kommentti Alkusoitto suureen oopperaan

Vuoto. Se on hyvä tapa saada sähäkkä keskustelu reippaaseen vauhtiin.

Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) lupaili pitkin syksyä uutta kuntakarttaa, jossa kuntia on paljon vähemmän kuin nyt ja jossa ”joka kunta kokee yhdistymisen”.

Nyt tiedämme, että valtiovarainministeriön kaavailuissa on supistaa nykyiset 336 kuntaa noin 70:een. Se ei onnistu ilman pakkoa. Vastarintaa tulee kaikista tuuteista, myös kokoomuksesta. Kauanko Virkkusen ja kokoomuksen kantti kestää?

Presidenttiehdokas Sauli Niinistö torjuikin jo ennalta – ehkäpä äänestäjiään ajatellen – pakkoliitokset MT:n haastattelussa marraskuussa. SDP:n Paavo Lipponen moitti, ettei presidentin tulisi vetää mattoa hallituksen eikä etenkään oman puolueensa alta.

Uusi kuntakartta oli määrä julkistaa joulukuun viimeisenä päivänä, mutta julkistus lykättiin kuukaudella, yli vaalien. Näin koetettiin kenties taata vaalirauha Niinistölle, mutta enää se ei onnistu: joku vuoti lopultakin kättä pidemmän vaaliteeman tähän asti niin löperöihin vaalipaneeleihin.

Kenellä on kiinnostusta nostaa asia tapetille ennen vaaleja? Kaikilla paitsi Niinistön kannattajilla. Keskustalle ja myös demareille uusi kuntakartta on kultakimpale, jolla kokoomuksen (Niinistön) kannatusta nyt nakerretaan. Parempaa lyömäasetta on vaikeaa kuvitella.

Paavo Väyrysen kestoteemahan vaalikiertueella on ollut keskittämisen vastustaminen. Myös Virkkusen ministeriökollega Jutta Urpilainenkin (sd.) irtisanoutui joulukuussa pakkoliitoksista. ”Hallituksen kuntauudistus ei perustu pakkoon.”

Toinen kierros siis häämöttää entistä varmemmin, mutta keille?

Kokonaan toinen – ja tärkeämpi – asia on se, mitä kunnissa todella tapahtuu. Tuoreen kyselyn mukaan ihmisiä ei kiinnosta asettuminen ehdolle lokakuun kunnallisvaaleissa.

Pakkoliitosten edessä ihmisten usko omaan päätäntävaltaansa eli demokratiaan voi murentua, mutta toisaalta nyt tulee entistä tärkeämmäksi, keitä kuntapäättäjiksi valitaan. Ja ennen kaikkea mistä: suurkunnan syntyessä sivukylien ääni vaimenee, jollei sieltä saada väkeä valtuustoihin. Tämä pelko on jo totta esimerkiksi Saloon liittyneissä pikku kunnissa, joissa taistellaan paikallispalveluiden puolesta.

Valtiovarainministeriön kartta onkin alkusoitto suureen oopperaan: siitä saattaa seurata joko 1) pelkästään kiihkeä keskustelu eikä pakkoliitoksia tule, 2) liitoksia tulee mutta huomattavasti kaavailtua vähemmän tai 3) kartta toteutuu sellaisenaan. Viimeisessä vaihtoehdoissa on varmaa, että joka ex-kunnassa ei nähdä enää koulua, kirjastoa, museota, lääkäriä, neuvolaa tai vanhainkotia. Mutta hei! Suomihan on vapaa maa. Jokainen voi muuttaa niin lähelle palveluja kuin haluaa.

EIJA POUTANEN

Avaa artikkelin PDF