Riikka Purra ampuu alas kokoomuksen aloitteen perintöveron poistosta
Perintöveron poisto maksaisi Purran mukaan miljardista eurosta ylöspäin.
Perintöveron poisto maksaisi Riikka Purran mukaan miljardista ylöspäin. Kuva: EMMI KORHONEN/LEHTIKUVAValtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) torjuu kokoomuksen tarjoaman ajatuksen perintöveron poistamisesta. Purra kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että hallitus on jo tehnyt iso veropoliittiset päätöksensä eikä valmistele perintöveron poistoa.
”Vuosi sitten päädyttiin kasvutoimena yhteisöveron kevennykseen, ei perintöveron poistoon. Asia ei ole auki eikä uudelleen neuvoteltavissa”, Purra kirjoittaa.
Purra kirjoittaa pitävänsä perintöveron poistoa hyvin epärealistisena, koska julkisessa taloudessa ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia massiivisille veronalennuksille. Perintöveron poisto maksaisi Purran mukaan miljardista eurosta ylöspäin.
Lisäksi Purra katsoo, että yhteisöveron kevennyksen peruminen muiden verojen keventämiseksi on ajatuksena "täysin päätön". Äkkimuutokset lisäävät epävarmuutta ja heikentävät luottamusta.
”Ei veropolitiikkaa voi tehdä poukkoillen ja sinne tänne kiskoen”, Purra sanoo.
Purra vetoaa myös ekonomisteihin, joiden mielestä perintöveron poisto ei juuri edistäisi kasvua, mutta heikentäisi julkista taloutta. Purran mielestä huolettoman veropopulistiset puheet perintöveron poistamisesta kertovat siitä, että hallituksen kevätriihi ja ensi vuoden eduskuntavaalit lähestyvät.
Perintöveron poistamista ovat viime päivinä vaatineet muun muassa ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) Kauppalehdessä ja eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand (r.).
Ruotsin malli tarkoittaisi valtaosalle suomalaisista verotuksen kiristymistä.
Myös SDP:n ajatuspajana tunnetun Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér torjui ajatuksen. Hän sanoi kannanotossa, että esitetty Ruotsin malli tarkoittaisi valtaosalle suomalaisista verotuksen kiristymistä.
Ruotsin mallissa perintö- ja lahjavero poistettaisiin, mutta korvattaisiin perityn omaisuuden myyntivoittojen verotuksella.
”Tällä hetkellä noin kaksi kolmasosaa perinnöistä jää alle 30 000 euron, jolloin niistä ei makseta veroa. Sen sijaan myyntivoittoveroa perittäisiin pienistäkin perinnöistä, kun omaisuus myydään”, Finér sanoi tiedotteessa.
Finérin mielestä perintöveron poistaminen hyödyttäisi ennen kaikkea varakkaimpia sukuja.
”On selvää, että varakkaissa suvuissa olisi lahjakirjat valmiina omaisuuden siirtämiseksi heti seuraavana päivänä veron poistosta. Veromenetykset jäisivät pysyviksi, sillä varakkaimmat voivat hyödyntää omaisuutta ilman sen myymistä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




