Vapaaehtoinen suojelu voi olla pakkokeinoja tehokkaampaa
Pakkotoimet eivät välttämättä anna luonnonsuojelussa parasta tulosta, Helsingin yliopistossa huomenna väittelevä Andrea Santangeli toteaa. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa vapaaehtoisuus nousi hyväksi toimintavavaksi yksityismailla sijaitsevien petolintujen pesien suojeluprojektissa.
Kuva: Kari SalonenLuonnonsuojelun keinot vaihtelevat Euroopassa vapaaehtoisuudesta pakotteisiin. Joistakin toimista maksetaan myös korvauksia.
Erilaisten suojelutapojen tehoa on Santangelin mukaan vertailtu vain vähän.
Tulokset voivat olla yllättäviä.
Santangeli mainitsee esimerkkinä, että merikotka pesii meillä nykyisin yhtä hyvin sekä suojelluilla että suojelemattomilla alueilla. ”Sen pesäpaikkojen ympäristön mittava suojelu ei ainakaan nykyoloissa vaikuta tarpeelliselta.”
Liito-oravan esiintymistä eivät sen sijaan edes lakisääteiset keinot tunnu pystyvän turvaamaan.
”Jos paikalle jätetään vain ohjeiden mukainen puusto, liito-oravia esiintyy hakkuun jälkeen paljon vähemmän kuin ennen hakkuuta. Tämä ei vastaa lakia, jonka mukaan liito-oravan esiintyminen ei saa vaarantua. Liito-oravien suojelun ja metsätalouskäytön välinen ristiriita on siis nykyisin ratkaistu jälkimmäisen hyväksi.”
Kolmas esimerkki löytyy Pohjois-Karjalasta. Siellä vapaaehtoisuus nousi hyväksi toimintavavaksi yksityismailla sijaitsevien petolintujen pesien suojeluprojektissa.
Kun maanomistajat suojelivat pesäpaikkoja vapaaehtoisesti, kustannukset jäivät pieniksi ja petolinnut jatkoivat pesintäänsä myös hakkuun jälkeen.
”Erilaisten suojelutoimenpiteiden tehoa tulisi vertailla nykyistä useammin. Suojelun haasteet ovat valtavia, mutta resurssit pieniä. Siksi jokaisen toimenpiteen pitäisi johtaa parhaaseen mahdolliseen tulokseen”, Santangeli sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
