Yksityinen rautatieliikenne etenee: UPM:n puukuljetuksia Fenniarailille
Suomen ja Venäjän väliset rautatiekuljetukset avautuivat kilpailulle viime vuoden lopulla.
Fenniarail aloitti kuljetukset Suomen rautateillä viime vuonna. Kuvassa yhtiön veturi. Kuva: Jussi LaukkanenUPM:n puukuljetukset rautateitse Venäjän rajalta Kaukaan ja Kymin tehtaille siirtyvät VR:ltä yksityiselle Fenniarail Oy:lle. Fenniarail aloittaa kuljetukset loppuvuodesta.
Fenniarail on toiminut Suomen rautatieliikenteessä vuodesta 2016 ja Suomen ja Venäjän välisessä yhdysliikenteessä kuluvasta vuodesta lähtien. Suomen ja Venäjän välinen yhdysliikenne avautui kilpailulle vuoden 2016 lopulla.
"Ei voi kyllin korostaa, kuinka tärkeä sopimus tämä on meille", Fenniarailin hallituksen puheenjohtaja Petri Lempiäinen toteaa.
Lempiäisen mukaan UPM-sopimus kattaa 10 prosenttia Suomen ja Venäjän välisen yhdysliikenteen kokonaismäärästä. Fenniarail on tilannut kaksi uutta sähködieselveturia Tšekistä kuljetuksia varten. Henkilökunta kaksinkertaistuu.
Aikaisemmin Fenniarail on saanut hoidettavakseen Lappi Timberin sahatuotteiden kuljetukset Kemijärveltä Kotkan ja Oulun satamiin.
Muita asiakkaita Lempiäinen ei nimeä, mutta paljastaa yhtiön liikuttavan neljän eri sahan kuormia kotimaassa ja yhdysliikenteessä kahden eri yrityksen kuljetuksia.
Fenniarailin omistajina on 34 yksityishenkilöä ja yritystä. Toiminta ei vielä ole kannattavaa, mutta Lempiäisen mukaan kannattavuus paranee kuljetusmäärien kasvaessa.
"Uskomme, että UPM:n ja eräiden muiden sopimusten myötä liiketoiminta nosuee voitolliseksi vuoden 2018 aikana, voi olla että jo tämän vuoden lopulla."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
