
Jenkastaan tuttu paikka valittiin vuoden kyläksi, elinvoimasta kertoo lapsia pursuava päiväkoti
”Elävässä ja yhteisöllisessä kylässä vallitsee perinteiden ja modernin kehityksen harmonia.”Suomen Kylät ry on valinnut Suomen Vuoden kyläksi Päijät-Hämeen Asikkalan kunnassa sijaitsevan Vesivehmaan kylän.
”Maalla, vedessä ja ilmassa. Vesivehmaalla on harrastusmahdollisuuksien laaja kirjo. Lentokenttä, jokamiesluokan autorata, ampumarata, endurorata, tanssilava, hiihtoladut ja Vesivehmaankankaan retkeilymaastot tuovat paljon harrastajia kylälle ympäri eteläistä Suomea”, perusteli tuomaristo valintaa.
Vesivehmaan päiväkodin kerrotaan pursuavan lapsia ja kyläkoulun olevan elinvoimainen. Kylän vetovoima ei ole tullut annettuna, vaan sen eteen on tehty töitä. Esimerkiksi nuorisoseurantalon kunnostaminen talkoilla Leader-rahoituksella turvin osoittaa vahvaa yhteisöllisyyttä ja sitoutumista kylän perinteiden vaalimiseen.
”Vesivehmaa on onnistunut hyödyntämään sijaintiaan erinomaisella tavalla”, perusteluissa kerrotaan.
Kylällä on oltu aktiivisia myös kyläturvallisuudessa ja varautumissuunnittelussa.
”Kylällä on hoidettu yhteistyötä esimerkillisellä tavalla kunnan ja ely-keskuksen suuntaan.”
Tulevaakin on ajateltu. Uusia yrittäjiä kasvatetaan Vesivehmaan pikkuyrittäjät -toiminnan kautta.
”Elävässä ja yhteisöllisessä kylässä vallitsee perinteiden ja modernin kehityksen harmonia. Kylällä talkoilevat kaiken ikäiset, nuoret ovat aktiivisesti mukana toiminnassa.”
”Muistattekos Vesivehmaan jenkkaa pojat vieläHarvoin on niin lystiä niin kuin oli siellä. Lämmin oli kesäilta mieli korkeallaKun jenkantahti soi Vesivehmaalla.”
Vesivehmaan nuorisoseuran puheenjohtaja Maria Rautava sanoo, että vuoden kylän titteli on Vesivehmaan kylälle todella iso asia ja suuri kunnianosoitus.
”Se on kylän ihmisten, seurojen ja eri toimijoiden yhteinen saavutus, joka osoittaa sen, että täällä ihmiset haluavat tehdä paljon yhteisen hyvän eteen. Se on myös kiitos kaikille niille, jotka ovat täällä ylläpitäneet vuosikymmeniä erilaisia yhteisiä toimintoja ja yhteisöjä.”
Hän jatkaa kyläläisten saavan voitosta varmastikin lisää intoa tehdä yhdessä vieläkin enemmän.
”Vesivehmaalla on hyvä ja turvallista asua ja elää, sopivasti omaa rauhaa ja tilaa. Sopivasti yhteisöllisyyttä mihin voi osallistua”, kuvailee Rautava Vesivehmaata.
Voittoa aiotaan juhlistaa koko kylän voimin, sopivassa kohdassa.
Monet ajelevat kesäisin Vesivehmaan kylänraitin läpi upeiden, kumpuilevien maalaismaisemien vuoksi. Kuva: Tomi TervoSuomen Vuoden Kylä -kilpailussa jaetaan myös kunniamaininnat. Tänä vuonna kunniamaininnat menivät Etelä-Pohjanmaan Kurikassa sijaitsevalle Närvijoelle ja Pohjois-Karjalan Lieksaan kuuluvalle Nurmijärvi-Jongunjoelle.
”Närvijoella tehdään esimerkillisesti ennakkoluulotonta ja idearikasta toimintaa. Närvijoella korostuu myös se, että se on kansainvälinen kylä. Kylä on avustanut ukrainalaisia ja ottanut heidät mukaan kylän toimintaan. Kylällä on myös oma ystävyyskylä Virossa. Närvijoella tehdään aktiivista elinkeinojen kehittämistoimintaa”, todettiin perusteluissa.
Nurmijärvi-Jongunjoen kohdalla tuomaristo mainitsi erityisesti, että kyseessä on pieni, mutta poikkeuksellisen aktiivinen kylä.
”Pienessä kylässä on mahtava kirjo monenlaista toimintaa aina liikuntapaikoista bilebussiin. Kylällä huolehditaan kyläläisten toimintakyvyn ylläpitämisestä. Tärkeää työtä monikulttuurisen maaseudun ja maahanmuuttajien kotouttamisen eteen.”
Suomen Vuoden kylä 2025 valintaraadin puheenjohtaja oli Arto Pirttilahti. Raatiin kuuluivat hänen lisäkseen Timo Reina, Antonia Husberg, Jyri Kataja-Rahko, Riikka Kumpula ja Kaisu Leinonen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









