Terveystiedot yhteen paikkaan, kiitos
Tietokoneiden maailma on totisesti ihmeellinen: tietoa löytyy, laskut saa maksettua ja viestejä vaihdeltua käden käänteessä. Kiitos vain kaikille koodaajille.
Mutta koneilla on myös pimeät puolensa. Ne sammuilevat, temppuilevat, hukkaavat, virustavat eivätkä pelaa yhteen.
Tietojärjestelmien koekaniineina ovat liian usein tavallinen ihminen, yritys ja yhteiskunta. Nämä myös kantavat riskin: menettävät aikaa, rahaa ja hermonsa.
Esimerkiksi sosiaali- ja terveysasioissa tarve on yksinkertainen: haluaisin, että tietoni ovat yhdessä järjestelmässä, jotta jokainen minua hoitava ammattilainen löytää ne helposti, myös vuosien takaa.
Mutta vastaanotolla sanotaan: ”Ei täältä löydy. Oletko ollut hoidettavana jossakin muualla?”
Suomen kunnissa on satoja tietojärjestelmiä, mutta tieto seuraavaan hoitopisteeseen siirtyy vain paperilla potilaan itsensä kantamana. Systeemien rakentamiseen on mennyt satoja miljoonia veroeuroja.
Oikein kylmäsi lukea erästäkin tiedotetta, jossa kerrottiin ”sote-ict-liiketoimintaverkosto-hankkeesta”. Tiedote vilisi sellaisia sanoja kuin startup-yritys, prototyyppi, innovatiivinen palvelutuotekonsepti, kiihdytysprosessi ja kasvuhakuinen. Ei lupaa hyvää tavallisen tallaajan potilastiedoille.
Käytännöllisempääkin yritystä on. Esimerkiksi Uudenmaan kunnat koettavat saada pystyyn yhteistä tietojärjestelmää Apottia. Tavoitteena on juuri terveys- ja sosiaalitietojen yhdistäminen.
Järjestelmä on kuitenkin kohdannut niin suuria epäilyjä, että Espoo päätti jäädä siitä pois ja moni muukin on alkanut empiä. Miksi mennä riskillä mukaan alussa, kun voi mennä valmiiseen pakettiin myöhemmin?
Apotti maksaa 350–450 miljoonaa euroa. Kuntaa kohti se tekee ”vain” muutamia (kymmeniä) miljoonia euroja, mutta jokainen veroeuro on ansaittava.
Mitä rahalla saa? Takaako järjestelmä sen, että jos lyön mökillä Keski-Suomessa kirveellä jalkaani ja pökerryn, paikallinen ensiapu löytää lääkeallergiani ja potilashistoriani, jotta saan oikean hoidon?
Kysyin tätä oman kuntani sote-lautakunnan tietonikkarilta ja hän naurahti. No, ei se nyt sentään sitä takaa.
Ei sieltä löydy kertaklikkauksella rokotustietojakaan, jotka ovat meillä kaikilla hukassa.
Kuinka vaikeaa on rakentaa yksi tietokanta, jossa olisi ihmisen koko terveyshistoria syntymästä korvatulehduksiin ja vaihdevuosista viimeiselle vuodeosastolle?
Ambulanssihenkilö näkisi heti, onko tien varressa makaavalla epilepsia, diabetes, sydäntautitaustaa vai sittenkin kaatokänni.
Jotkut pelkäävät tietosuojansa puolesta, mutta minä pelkään terveyteni puolesta. Jos tieto on sirpaleista, voiko hoitokaan olla oikeaa?
Totesin lautakuntani tietonikkarille, että eniten tässä taitaa puuttua tervettä järkeä, ei rahaa.
”Te asiantuntijat taidatte juonia tahallanne järjestelmistä niin hankalia ja kalliita, että me päättäjät emme ymmärrä. Maksamme kaiken kiltisti kyberkatastrofin pelossa, ja tietomiesten bisnekset pyörivät.”
Mies katsoi minua niin kuin katsotaan bimboa blondia kuntapäättäjänaista, jonka mielestä asiat voi laittaa – naps – kuntoon. Vino hymy, pää hiukan kallellaan.
Sanon silti: vaikka on älypuhelimet, tietoverkot ja it-infrat, järki puuttuu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
