METSÄLLÄ Teeripassissa
Oli aikainen, lokakuinen lauantaiaamu, syksyn ensimmäiset pakkaset olivat saapuneet. Eväät olivat valmiina repussa, vielä kulaus kahvia ja sitten jo starttasinkin auton liikkeelle.
Matka taittui kuin huomaamatta tutuille metsästysmaille.
Aurinko heitteli ensimmäisiä säteitä taivaalle, ja kirpeä pakkanen nipisteli poskipäitä. Hiljaisuudessa kuului vain haavanlehtien vieno havina ja kaukaa kantautuva koiran vaimea haukunta. Kelpaa tässä istuskella ja seurata luonnon heräämistä, välähti mielessäni.
Vähitellen äänet lisääntyivät; räkättirastasparvi lensi ylitseni. Tsiirrrr, kuului parvesta. Ääni paljasti punakylkirastaiden liittyneen räkättien parveen.
Läheiseltä lammelta kuului telkän lentoonlähtöjuoksun ääniä ja sitten siipien tuttu vihellys, kun lintu oli päässyt siivilleen. Teeristä ei näkynyt vielä merkkiäkään, vaikka aurinkokin oli noussut jo selvästi näkyviin.
Yleensä olen malttanut odottaa, että joku voimansa tunnossa oleva teerikukko aloittaa aamuisen kuherrusserenadin.
Joskus olen liittynyt siihen mukaan suhauttelulla ja houkutellut näin lyyrapyrstön ampumaetäisyydelle. Nyt aloitin itse teeren houkuttelun.
Tsuhh-shuiii, annoin tulla täysin palkein, ja toistin sanomaani jonkin aikaa. Pian kuului, miten ensimmäinen teeri kopsahti istumaan läheisen puun oksalle.
Samaan aikaan alkoi etuoikealta kuulua vihaista tuhahtelua ja raskaita askelia. Läheisen ojan reunalla kasvavat näreet estivät näköyhteyden äänien suuntaan. Jos se on karhu, välähti mielessäni. Mitä sitten teen?
Sydän hakkasi vasten kylkiluita aivojen miettiessä eri vaihtoehtoja. Hirvi on niin korkea, että sen pitäisi kyllä näkyä noiden kuusten takaa. Se on varmasti karhu, ajattelin.
Päätin kuitenkin odottaa reppujakkarani päällä istuen ja odottaa, mitä tuleman piti. Nostin haulikon valmiiksi poskelle siltä varalta, että karhu hyökkäisi minut nähdessään. Sitten vilahti jotakin tummaa kuusten välissä, ja lopulta esiin nousi suuri hirven pää. Huokaisin helpotuksesta.
Iso sarvipää asteli rauhallisesti sieraimet tuhisten eteenpäin. Selvisi sekin, miksen ollut aikaisemmin nähnyt eläintä näreiden takaa. Hirvi käveli ojan pohjalla, ja sen pää oli siksi niin matalalla. Laskin haulikon poskeltani. Mielessäni välähti, että olisihan tuo suuri hirvisonni voinut säikähtää minua ja rynnistää suoraan kohti.
Yhtäkkiä siiveniskujen äänet katkaisivat ajatuksenkulkuni. Teerikukko oli hypännyt siivilleen ja aloittanut pitkän liidon laskeutumisen merkiksi.
Edessäni kasvoi tuuhealatvainen petäjä sopivan haulikkomatkan päässä. Teerikukko suuntasi liitonsa petäjää kohti. Suunnittelin mielessäni, että heti kun petäjänlatva on minun ja teeren välissä, nostan haulikon poskelleni ja jään odottamaan oksalle istujaa.
Eipä aikaakaan, kun teerikukko hakkasi siivillään ilmaa pysäyttääkseen lentonsa petäjän oksalle. Samalla hetkellä puristin liipaisinta, ja hauliparvi kiisi kohti lintua, joka ei petäjänoksalle ehtinyt koskaan istahtaa.
Lintu tipahti elottomana petäjän juurelle. Istuin hetken jakkarallani ja katsoin auringon kultaamaa petäjää. Tunsin mielessäni haikeutta, mutta samalla iloitsin arvokkaasta saaliistani tietäen, että vahva teerikanta kestää järkevän metsästyksen.
Autolle kävellessäni lähitienoon täytti teerien kukerrus ja suhahtelu.
Pauli Hokkanen
Toivakka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
