Maaseudullesaatava rakentaa
Maaseudulla asuvat kansalaiset ovat ihmetelleet jo kauan jatkuvasti kiristyviä ja muuttuvia rakennusmääräyksiä. Vaikka Suomessa on tilaa yllin kyllin – maata on viisi hehtaaria kansalaista kohden – viranomaisten suhtautuminen maaseudun rakentamiseen on kuin oltaisiin jakamassa suurta niukkuutta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen kiinnitti asiaan huomiota tämän lehden haastattelussa (MT 18.8.). Satosen mukaan elykeskuksissa ollaan nihkeitä siinä, miten maaseudulle saa rakentaa vakituisia asuntoja. Maaseutuasumisen kaavoitusta tulkitaan Suomessa liian tiukasti ympäristöperusteisiin vedoten, Satonen sanoo.
Epäilemättä Satonen on näkemyksissään oikeassa. Rakentamisen pikkuseikkojen turha säätely ja ennen kaikkea rakennuslupien saanti on muuttunut monissa kunnissa yhä vaikeammaksi.
Keskittämisen ideologia on ryöstäytynyt rakentamisasioissa käsistä. Maaseudulla tapahtuvaa rakentamista on ryhdytty suitsimaan ikään kuin kyseessä olisi epäilyttävä toiminta. Virallisen liturgian mukaan yhdyskuntien pitää olla mahdollisimman tiiviitä ja tähän vedoten on kylien kehittäminenkin tarpeetonta, ellei peräti vahingollista. Ajatteluun kuuluu ihmisten siirtäminen suuriin tai vähintäänkin keskikokoisiin keskuksiin, jotta ennalta säädetyt tehokkuusluvut saavutettaisiin.
Satonen on oikealla asialla ja on toivottavaa, että hänen näkemyksensä saisi myös hallituspuolueissa ja varsinkin kokoomuksessa tukea. Tähän asti hallituksen linja on ollut keskittävä ja maaseutua syrjivä. Hallinnollista ohjausta on käytetty siihen, että rakentamisnormeja on voitu kiristää ja tehdä maaseudulla rakentaminen aiempaa hankalammaksi.
Jotkut edistykselliset kunnat ovat laatineet kaavoja, jotka ovat ohjanneet maaseudulle rakentamista terveellä tavalla. Haja-asutusalueille tapahtuva rakentaminen on yhtä hyväksyttävää kuin rakentaminen maakunnan pääkaupunkiin. Näistä kunnista pitäisi ottaa oppia koko maassa.
Julkisin toimenpitein tulee edistää maaseudulla asumista, ei kahlita sitä. Suurin osa suomalaisista haluaa asua mieluummin omakotitalossa kuin kerrostalossa. Sitä paitsi Suomessa on puoli miljoonaa vapaa-ajan asuntoa, joista entistä useampi on ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettu.
Monet kansalaiset ovat halunneet muuttaa vapaa-ajan asuntonsa vakinaiseksi asunnokseen. Jopa tämä on herättänyt vastustusta eräissä kunnissa, jotka ovat kieltäneet asunnon käytön vakinaisena asuntona. Tapaukset ovat suorastaan koomisia, vaikka asukkaat eivät varmasti ole niistä riemastuneet.
Pientaloasumista on mahdollista lisätä myös taajamissa. Vihreiden toisinajattelija Osmo Soininvaara puuttui tähän asiaan raikkaalla tavalla jokin aika sitten kirjoituksessaan (www.soininvaara.fi), jossa hän hahmotteli puutarhakaupungin ideaa.
Soininvaara myöntää, että on ihmisiä, jotka todella kaipaavat pientaloihin. Myös tiheästi asutuilla seuduilla on mahdollista rakentaa puutarhakaupunkeja, joissa liikenneyhteydet ovat joustavia ja joissa palvelut on mahdollista sijoittaa näiden ”kylien” yhteyteen.
Sekä Satosen että Soininvaaran esittämät ajatukset ovat tervetulleita, ovathan molempien omat puolueet paljolti kaupunkipuolueita.
Rakentamista koskevaa keskustelua tulee ehdottomasti jatkaa. Rakentamisessa ja yhdyskuntasuunnittelussa ei ole yhtä totuutta, johon pitäisi uskoa sokeasti. Päinvastoin, sekä kaupunkien että maaseudun suunnittelussa näkyvät aiemmin tehdyt virheet pahalla tavalla.
Huonosti suunnitellut kaupungit ovat asujilleen epäviihtyisiä eikä tyhjenevä maaseutu ole yhtään sen parempi. Tavoitteena tulisi olla tasapaino, jossa maaseutu on maaseutua ja kaupunki kaupunkia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
