hevoselämää Verraton Ferrando
Kentällä verrytteli vain yksi ratsukko, vaikka syyssää oli mitä parhain. Tavallisesti sellaisina iltoina tilasta kilpailtiin ja aidanvieri oli täynnä tallityttöjä. Nyt yleisönä haukotteli vain tanakka welsh corki.
Nuori tammaruunikko puri kuolainta, kun sen kaulaa vedettiin pakettiin. Se huiski hännällään ja kiristi selkälihaksiaan. Annina oli hyvillään, että vain koira oli todistamassa valtataistelua.
Ferrando oli ollut Anninalla puoli vuotta. Hevonen oli ollut kallis, sillä sukupuussa komeili lipizzalainen Tangos, joka ennen siitokseen siirtymistä oli tanssinut maailman areenoilla arvokisavoitosta toiseen. Isäkin oli itse äksy mutta lahjakas Jago.
Annina osti hevosen peruskoulutuksen saaneena remonttina, jolta saattoi muutaman vuoden kuluttua odottaa suuria. Laskun maksoi hänen isänsä, joka ehti kerran katsastamaan sijoituksensa sen viimein saavuttua. Isä ei ollut hevosmiehiä.
Annina oli voittanut juniorina Pohjoismaiden mestaruuden Berjozkalla. Tamma oli kuitenkin kuollut ähkyyn uransa huipulla. Annina oli aloittanut kauppatieteen opinnot, mutta reputtanut tenteissä ja palannut tallille. Hän kaavaili hevosista ammattia itselleen. Tavoitteena oli kouluttaa Ferrandosta menestyjä Grand Prix -tasolle.
Annina ei saanut Ferrandoa millään muotoon. Äkkiä se tempaisi päätään, kuopi maata ja kimmahti jaloilleen. Annina riuhtaisi ohjaksista, ja hevonen menetti tasapainonsa mätkähtäen selälleen hänen päälleen. Kipu sokaisi Anninan silmät, ja hän jäi tajuttomana hiekalle jalka vääntyneenä.
Kirurgi korjasi murtuneen lonkan nauloin ja metallilevyin ja kertoi kuntoutumisen vievän kuukausia. Tallimestari suositteli Ferrandon ruunaamista, ja aikansa emmittyään Annina antoi luvan.
Annina aikoi jatkaa Ferrandon koulimista, mutta muisto onnettomuudesta ei jättänyt rauhaan. Painajaisissa hän yhä uudelleen liiskautui mustan hevosen alle heräten omaan huutoonsa. Pelko kasvoi korkeaksi kuin vuori, ja kun tuli aika luopua kainalosauvoista, ei Annina enää halunnut nousta Ferrandon selkään. Hän myi hevosen välittäjän kautta varusteineen ja suuntasi tarmonsa opintoihin.
Ferrando päätyi tuntihevoseksi Katajarinteen talliin. Siellä se turhautui kaviouran köpöttelyyn ja alkoi pukitella. Hankalan hevosen kannettaviksi päätyivät karskeimmat ratsastajat, joten se sai osakseen kovaa kohtelua. Satuloitaessa se luimisteli, muttei muuten osoittanut mieltään.
Vuodet kaviouralla hioivat pahimmat särmät. Myös nivelkivut vähensivät ylimääräisiä elkeitä. Eläinlääkäri tutki Ferrandon polvet ja arveli, ettei se enää jaksaisi täysiä päiviä kentällä. Särkylääkkeiden voimalla hevonen sinnitteli vielä yhden kesän, mutta sitten sen nivelet turposivat muhkuroiksi ja isäntäkin ymmärsi hevosen olevan loppu.
Hän oli jo tilaamassa teurasautoa kun kuuli, että entinen huippuratsastaja etsi pojalleen terapiaratsua. Isäntä haistoi tilaisuuden tienata hevosella enemmän kuin teurashinnan ja näppäili Anninan numeron.
Isäntä talutti tallin ovesta kimon, jolla oli ylväs pää, mutta polvet kuin kyntöruunalla. Vuosina, jotka Ferrando oli viettänyt Katajarinteessä, oli Annina valmistunut, mennyt naimisiin ja synnyttänyt pojan, jota rakasti yli kaiken. Poika täyttäisi pian viisi vuotta, mutta hän ei ollut oppinut puhumaan. Lääkärit eivät tienneet syytä.
Patrik nostettiin Ferrandon selkään. Annina katseli, miten tämä ensin takertui jouhiin, mutta rentoutui sitten myötäilemään keinuvaa käyntiä.
Kun koeratsastus oli ohi, Annina pyysi hevosen papereita. Hänen tarvitsi vain vilkaista niitä tajutakseen, että hevonen oli Ferrando. Hänen tulinen musta oriinsa, jolla hän oli haaveillut kisaavansa olympialaisissa. Annina pyyhkäisi poskeltaan kyyneleen ja sanoi ottavansa hevosen.
Kirkkonummella uudessa karsinassa Ferrandon tehtävänä oli kulkea liinan päässä Patrik selässään. Patrik kiintyi suuresti uuteen perheenjäseneen. Hän painoi hymyillen päähänsä kypärän ja näytti riemuitsevan ratsastustuokioista. Hän kiitteli hevosta ojentamalla tälle leipäpalan ja porkkanan.
”Miten sanotaan?” Annina kysyi. Patrik vaikeni, kunnes hän kerran, Ferrandon poimittua leipäpalan hänen kädeltään, sanoi: ”Verraton.”
”Mitä?” Annina kuiskasi.
”Verraton”, Patrik toisti.
PIPSA TULIKIVI
Helsinki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
