LUKENUT MIES Lumikuningas ei sula

Mirkka Lappalaisen tutkimusta saattoi jo lukiessa aavistella syksyn tietokirjaksi. Tieto-Finlandiahan sille tuli.

Kustaa II Aadolf (1594–1632) oli Ruotsin ja samalla Suomen sankarikuningas. Meillä hänen henkilökuvansa jäi yli vuosisadaksi setä Topeliuksen piirtämäksi. Toki Topelius oli yhdeltä ammatiltaan historian professori, mutta historiaakin pitää kirjoittaa ajassa.

Kustaa Aadolf on maineeltaan soturi ja luterilaisen uskon puolustaja. Hänen hakkapeliittansa ratsastivat pitkin Keski-Eurooppaa ja itärajamme työnnettiin kauemmas kuin koskaan.

Pysyvämmän jäljen historiaan Kustaa Aadolf jätti luomalla Ruotsista nykyaikaisen valtion alkion. Pantiin pystyyn ylhäisaatelin johtama yhteiskunta, jossa oli keskitetty verotus ja oikeuslaitos. Tämä kaikki ulotettiin myös Suomen niemelle, jossa siihen saakka oli vallinnut epämääräisten voutien mielivalta.

Tämä kaikki ei ole aivan niin uraa uurtavaa tietoa kuin uuden kirjan imartelijat antavat ymmärtää. Sitä oli professori Erkki Lehtisen 1960-luvun väitöskirja hallituksen yhtenäistämispolitiikasta. Toki Lappalainen tämän kiittäen myöntää.

Kuinka paljon uudistusten takana oli oikeasti kuningas, kuinka paljon hänen nerokas ”pääministerinsä” Axel Oxenstierna? Tämän uupumaton käsi johti valtakunnan elämää vielä pitkälle Kustaan tyttären ja seuraajan, skandaalikuningatar Kristiinan kauden yli.

Mirkka Lappalainen on kirjoittajana nykyhistorioitsijoidemme ykkönen. Ammattitaitoon kuuluu kyky myydä tutkimustulokset lukijoille kiinnostavan henkilön kautta. Aina parempi, jos käytettävissä on kuningas.

PEKKA ALAROTU

Mirkka Lappalainen: Pohjolan leijona.

Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611–1632.

321 sivua. Siltala.

Avaa artikkelin PDF