Lämpimien vesien menetelmä
Suurin osa maailman aquaponics-
järjestelmistä toimii harrastelijoiden
takapihoilla.
Kalankasvatuksen ja kasvintuotannon yhdistäminen tunnetaan maailmalla englanninkielisellä nimellä aquaponics.
”Sana on monien huulilla, siinä nähdään suuriakin visioita. Osa on perusteltuja, mutta on myös paljon tyhjää hehkutusta”, arvioi tutkija Unto Eskelinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta (Rktl).
Suurin osa maailman aquaponics-järjestelmistä toimii harrastelijoiden takapihoilla. Menetelmät ovat syntyneet ja kehittyneet lämpimissä maissa, kuten Australiassa ja osassa Yhdysvaltoja. Päänäkökulma on usein ekologinen, omavarainen lähiruuan tuotanto.
Kaupallisia sovelluksiakin on. Niissä yli kaksi kolmannesta liikevaihdosta perustuu kasvinviljelyyn. Kunnolla kaupallistunut on kuitenkin vasta kotitarvejärjestelmien myynti ja niihin liittyvä koulutus.
Suomessa aquaponicsia ei ole tutkittu. ”Emme elä alueella, joka olisi tällaisen toiminnan luontainen syntysija. En pitäisi silti mahdottomana, ettei tulevassa luonnonvarakeskuksessa tähän kiinnitettäisi huomiota.”
Ravinteita ja vettä voidaan kierrättää pohjoisissakin oloissa.
Esimerkiksi Varkaudessa tuotetaan sampia ja kaviaaria Stora Enson paperitehtaan yhteydessä. Siellä kalankasvatuksen ravinteet hyödyttävät tehtaan biologista puhdistamoa. Tehtaalta riittää lämpöä kala-altaisiin.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
