vierasyliö Koti, uskonto ja isänmaa
Otsikon sanat tullevat antiikin Roomasta ja Saksan keisarikunnasta. Meillä ne olivat esillä Mannerheimin ensimmäisessä päiväkäskyssä talvisodan alkaessa: ”me taistelemme kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta”.
Sanat ovat taustalla kun kuvailen mitä muutoksia suomalaisessa yhteiskunnassa – kodissa, uskonnossa ja isänmaassa – on tapahtunut ja tapahtumassa.
Ei Suomessa tehdä ainoastaan puolustusvoimauudistusta. Koko suomalainen yhteiskunta muuttuu ja uudistuu. Paremmaksi vai huonommaksi? Se onkin sitten jo toinen kysymys.
Mannerheimin ajoista suomalainen koti on muuttunut. Lapsia ei kasteta. Ei käydä rippikoulua. Avioliitot purkautuvat ja avoliittojen osalta ei kukaan taida olla selvillä milloin ne on solmittu ja milloin taas purettu. Erotaan kirkosta. Kodilla ja uskonnolla ei todellakaan ole ollenkaan samaa sisältöä kuin joku vuosikymmen sitten.
Kaikesta uudesta hyvästä huolimatta yksityinen ihminen on aikaisempaa heikommassa asemassa. Eikä meitä pelasta netti eikä facebook. Heikot sortuu...
Hallitus valmistelee parhaillaan kuntauudistusta. Uudessa mallissa meillä on nykyistä vähemmän kuntia ja ne ovat aikaisempaa suurempia.
Tänään kukaan ei kuitenkaan osaa sanoa montako kuntaa meillä on tulevaisuudessa.
Alueellista hallintoa on jo uudistettu. Läänit saivat mennä ja meillä on kaikenmaailman ELYjä ja muita vastaavia, joista tavallinen ihminen ei saa mitään selkoa. Niiden alueelliset rajatkin ovat meikäläiselle täysin tuntemattomat. Kuvaava on radion säätiedotus, jossa uudet rajat on täsmennetty: ”entisen Oulun läänin alueella...”.
Uutiset kertovat poliisin uudistustoimista. Nykyisten 24 poliisilaitoksen tilalle perustettaisiin viisi tai kuusi uutta poliisilaitosta. Päälliköitä on kuulemma aivan liikaa.
Poliisitoimessa on kuitenkin edelleen se ongelma, että ilmoituksia rikkeistä, pikkurikoksista ja myös suuremmista rikoksista tulee aina vaan enemmän ja enemmän.
Pankkimaailma on jo vuosikymmenet ollut uudistumassa. Loppua ei tässäkään uudistustyössä ole näkyvillä. Posti – Itella – tai mikä se sitten onkaan, uusii omaa organisaatiotaan. Monet kunnat ja kaupungit menettävät omat postitoimipaikkansa. Ulkoistamisen tuloksena asiamiespostit palvelevat meitä jatkossa – jos palvelevat.
Onko kansankirkolla ja kansallisella sotaväellä tulevaisuutta?
Evankelisluterilainen kirkko on menettänyt jäseniään ja seuraavaksi suljettaneen kirkkoja. Kun seurakunnat saavat vähemmän kirkollisveroa ei kirkkoja voida enää pitää avoinna.
Kirkko ei enää onnistu värväystyössään kasteen, konfirmaation ja avioliiton osalta. Rohkenin esittää huoleni kotiseurakuntani tilaisuudessa parisen vuotta sitten Helsingin edelliselle piispalle kun hän oli tyytyväinen siitä, että seurakuntiin kuuluu vielä 70 prosenttia kansalaisista. Minusta tilanne ei ollut ollenkaan hyvä.
Poliitikot puhuvat edelleen uskottavasta itsenäisestä maanpuolustuksesta ja yksikään poliitikko ei ole uskaltanut luopua ajatuksesta puolustaa koko Suomea. Tänään tuo edellä oleva on vielä jollain tavalla totta, mutta entä sitten kun kaikki työn alla olevat määrärahaleikkaukset ja organisaation supistukset on tehty?
Jatkossa selvitään varmasti nykyistä selvästikin pienemmillä sodan ajan puolustusvoimilla. Mutta samalla on todettava, että nykyistä pienemmällä puolustustahdolla ja -motivaatiolla ei Suomi selviä.
Isänmaa tarvitsee kaikissa ennustettavissa olevissa kriiseissä hyvin koulutetut, hyvällä puolustustahdolla ja -motivaatiolla varustetut suomalaiset maanpuolustajat.
Aseista ja varusteista totean vain sen, että ne maksavat tänään paljon ja huomenna vieläkin enemmän.
Lauantaina tammikuun 14. päivänä oli television Ykkösaamussa poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Hänen mukaansa poliisille annetut voimavarat eivät riitä vankikuljetuksiin, taajamien liikennevalvontaan ja aikaisemmin on jo esitetty päihtyneiden kuljetusten ja valvonnan hoitamista muulla kuin poliisityöllä.
Katselijalle tuli ohjelmaa seuratessa mieleen, että tässä näiden poliisitoimien ulkoistamisessa on jotain samaa kuin puolustusvoimien osalta esitetyssä liittoutumisasiassa. Turvaudutaan ulkopuoliseen apuun kun omat rahat eivät riitä. Poliisi ei sentään esitä, että kutsutaan jenkkipoliisi apuun kuten tavallaan olisi puolustuksen rakentamisessa Nato-jäsenyyden kautta.
Maanantainen 16. päivän Helsingin Sanomat julkaisi puolustusvoimain entisen komentajan amiraali Jan Klenbergin Vieraskynäartikkelin otsikolla ”Puolustuksen tärkeimmät osat on turvattava”. Amiraali esitti kirjoituksessaan perustellun uhka-arvion ja totesi siitä Suomen puolustukselle aiheutuvan uusia haasteita. Erityisenä huolenaiheena Klenbergillä oli lähialueillemme sijoitetut taktiset ohjukset.
Amiraalilta löytyi myös ratkaisu: ”Vanhan sotilaan silmin varmin ja selkein ratkaisu olisi liittoutuminen. Tämä tarkoittaisi liittymistä Naton jäseneksi, mutta se ei näytä toteutuvan.”
Poliisiylijohtaja ja amiraali eivät kuitenkaan nosta käsiään ylös.
Molempien asiantuntijoiden osalta ainakin minulle jäi mielikuva, että kyllä näistä ongelmista jotenkin selvitään.
Lainaan vielä lopuksi amiraali Jan Klenbergin tekstiä, vaikka hän kirjoittaakin puolustusvoimista niin ajatus sopii varmasti myös poliisiasioiden uudistamisessa: ”Puolustusvoimillamme on pätevä, kokenut ja koulutettu johto, joka on perehtynyt erityisesti Suomen puolustamiseen. Poliittisten päättäjien kannattaisi tässä vaativassa tilanteessa kuunnella heitä tarkalla korvalla.”
LAURI VÄÄTTÄNEN
Kirjoittaja on yleisesikuntaupseeri, joka on palvellut muun muassa rauhanturvaajana Libanonissa ja Tartossa Viron Maanpuolustuskorkeakoulun johtajan neuvonantajana.
Onko kansan-
kirkolla ja kansallisella sotaväellä tulevaisuutta?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
