Yle ja STT ovat suomalaisten eniten luottamat tiedotusvälineet, MT vahva maaseudulla
Luottamus iltapäivälehtiin on kohentunut, mutta edelleen epäluotettavana niitä pitää useampi kuin luotettavana.
STT:n uutisointia arvioi erittäin tai melko luotettavaksi 81 prosenttia suomalaisista. Kuva: Antti Aimo-KoivistoYlen TV-uutisia pitää kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen mukaan luotettavana tai melko luotettavana 84 prosenttia suomalaisista ja radiouutisia 82 prosenttia vastanneista.
STT:n uutisointia pitää luotettavana 81 prosenttia suomalaisista.
Toisaalta STT nappasi kärkipaikan, kun tiedotusvälineitä verrataan epäluotettavuuden näkökulmasta: vain kolme prosenttia vastaajista piti STT:n uutisointia melko tai täysin epäluotettavana. Ylen TV-uutisilla vsataava osuus oli kaksi kertaa suurempi eli kuusi prosenttia.
Iltapäivälehtien uutisointia kansa sen sijaan pitää selvityksen perusteella selvästi epäluotettavampana kuin muita tiedotusvälineitä. Niiden uutisointi on erittäin tai melko luotettavaa vain reilun neljänneksen mielestä.
Selvästi suurempi osuus pitää niiden uutisointia melko tai erittäin epäluotettavana.
Ilta-Sanomia vähintään melko luotettavana pitää 28 prosenttia vastaajista ja melko tai täysin epäluotettavana 32 prosenttia vastaajista.
Iltalehdellä vastaavat osuudet ovat 27 prosenttia ja 33 prosenttia.
Toisaalta aiempiin kyselyihin verrattuna luottamus niiden uutisointiin on kohentunut, Kunnallisalan kehittämissäätiön tiedotteessa todetaan.
Kaikkein vähiten suomalaiset luottavat sosiaalisesta mediasta lukemiinsa uutisiin. Niihin kertoi luottavansa vain kymmenen prosenttia vastaajista. Epäluotettavina niitä piti 68 prosenttia vastaajista.
Joka viides ei osaa sanoa, ovatko ne luotettavia vai epäluotettavia.
Kyselyssä tiedotusvälineistä oli mukana myös Maaseudun Tulevaisuus, jonka asema oli jälleen erittäin vahva maaseutumaisissa kunnissa. Sen uutisointia piti luotettavana 72 prosenttia maaseutumaisilla alueilla asuvista.
Sen sijaan kaikkien vastaajien joukossa oli huomattavan paljon henkilöitä, joilla ei ollut selvää käsitystä Maaseudun Tulevaisuudesta.
MT:n kohdalla jommankumman vaihtoehdoista "en osaa sanoa" tai "ei luotettava eikä epäluotettava" valitsi selvästi useampi kuin muiden tiedotusvälineiden kohdalla. Jommankumman näistä vaihtoehdoista MT:n kohdalla ilmoitti 43 prosenttia vastanneista.
Tämän vuoksi MT:n luotettavaksi arvioineiden osuus jäi pienemmäksi kuin muilla vakiintuneilla medioilla, 46 prosenttiin.
MT:n epäluotettavaksi arvioineiden osuus oli samaa luokkaa kuin Helsingin Sanomilla ja oman alueen paikallislehdellä.
"Vaikka lukijakuntamme on kasvanut voimakkaasti viime vuosina sekä verkossa että printissä, paljon on vielä mahdollista tehdä, toteaa MT:n päätoimittaja Jouni Kemppainen.
"Jatkamme määrätietoisesti bröndimme vahvistamista myös kaupungeissa ja jopa metropolialueella. Se vähentää myös kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelua."
Kysely tehtiin syyskuun alussa. Sen toteutti Kantar TNS, ja siihen vastasi 1 127 suomalaista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
