Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kunnollinen hevoslaidunei hoidu vasemmalla kädellä

    Liian suurta osaa hevoslaitumista hoidetaan huonosti, tutkija Susanna Särkijärvi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta sanoo.

    ”Ei se käy niin, että heitetään hevonen portista sisään ja haetaan kuukauden päästä pois”, Särkijärvi sanoo.

    Laidunnurmi on parasta rehua, mitä hevonen voi saada. Siitä kannattaa ottaa kaikki irti.

    Laidunalan tarve riippuu laitumen tyypistä ja hevosista.

    Nyrkkisääntö on 0,3–0,5 hehtaaria hevosta kohti, Särkijärvi sanoo.

    ”Esimerkiksi varsallinen tamma tarvitsee 0,5 hehtaaria laidunta, ja sen pitää olla kunnolla lannoitettua ja hoidettua.”

    Luonnonlaidunta tarvitaan vieläkin enemmän, sillä se tuottaa heikommin.

    Kun laidunta perustetaan, on syytä teettää viljavuusanalyysi. Se kertoo, missä kunnossa maa on ja tarvitseeko se esimerkiksi kalkitusta.

    Laidunkasveja on MTT:ssä tutkittu muutaman vuoden ajan.

    Kasvivalinta riippuu siitä, mihin käyttöön laidun tulee: haetaanko parasta kasvupotentiaalia vai pidetäänkö siellä joutilaita hevosia, joilla on lihomisriski, Särkijärvi toteaa.

    Jälkimmäiseen tapaukseen sopii esimerkiksi niittynurmikka, joka ei tuota kovin paljon satoa mutta kestää hyvin laidunnusta.

    Hyvän sadon tavoitteluun sopii perinteisten timotein ja nurminadan rinnalle ruokonata. Naudoille se ei maistu kovin hyvin, mutta hevoset suosivat sitä.

    Timotein ongelmana on taantuminen kesän ja syksyn aikana. ”Se ei ole hyvä laidunkasvi, koska sillä on huono jälkikasvukyky”, Särkijärvi sanoo. Ruokonata sen sijaan uusiutuu hyvin.

    Lisäksi ruokonadan etuna on timoteita alempi ja tasaisena pysyvä sokeripitoisuus.

    Laidunkasvien liika sokeripitoisuus altistaa hevosen kaviokuumeelle.

    Jos laitumesta haluaa parhaan sadon, sitä pitää lannoittaa kaksi–kolme kertaa kesässä, Särkijärvi toteaa.

    Laidun pitää ehdottomasti myös lohkoa.

    ”Paljon näkee sitä, että koko laidun on kerralla käytössä. Silloin hevoset syövät samoja paikkoja uudestaan ja uudestaan ja loppu ränsistyy.”

    Vähintään kolmeen lohkoon jakaminen antaa mahdollisuudet hyvään laidunkiertoon.

    Pari viikkoa yhdellä lohkolla on osoittautunut melko hyväksi kierroksi, mutta se riippuu oloista ja kasvukauden vaiheesta.

    Kun hevoset siirretään lohkolta pois, on heti arvioitava, onko alueella uudistusniiton tarvetta.

    ”Jos lohkolla on hylkylaikkuja, ränsistymistä tai rikkaruohokasvustoja, ne pitää niittää ja sitten lannoittaa lohko. Jos niitettävää vihermassaa on paljon, se on korjattava pois.”

    Päätöstä ei pidä jäädä aikailemaan, vaan niitto pitää tehdä heti, Särkijärvi sanoo. ”Näin lohko on taas valmiina, kun kierto osuu sen kohdalle.”

    Kevät on laidunnuksessa ongelmallisin aika.

    Nurmi kasvaa silloin hurjaa vauhtia, ja hevoset pitäisi saada sitä syömään ajoissa. Muuten vaarana on ylikasvu, joka johtaa rehun hukkaantumiseen ja pahimmassa tapauksessa koko kesän kestäviin ongelmiin.

    ”Usein neuvotaan, että laitumen pitää olla tietyn korkuista, kun eläimet päästetään sinne. Minä sanoisin, että ne pitää laskea ulos mahdollisimman aikaisin.”

    Ongelmana on usein se, että esimerkiksi ratsastuskoulun hevoset ovat vielä toukokuussa täydessä käytössä, kun koulut edelleen jatkuvat.

    ”Laidunnus ja ihmisten omat kuviot eivät aina sovi yhteen.”

    Mistä tietää, saako hevonen laitumelta riittävästi rehua?

    Särkijärven mukaan ongelmana voi myös olla, että ravintoa tulee liikaa.

    Laiduntavien hevosten kuntoa on helppo tarkkailla niiden ”lihavuuskunnon” avulla. Jos lihomista tai laihtumista ei näe silmämääräisesti tai kylkiluita tunnustelemalla, voi ottaa avuksi mittanauhan ja mitata säännöllisesti eläimen rinnanympäryksen.

    Aidan valinnassa tärkeintä on sen näkyvyys ja turvallisuus, Särkijärvi sanoo.

    ”Hevonen kunnioittaa hyvin sähköaitaa, kunhan huomaa sen juostessaankin.”

    Johdon sijaan voi käyttää leveämpää nauhaa.

    Jos sähköä ei ole muuten saatavissa, ratkaisu löytyy aurinkopaimenesta. Särkijärven mukaan nykyään on saatavissa laadukkaita laitteita.

    Aurinkopaimen varaa virtaa päivällä niin että sitä riittää yöksikin.

    Yleensä hevoset alkavat karkailla laitumelta vasta, kun syötävä loppuu, Särkijärvi toteaa.

    ”Hevoset pitää siirtää ajoissa seuraavalle lohkolle tai tuoda lisärehua.”

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF