Mursu-saaga – kun tarina hämärtää todellisuuden
Toimituksilla on vastuu esitetyn sisällön lähteiden mahdollisista tarkoitusperistä ja faktojen tarkistamisesta, sosiaalisessa mediassa tuo vastuu on myös lukijalla, kirjoittaa MT:n toimittajana pitkän työn tehnyt Kaijaleena Runsten.Viime viikon mursu-ilmiössä tiivistyy paljon tästä ajasta, jossa elämme.
Suomeen eksyneen mursun tarinaa seuraamalla saattoi niin sanotusti helposti pistää pään pensaaseen Ukrainan sodalta, Etelä- ja Keski-Euroopan hellejakson aiheuttamilta kuolonuhreilta ja metsäpaloilta ja yhä jatkuvalta koronalta.
Sairaasta eläimestä pohdittiin medioissa yhdessä yleisön kanssa, miten hellyyttävä se on, mikä sille sopisi nimeksi ja kenties sentään myös, löytääkö se Suomen rannikolta itselleen sopivaa ruokaa.
Journalismin yksi tehtävä on tarjota ihmisille viihtymistä, samaistumista ja mahdollisuutta vuorovaikutukseen. Ympäröivän yhteiskunnan haasteissa kuten aikana, jota nyt elämme, meistä jokainen tarvitsee myös irrottautumista sellaisten asioiden äärelle, jotka tuovat hyvää mieltä ja auttavat jaksamaan.
Eläintarinoiden vetovoima tunnetaan tässä mielessä MT:ssäkin. Perjantain lukemistossa yksi juttujen vakiotyypeistä kertoo jostain eläimestä.
Maapallon lämpötilan noususta ja luonnon monimuotoisuuden heikentymisestä puhutaan syystä paljon. Niiden ratkominen on elämän jatkumisen perusedellytys.
Sitten kun luonnossa asiat eivät toimi normaalisti – arktisten alueiden eläin vaeltaa Suomenlahdelle asti – tilanne voi silti lähteä ihan omalle ladulleen. Siitä tulee liki inhimillinen tragedia, jota seurataan kuin tosi-tv:tä, vailla realismin hiventä.
Huomio: en väitä, että mursun eksyminen tänne olisi suora seuraus sen enempää ilmastonmuutoksesta tai luontokadosta. Sellaisen osoittamiseen tarvitaan aina pidemmältä ajalta paljon havaintoja, joita tutkimus vertaa ja analysoi.
Mursu-saagassa niin yleisöltä kuin toimittajilta olisi silti odottanut luonnontilan pohtimista. Nähtiinkö sitä? Vähän.
Tiedon yltäkylläisyyden keskellä meidän itse kunkin on helpompi jättäytyä julkisuuden tarina- ja uutisketjujen vietäväksi.
Tässä tullaan siihen, miksi tiedotusvälineitä tarvitaan. Niiden tehtävä on sovittujen journalismin periaatteiden mukaisesti suodattaa ja esittää tietoa ymmärrettävästi ja monipuolisesti. Se pätee myös viihdyttävään tietoon.
Sosiaalinen media on myös tärkeää tiedon välittäjänä. Sitä eivät vain useinkaan ohjaa sovitut, selkeät periaatteet vaan siellä voivat mielipiteet, tarkistettu asiatieto ja suoranainen propaganda ja valheet levitä vapaasti.
Siinä missä toimittajilla ja toimituksilla on lehdistössä vastuu esitetyn sisällön lähteiden mahdollisista tarkoitusperistä ja faktojen tarkistamisesta, sosiaalisessa mediassa tuo vastuu on myös lukijalla.
Olen saanut olla MT:ssä vakituisena toimittajana reippaasti yli 20 vuotta, läpi median suuren murroksen. Työni journalismin tulevaisuuden eteen jatkuu tästä eteenpäin opettajana.
Kiitän teitä lukijoitamme. Tämän lehden toimittajana suhde haastateltavien ja lehden välillä on ollut toisia arvostava.
Tosin suhtautuminen on muuttunut varautuneemmaksi myös MT:n toimittajia kohtaan. Yhä useammin on saanut perustella sitä, miksi juuri kyseisen haastateltavan panos halutaan tiettyyn uutiseen.
Se, että tutkijat ja virkamiehet eivät halua vastata medialle ja että heitä, oikeuslaitoksen edustajia ja politiikkoja samoin kuin toimittajia maalitetaan työnsä vuoksi, ei ole tervettä kehitystä. Se ei edusta sananvapautta vaan se johtaa meitä yhteiskuntana taaksepäin, pois yhteisestä parhaasta.
Sinulta, lukijani, toivon siksi toimia paitsi suomalaisen maaseudun elinvoiman myös laadukkaan journalismin tulevaisuuden eteen. Se on yhteinen haasteemme eikä se toteudu itsestään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
