Digitalisaatio edistäisi tietopohjaista päätöksentekoa – se edellyttää yhteiskunnalta investointeija

Maataloushallinnossa digitalisaatio on pitkällä. Talouden sopeutuksia pelkillä leikkauksilla voitaisiin ehkäistä satsaamalla digitaalisiin palveluihin, jotka taas tuottavat tietoa päätöksenteon pohjaksi, kirjoittajat toteavat. Kuva: Jarkko Sirkiä

Julkisen velan ja julkisen talouden alijäämän kehitys vie aiheellisesti huomiota toimenpiteisiin, joilla suuntaa saadaan käännettyä.

Valtaosa julkisesta keskustelusta kohdistuu kuitenkin melko lailla perinteisiin sopeuttamis- ja kilpailukykytoimiin. Unohtuu, että julkisen sektorin toiminnassa, sen painopisteissä ja resurssien oikeanlaisessa suuntaamisessa piilee huomattavan suuri tehostamis- ja modernisointipotentiaali. Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman investointeja, jotka nyt uhkaavat jäädä tekemättä.

Julkisissa palveluissa, vaikkapa terveydenhuollossa tai sosiaalipalveluissa, voidaan tehokkuutta lisätä prosesseja ja tiedonkulkua kehittämällä.

Valitettavasti nykyisin monet työprosessien uudistamiset jäävät puolitiehen, koska paremman prosessin vaatimaa tietoa ei ole joko saatavilla tai se ei kulje virasto- ja muiden siilorajojen yli.

Uudistuksia hidastaa myös osaoptimointi, kun jokainen organisaatio joutuu puolustamaan määrärahojaan ja muita resurssejaan.

Mitä pitäisi tehdä?

Kysymys on kolmesta asiasta, joihin panostamalla voimme tehostaa nopeilla loikilla julkista palvelutuotantoa.

Ensinnäkin pitää kehittää tietojohtamista eli tiedon hyödyntämistä resurssien kohdentamisessa ja prosessien pullonkaulojen tunnistamisessa. Pelkistetysti tämä tarkoittaa sitä, että tietoa hyödyntämällä ja yhdistelemällä arvioidaan, mitä ennaltaehkäisevää ja muuta palvelua missäkin alueella kannattaa tuottaa ja mitä ei.

Huonoilla tiedoilla on tuotettava kaikkea kaikkialla ja jokaiselle. Väärä kohdennus vie resurssit tärkeämmistä käyttökohteista.

Toiseksi pitää kehittää muutosjohtamista.

Monet vanhat hierarkiat ja toiminnot eivät enää yksinkertaisesti palvele modernia digitalisoituvaa maailmaa ja tekoälyn muovaamaa tulevaisuutta.

Maailman muutokseen ei voi vastata muusta toiminnasta irrallisilla digiprojekteilla, vaan tarvitsemme kokonaisvaltaisempia toimintatapojen ja johtamisjärjestelmien muutoksia.

Kolmanneksi tarvitaan investointeja digitaalisen transformaation todeksi tekemiseen.

Pelkäämme, että nykyisillä panostuksilla muutos jää hitaaksi ja tuottavuushyödyt saadaan liian myöhään. Työvoima ja rahat ehtivät loppumaan ennen kuin nykyinen investointitahti alkaa tuottaa riittäviä tuloksia.

Tarvitaan uusia avauksia digitaalisissa investoinneissa ja niiden rahoittamisessa.

Esimerkiksi valtionyhtiöiden myyntituotoilla rahoitettavaksi suunnitelluista fyysisen infrastruktuurin investoinneista voitaisiin osa suunnata digihankkeisiin. Jo esimerkiksi 5–10 prosentin osuus tästä rahoituksesta mahdollistaisi digitaalisen uudistumisen jatkumisen edes viime vuosien tasolla.

Rahoitusta kannattaisi korvamerkitä myös organisaatiorajat ylittäviin hankkeisiin eli sitä voisi käyttää vain, jos mukana useampia virastoja tai toimijoita.

Ellei digitaalisen modernisoinnin resurssikysymystä pystytä ratkaisemaan, jäävät jäljelle vain perinteiset sopeutukset ja lakkauttamiset palvelujärjestelmässä.

Digitaalinen uudistaminen ei koske vain hyvinvointipalveluita. Julkisten palvelujen digitaalisella uudistamisella myötävaikutetaan myös teollisuuden ja yksityisten palveluiden kilpailukyyn.

Riittävillä ja oikein suunnatuilla digi-investoinneilla tehostetaan arvon syntymistä, ei vain sen käyttöä.

Digitalisoimalla palveluita syntyy sivutuotteena dataa, jonka varassa tietojohtaminen voi toimia.

Hyvä kierre on oikeasti mahdollinen: palveluiden digiparantaminen synnyttää dataa, jolla voidaan edelleen parantaa palveluita.

Markus Sovala

pääjohtaja

Tilastokeskus

Sami Sulkko

Yhteiskuntasuhdejohtaja

CGI