Missä sumussa meitä oikein johdetaan?
Kirjoittaessani tähän lehteen ministeri Kalevi Hemilän (sit.) haastattelua, mieleeni muistui menneitä.
Oli Berliinin, Nizzan ja Helsingin-huippukokouksia, tärkeitä asioita, vakavia
neuvottelijoita ja hektinen meininki.
Pienen pohjoisen maan sanomalehden
toimittaja on erityisen täpinöissään, kun saa ensimmäisenä nyhdettyä stressintuoksuisesta kabinetista livahtavalta
avustajalta tiedonsirpaleen, jota CNN, Reuters, Hesari ja STT sitten kärttävät. Saatoinpa joskus hiukan viivytelläkin vastaamisessa...
Raskastakin oli, varsinkin kun valvottiin öitä. Nukkumaan ei uskaltanut lähteä, kun huippukokous saattaisi päättyä milloin vain. Kuten Berliinissä maaliskuussa 1999 ja Nizzassa joulukuussa 2000.
Nizzassa päätettiin EU:n uudistamisesta ja itälaajenemisesta. Berliinissä väännettiin maatalouden tuista ja unionin tulevasta rahoituksesta. Huipputärkeitä
päätöksiä yksittäisille jäsenmaille ja EU:n tulevaisuudelle.
Diplomaatit naureskelivat etukäteen ”pitkien puukkojen öitä”, ja sellaisia niistä tulikin: oman edun tavoittelua, muiden väsyttämistä, naruttamista ja lehmänkauppoja, kunnes sopimus on valmis.
Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) astui Berliinissä vuorokausien valvomisen jälkeen aamuvarhaisella suomalaisen median eteen. Hän pyyhki hikeä otsaltaan ja kyseli ”mikä maa, mikä valuutta?” ja pudotteli tavallistakin kiireettömämmin: ”Ratkaisu on syntynyt.”
Niinpä oli, ja siitä riitti tulkittavaa moneksi viikoksi. Lipposenkin mukaan ”keskustelu oli kyllä pikkuisen sekavaa”.
Aivan huipparin viime tunteina oli pystyyn pyörähtänyt vielä ”turkkilainen basaari”, jossa lähes kaikki maat saivat tukia ”erityistilanteisiinsa” kuten työttömyyteen, rauhaan, ylängöille ja alangoille. Myös Ruotsi, mutta ei Suomi.
Tämä esimerkki sisältää perusteet kysyä: näinkö meitä johdetaan?
Perustuuko koko yhteiskunta sumussa
tehtyihin kompromisseihin, joissa sitkeimmät valvojat ovat aina voittaneet?
Vai ovatko päättäjinä viime kädessä toimineet virkamiehet, jotka ovat nukkuneet vuorotellen, ujuttaneet tavoitteitaan papereihin ja lykänneet lopputuloksen poliitikkojen kouraan?
Aivan samaa näemme kotimaan politiikassa, niin valtakunnan tasolla kuin kunnissa: viime hetken vääntöjä, myöntymisiä ja vaihtokauppoja, joiden tulkinnoista kiistellään pitkään.
Muistelkaapa vain esimerkiksi viimekeväisen kehysriihen jälkipuintia osinkoveron suhteen. Riideltävää riitti.
Seuraava riihi on maaliskuussa.
Myös kunta- ja sote-uudistusta tehdään nyt kiireessä, jotta nykyinen hallitus saa hyväksytettyä sen. Onko jälki priimaa?
Aiemmat hallitukset eivät menosta poikkea.
Jos ei kuljetusyrittäjä saa päättää omista työtunneistaan, miksi meidän perheitämme, kukkaroamme, elinkeinojamme, eläkkeitämme, maapallon ilmastoa ja maailmanrauhaa koskevia päätöksiä voidaan tehdä vuorokausia valvoneina ja juopumuksen kaltaisessa tilassa?
”Maan tapa” ei kelpaa perusteluksi. Tarvitsemme kuluttajansuojaa. Ehdotan kaikkiin tärkeisiin neuvotteluihin riittävän pitkää tuumaustaukoa ennen nimien laittamista papereihin. Tästä tehtäköön myös EU-direktiivi.
Tai ei sittenkään: ”riittävästä” riittäisi liikaa väännettävää. Sovitaan yksi vuorokausi ja kunnon unet.
Mutta mitenkäs määritellään se
”tärkeä” asia?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
