Tuhkalannoitus kiihdyttää kasvua turvemaalla
Tuhkalannoitus sopii turvemaiden havupuuvaltaisiin kasvatusmetsiin, joissa vesitalous on kunnossa.
Viitasaarella ja Liperissä rakeistettua tuhkalannoitetta tuottava Ecolan Oy levitti tuhkaa metsäyhtiö UPM:n omistamaan metsään Saarijärven Pylkönmäellä. Kuva: Sami KarppinenTuhkalannoitteen levittäminen helikopterilla on hektistä hommaa. Parkanolaisen Pekka Jokiluoman ohjaama helikopteri ehtii tuskin hävitä Saarijärven Pylkönmäellä puiden latvojen taakse, kun se jo koukkaa takaisin maayksikön luo hakemaan uutta lannoitelastia.
”Kun keskimääräinen lentomatka on kilometrin paikkeilla ja kuviot selkeitä, työ sujuu ripeästi”, Jokiluoma kertoo saatuaan urakan päätökseen.
Yhdellä lennolla UPM:n omistamaan suometsään leviää noin tuhat kiloa Ecolan Oy:n valmistamaa rakeistettua tuhkalannoitetta.
”Sadan tonnin levittämiseen meni vähän vajaat kolme tuntia”, ruotsalaisen Scandairin palkkalistoilla työskentelevä pilotti ynnäilee.
Tuhkalannoitus on kannattava konsti puuston tuoton lisäämiseksi turvemaalla. Tuhka kiihdyttää kasvua etenkin mäntyvaltaisissa kasvatusmetsissä, joilla vesitalous on kunnossa.
”Tuhkan sisältämien kaliumin ja fosforin ansiosta puusto pystyy hyödyntämään maaperän typpeä, jota turvemailla yleensä on reilusti”, perustelee Ecolan Oy:n operaatiopäällikkö Jouni Kunnari.
Tuhkaa käytetään myös terveyslannoituksissa, joilla pyritään korjaamaan maaperän ravinne-epätasapainoa. Tuhkan sisältämä boori korjaa ravinnehäiriöitä ja kalsium vähentää maaperän happamuutta.
Vaikutus puuston kasvuun ei välttämättä näy heti seuraavalla kasvukaudella.
"Tuhka vaikuttaa kasvuun hitaammin kuin keinolannoite, mutta tuhka lisää puuston kasvua jopa kolmenkymmenen vuoden ajan", Kunnari kuvailee.
Tuhkalannoitteen tuoma vuosittainen kasvunlisäys on hoidetuissa turvemaametsissä yleensä 2–4 kuutiota hehtaarille.
Tuhkaa voidaan levittää metsään helikopterilla tai maalevityksenä metsätraktorilla. Rakeistetun tuhkan lisäksi maalevityksessä käytetään myös rakeistamatonta tuhkaa. Kohteesta ja käytettävän lannoitteen ravinnesisällöstä riippuen tuhkaa levitetään 3 000–6 000 kiloa hehtaarille.
Metsäyhtiö UPM on tehnyt tuhkalannoitusta omissa metsissään vuosittain 500–1 000 hehtaarin alalla pääasiassa lentolevityksenä.
”Suurilla pinta-aloilla lentolevitys on nopeaa ja tehokasta, eikä metsässä tarvitse olla ajouraverkostoa”, perustelee Saarijärvellä ja Petäjävedellä UPM:n metsien hoidosta vastaava metsäasiantuntija Kyllikki Friman.
Lentolevitys ei myöskään ole riippuvainen talvikeleistä.
Levitys helikopterilla onnistuu, vaikka maa ei olisi jäässä. Tämä helpottaa töiden suunnittelua huomattavasti.
UPM tarjoaa monien muiden toimijoiden tapaan tuhkalannoituspalvelua myös yksityisille metsänomistajille.
”Lentolevitys järjestyy, mikäli kokoon saadaan isompi hanke samalta alueelta. Maalevityksessä kohteen tulisi olla vähintään viiden hehtaarin suuruinen.”
Tuhkalannoituksen hehtaarikustannus vaihtelee Frimanin mukaan kohteesta, levitystavasta ja lannoitteesta riippuen 300:n ja 700 euron välillä. UPM:llä uskotaan, että sijoitetulle pääomalle on mahdollista saada 7–10 prosentin tuotto.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
