Maatalous ei kestäuusia vaatimuksia

EU-komissio julkisti joulukuussa esityksensä ilmansaasteiden vähentämiseksi. Esityksessään komissio haluaa muun muassa rajata ammoniakkipäästöjä.

Komission esitys on linjassa jäsenmaiden vuonna 2012 Göteborgissa tekemän päätöksen kanssa. Göteborgissa sovittiin jäsenmaiden päästötavoitteet ja -vähennykset. Suomen pitää vähentää ammoniakkipäästöjä 20 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä.

Suomen tavoite on kova, koska esimerkiksi Euroopan suurien maatalousmaiden Saksan ja Ranskan tavoite on leikata päästöjä 4–5 prosenttia. Ruotsin tavoite on 15 prosentin päästövähennys. Ainoastaan Tanskan tavoite on Suomea suurempi.

EU-komission mukaan 90 prosenttia ammoniakkipäästöistä tulee maataloudesta. Tästä seuraa, että suurimmat kustannukset päästöjen vähentämisestä kohdistuvat maatalouteen. Päästöjä esitetään vähennettäväksi muun muassa lannan varastointia ja levitystä kehittämällä sekä tarkentamalla karjan ruokintaa.

Samaan aikaan ammoniakkipäästöjen rajoitushankkeen kanssa käsittelyssä on myös nitraattiasetus, joka toteutuessaan lisäisi maatalouden kustannuksia huomattavasti. Nitraattiasetuksella pyritään muun muassa kiristämään lannanlevitysaikoja ja vähentämään lannoitusta.

Miten ihmeessä Suomi haluaa ottaa ammoniakkiasiassa EU:n yhteisestä tavoitteesta kohtuuttoman ison taakan? Miksi Suomi haluaa vetää muita EU-maita tiukempaa linjaa? Eikö olisi kohtuullista ja oikeudenmukaista, että päästöjä vähennetään eniten sillä, missä niitä eniten syntyy?

Komission syyksi Suomen isoa vähennystavoitetta ei voi laittaa, koska kysymyksessä on Suomen itse itselleen asettama tavoite.

MTK:n ympäristöjohtajan Liisa Pietolan mielestä maatalouden ammoniakkiasia on saanut Suomessa aivan liian suuren painoarvon. Pietola ihmettelee, että onko Suomen karjatalous todella näin paha ilman- ja vesien saastuttaja.

Pietola muistuttaa, että komission esittelemät rehevöitymisestä kertovat kartat osoittavat typen oksidien ja ammoniakin osalta, että tilanne Keski-Euroopassa on Suomeen verrattuna paljon huonompi. Suomi kuuluu EU:n puhtaimpiin alueisiin.

Pietola kritisoi myös sitä, ettei tutkimustuloksia ole otettu päästötavoitteita asetettaessa huomioon. Suomessa ilmasto on viileämpää ja pellot happamampia kuin Keski-Euroopassa. Olosuhteet ehkäisevät ammoniakin vapautumista peltoon levitetystä lannasta. (MT 19.5.)

Nitraattidirektiivillä ja ammoniakkipäästöjen rajoittamisella pyritään muun muassa Itämeren tilan parantamiseen. Tavoite on hyvä, mutta tavoitteen saavuttaminen edellyttää suurimpien päästölähteiden patoamista. Suomen pitää tietenkin hoitaa oma osuutensa, mutta samaa pitää vaatia myös muilta mailta.

Suomalaisen maatalouden ravinnepäästöt vähenivät vuosien 1990–2004 välisenä aikana huomattavasti enemmän kuin OECD-maissa keskimäärin. Typen määrä väheni Suomessa 65 ja fosforiylijäämä 42 prosenttia. OECD-maissa vastaavat luvut olivat 4 ja 19 prosenttia.

Uusien vaatimusten asettamien suomalaiselle maataloudelle tilanteessa, jossa alan kannattavuus on erittäin heikko, on vastuutonta. Erityisen oudoksi tilanteen tekee, että suomalaisille tiloille suunnitellut vaatimukset ovat muita EU-maita tiukemmat.

EU:n päätöksenteossa tarvitaan yhteisen hyvän ajamisen lisäksi tervettä itsekkyyttä. Ammoniakkipäästöjen leikkaamisesta ei saa tulla uutta rikkidirektiiviä.

Avaa artikkelin PDF