Lapsi saattaa heräillä pari kertaa yössä jopa 2-vuotiaaksi asti, eikä se välttämättä vielä kerro uniongelmista

Unenhuollon kotikonsteja ovat esimerkiksi rauhallinen ja hämärä nukkumisympäristö, tutut iltarutiinit sekä säännöllinen arkirytmi. LEHTIKUVA.  Kuva: Mikko Stig

Osa vauvoista alkaa nopeasti nukkua yhtenäisiä yöunia tai nukahtaa yöllä heräämisen jälkeen ongelmitta, kun taas osa heräilee jatkuvasti eikä meinaa saada uudelleen unta. Taustalla on sekä perinnöllisiä että ympäristötekijöihin liittyviä syitä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija ja Helsingin yliopiston dosentti Juulia Paavonen.

”Myös temperamenttierot näkyvät jo vauvoissa. Osa lapsista kuormittuu herkästi kaikenlaisista arjen muutoksista, kuten vieraasta nukkumispaikasta tai päivähoidon aloittamisesta.”

Vanhemman olisi hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen, jos tiheät yöheräilyt ja nukahtamisvaikeudet jäävät päälle eivätkä unenhuollon kotikonstit auta. Kotikonsteja ovat esimerkiksi rauhallinen ja hämärä nukkumisympäristö, tutut iltarutiinit sekä säännöllinen arkirytmi.

THL:n tutkimusten perusteella jopa 40 prosenttia kahdeksan kuukauden ikäisten vauvojen vanhemmista kokee, että omalla lapsella on uniongelma. Paavosen mukaan vanhemmat toisinaan pitävät ongelmana täysin normaaleja vauvan kehitykseen kuuluvia unipulmia.

”Luulen, että osa vanhemmista ei ota huomioon lasten erilaisia kehitystahteja. Korkeintaan kymmenen prosenttia kahdeksan kuukauden ikäisistä vauvoista nukkuu läpi yön heräilemättä. Jos omassa tuttavapiirissä on tällainen lapsi, vanhemmalle voi tulla sellainen tunne, että omalla lapsella on uniongelma, vaikka todellisuudessa toinen lapsi on kehityksessä hieman edellä.”

Paavosen mukaan on tavallista, että heräilyt jatkuvat 2–3 kertaa yössä jopa kahteen ikävuoteen asti, mutta heräämisten tulisi olla lyhyitä, alle kymmenen minuutin pituisia. Jos lapsi valvoo pidempään, taustalla voi olla jokin uniongelma tai sairaus, kuten allergia tai refluksitauti.

Vauvojen uniongelmat vaikuttavat lisääntyneen viime vuosina, arvioi pediatrinen unihoitaja ja unikouluttaja Sari Tammikari Husin lastenpsykiatrian yksiköstä.

”Lapsiperheiden varhaisen tuen palveluita on vähennetty rutkasti ja samanaikaisesti vanhemmuudelta vaaditaan sellaisia taitoja, joita moni ei ole välttämättä saanut omilta vanhemmiltaan.”

Tammikarin mukaan vielä 20–30 vuotta sitten kasvatustyylissä korostettiin säännöllisen arkirytmin ja toistuvien rutiinien merkitystä. Nykyään vanhemmat ottavat enemmän huomioon lasten yksilöllisiä toiveita ja ominaisuuksia, mikä saattaa toisinaan näkyä arkirytmin ja rutiinien puutteena.

Toisaalta myös tietoa unesta on saatavilla jo niin paljon, että Tammikarin mukaan vanhemmat huolestuvat asioista aiempaa herkemmin, jolloin unestakin voi tulla suorittamista.

Dosentti Juulia Paavosen mukaan vauvan tulisi saada kokemus, että jos yöllä on hätä, joku tulee ja auttaa. Kun turvallisuudentunne on muodostunut, se on pysyvä ja voimakas side. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen

Tammikari on huomannut, että sosiaalisessa mediassa käydään vilkasta keskustelua lasten uniongelmista.

”Vertaiset lähtevät herkästi ehdottelemaan hyvin erityyppisiä asioita kuin ammattilaiset, joten vinkkeihin kannattaa suhtautua varauksella. Uniongelmat ovat usein monisyisiä, ja niiden selvittely voi vaatia jopa ammattilaisilta melkoista salapoliisityötä.”

Tammikari toivoo, että vanhemmat hakisivat lasten uniongelmiin nopeasti apua. Kun ongelmat pitkittyvät, vanhemman väsymys lisääntyy. Hyvin väsyneenä ajatusmaailma kapenee ja mieliala laskee, jolloin myös avun hakemisen kynnys voi nousta.

Vauvojen uniongelmia voidaan hoitaa erilaisilla kognitiivisterapeuttisilla keinoilla. Keinoihin voi tutustua Mielenterveystalo.fi-sivustolla, josta löytyy lasten univaikeuksien omahoito-ohjelma, vinkkaa Paavonen.

Vauvojen uniongelmien hoidosta on käytetty pitkään nimeä unikoulu. Paavosen mielestä termistä olisi hyvä opetella eroon, sillä unikoululla viitataan uniassosiaatiohäiriöiden hoitoon, joka on vain yksi pieni osa kaikista kognitiivisterapeuttisista hoitomenetelmistä.

”Unikoulu lanseerattiin jo 1950-luvulla ja tarkoitettiin nopeaksi interventioksi, joka toimii kaikille lapsille ja erilaisissa tilanteissa. Eihän tällainen yksinkertaistettu malli toimi, vaan perheen tilannetta tulee tarkastella kokonaisuutena.”

Uniassosiaatiohäiriöllä tarkoitetaan tilannetta, jossa vauva herää öisin eikä kykene nukahtamaan ilman vanhemman läsnäoloa. Uniassosiaatiohäiriön hoito voidaan aloittaa aikaisintaan kahdeksan kuukauden iässä, sillä nuorempana vauva vasta harjoittelee taitoa nukahtaa yksin.

Paavosen mukaan osa vanhemmista on ollut huolissaan, soveltuuko unikoulu kaikille lapsille. Alkuperäisen 1950-luvun unikoulun idea oli, että lapsi jätetään koko yöksi yksin omaan sänkyynsä. Nykyään uniassosiaatiohäiriöiden hoidossa huomioidaan kiintymyssuhdeteoria, jonka mukaan lapsen on tärkeä saada yhtä lailla tukea yöllä ja päivällä. Puutteellinen turvallisuudentunne altistaa monenlaisille ongelmille, mukaan lukien unihäiriöille.

”Vauvan tulisi saada se kokemus, että jos yöllä on hätä, joku tulee ja auttaa. Kun turvallisuudentunne on muodostunut, se on pysyvä ja voimakas side, joka mahdollistaa sen, että lapsi pärjää sen turvin aamuun asti. Tämä tapahtuu yleensä 0,5–2 vuoden iässä, ja jos ei tapahdukaan, puhutaan uniassosiaatiohäiriöstä, jota voidaan hoitaa muun muassa iltarutiinin korjaamisella.”