USA:n asevoimat vahvisti sota-alusten aloittaneen Hormuzinsalmen raivaamisen
Yhdysvallat ja Iran käyvät parhaillaan neuvotteluja Pakistanissa Iranin sodan päättämisestä.
Myös Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kertoi lauantaina, että Yhdysvallat on aloittanut Hormuzinsalmen raivaamisen liikennöintikuntoon. Arkistokuva. AFP/LEHTIKUVA.Kaksi Yhdysvaltojen sota-alusta on kulkenut Hormuzinsalmen läpi ja raivannut sitä Iranin asettamista miinoista, kertoi Yhdysvaltojen Lähi-idän joukkojen komentokeskus Centcom lauantaina.
”Tänään aloitimme uuden kulkuväylän luomisen. Tieto siitä tullaan jakamaan merenkulkualan kanssa pian, jotta kaupan vapaata kulkua voidaan edistää”, sanoi Centcomin komentaja, amiraali Brad Cooper.
Miinoja olivat raivaamassa sota-alukset USS Frank E. Peterson ja USS Michael Murphy, mutta Centcomin mukaan alueelle voi saapua lähipäivinä lisävoimia, kuten vedenalaisia droneja.
Yhdysvaltojen media kertoi sota-alusten liikkeistä jo aikaisemmin tänään. Iran on kiistänyt, että salmen läpi olisi päässyt Yhdysvaltojen aluksia.
Myös Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kertoi lauantaina omistamassaan Truth Social -palvelussa, että Yhdysvallat on jo aloittanut Hormuzinsalmen raivaamisen liikennöintikuntoon
Yhdysvallat ja Iran käyvät parhaillaan neuvotteluja Pakistanissa Iranin sodan päättämisestä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
