Moni kasvi on vaarallisen myrkyllinen: "Joillakin on sellainen ajatusmalli, että kun on kyse luonnonkasvista, sen on pakko olla terveellistä ja turvallista"

Myrkyllisen hukanputken kasvusto muistuttaa erehdyttävän paljon koiranputkikasvustoa. Kuva: Jouko Rikkinen

Suomen luonnonkasveista noin 200 on myrkyllisiä. Niistä osa on tappavan myrkyllisiä.

"Esimerkiksi sarjakukkaiskasveissa on useita hyvin myrkyllisiä lajeja, kuten myrkkykeiso, hukanputki ja myrkkykatko. Myrkkykeiso on erityisen vaarallinen, koska se on lehtevän ja mehevän näköinen, eikä makukaan kuulemma varoita. Sen juurakko, joka voi kellua rantavedessä esimerkiksi jäiden irrottamana, sisältää erityisen paljon myrkkyä", sanoo Helsingin yliopiston kasvitieteen professori Jouko Rikkinen.

"Hukanputki taas on aika yleinen pääkaupunkiseudulla ja muissakin Etelä-Suomen kaupungeissa ja se on helppo sekoittaa esimerkiksi koiranputkeen", Rikkinen pohtii.

Juuri sarjakukkaiskasvien kohdalla tarkka lajintunnistus on tarpeen.

"Pitää tuntea kerätyt kasvit varmasti ja etsiä tietoa niiden käyttökelpoisuudesta vain luotettavista lähteistä", Rikkinen painottaa.

"Joillakin on sellainen ajatusmalli, että kun on kyse luonnonkasvista, sen on pakko olla terveellistä ja turvallista. Mutta eihän se näin ole."

Kun suomalaiset ovat tutustuneet muiden maiden keittiöihin, myös niissä käytössä olevia kasveja on otettu käyttöön turvallisuutta miettimättä.

"Esimerkiksi sananjalka ja muiden saniaisten nuoret lehdet saattavat aasialaisten keittiöiden perusteella kiinnostaa. Sananjalan käyttö on kuitenkin yhdistetty noiden maiden korkeisiin vatsasyöpä- ja maksasyöpäesiintyvyyksiin", Rikkinen mainitsee.

Suomalaisissa kasveissa ja niiden sisältämissä yhdisteissä on vielä paljon tutkittavaa. Koko ajan saadaan uutta tietoa.

"Esimerkiksi leskenlehti, jota epäilemättä moni käyttää ja kerää. Kuitenkin viime vuosina on havaittu, että se voi sisältää samanlaisia haitallisia yhdisteitä niin kuin samaan heimoon kuuluvissa villakoissa. USA:ssa Oregonissa jaakonvillakko on ihan kärkisijoilla haitallisten vieraslajien listalla, koska se on niin haitallinen kasvi laiduneläimille", Rikkinen kertoo.

"Kortteista myrkyllistä suokortetta ei ole ihan helppo erottaa muista lajeista. Suhtautuisin niihin muutenkin epäillen, koska ne eivät näy maistuvan eläimille."

Rikkinen ei ole esitellyt tänä keväänä ilmestyneessä Villivihannekset Suomen luonnossa -kirjassaan kortteiden ohella jäkäliäkään, eikä suosittele niiden laajamittaista ravintokäyttöä.

"Joku saattaisi ajatella että kaikki jäkälät ovat syötäviä", Rikkinen mainitsee ja kertoo, että varhaisina pula-aikoina esimerkiksi islanninjäkälää onkin hyödynnetty ravintona.

Monissa jäkälissä kuitenkin on haitallisia jäkälähappoja, kuten usmiinihappoa ja vulpiinihappoa.

"Voisi olla suuri houkutus pistää ruokaan koristeeksi kirkkaan keltaista jäkälää. Esimerkiksi koristeellinen, meillä tosin sukupuuttoon kuollut sudenjäkälä sisältää vulpiinihappoa, jota alkuperäiskansat ovat käyttäneet suden tappamiseen", Rikkinen mainitsee.

Syanobakteerilliset eli sinilevälliset jäkälät ovat Rikkisen mukaan oma lukunsa. Hän muistuttaa että maalla kasvavien jäkälien sinilevät tuottavat samoja myrkkyjä kuin vedessä elävät sukulaisensa.

"Löysimme hyvin korkeita sinilevämyrkkypitoisuuksia joistakin jäkälistä. Joissain nahkajäkälissä oli niin paljon mikrokystiiniä, että pienenkin määrän syöminen voi olla vaarallista."

Jäkälillä on myös taipumus kerätä ympäristöstään haitallisia aineita kuten raskasmetalleja. Tästäkin syystä ne kannattaa jättää pois lautaselta.