Ulkomaisille marjanpoimijoille esitetään palkkatyötä
Marjayrityksen kanssa riitaantuneet thaimaalaiset poimijat saapuivat maanantaina 24. syyskuuta 2013 Äänekoskelta Helsinkiin. Kainuusta lähdettyään thaipoimijat olivat majoittuneina Äänekosken vanhalla seurakuntatalolla Keski-Suomessa. Mikko Stig/LEHTIKUVA Kuva: Viestilehtien arkistoSuomalaisen marjoja ostavan yrityksen pitäisi tarjota ulkomaalaiselle metsämarjanpoimijalle työsopimus, jotta marjat poimittaisiin metsästä virallisessa työsuhteessa.
Marjanpoimijoiden työskentelyolosuhteita selvittänyt työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Markku Wallin arvioi, että työsuhteen myötä poimijoiden oikeudellinen asema selkenisi nykyisestä. Nyt poimijoiden ei katsota työskentelevän työsuhteessa eikä myöskään yrittäjinä.
Wallinin mielestä työsopimus parantaisi poimijoiden heikkoa asemaa. Sopimus toisi poimijat myös työlainsäädännön piiriin.
”Työsuhteisten poimijoiden tuloa verotetaan palkkatulona, kausityön alhaisen prosentin mukaan. Työsuhde toisi poimijat myös palkkaturvan piiriin.”
Marjanpoimijoiden ongelmiin pitäisi puuttua. Viime kesänä tilanne kärjistyi, kun huono marjakesä jätti monet thaimaalaiset poimijat vaille riittäviä tuloja.
Suomeen saapuu vuosittain 4 000 marjanpoimijaa. Valtaosa, noin 3 500 henkeä on Thaimaasta kotoisin.
Wallin sanoo, että merkit viittaavat siihen, että ensi kesänä Suomeen saapuu taas paljon poimijoita.
Metsämarjanpoimijat rinnastettaisiin puutarhoissa ja marjatiloilla työskenteleviin poimijoihin, jotka voivat työskennellä usealle työnantajalle samanaikaisesti tai peräkkäin.
”Ruotsissa työsuhteisena teetetty poiminta on ollut marjanostajille edelleen kannattavaa”, Wallin sanoo.
Minimipalkkaa Wallin ei määrittele. Schengen-säädökset edellyttävät, että päiväkohtaisen nettotulon on oltava vähintään 30 euroa.
Summa on pieni. Pelkästään neljän viikon arkityöllä, 20 päivän nettotulona kertyisi noin 600 euroa kuukausitulot.
Suosituksissa Wallin toteaakin, että Suomen pitäisi seurata työsuhdeasiassa Ruotsin tiellä.
Hänen mielestään ”ei ole oleellista syytä poiketa Ruotsin vastaavasta tilanteesta”.
Suomen nykyisessä toimintatavassa marjanpoimija kantaa suuren riskin. Poimija maksaa erilaisia kuluja, jotka katetaan aluksi lainana.
Marjojen ostajat ja poimintamatkoja järjestävät koordinaattorit voivat vaikuttaa poimijoiden ansioihin monella tavalla.
Wallin huomauttaa, että jo matka- ja majoitusjärjestely on huomattava liiketoimi.
”Suurimmilla toimijoilla on 500–1 500 vuodepaikkaa, jolloin liikevaihtoa kertyy jopa 200 000 euroa vuodessa”, hän mainitsee.
Esimerkiksi marjayrityksen konkurssitilanteessa poimijat jäisivät kokonaan ilman ansioita. Heidän pitäisi vain sopeutua tilanteeseen, huomauttaa Wallin selvityksessä.
Hän katsookin, että ”käytännössä marjanostajat siirtävät toimintaan liittyviä taloudellisia riskejä poimijoille ja pystyvät näin vähentämään omia taloudellisia riskejään.”
Sekä marjojen että sienten verotusta pitäisi Wallinin mielestä arvioida uudelleen.
Jos verotuksen kokonaisuutta arvioidaan uudelleen, marjamyynnin verottomuuteen voitaisiin ottaa myös kantaa.
Hänen mielestään loogista on, että ulkomaisten marjanpoimijoiden ohella myös suomalaiset maksaisivat veroa tietyn rajan jälkeen.
”Poimintatuloille voidaan aina asettaa alaraja, jonka ylittävää tuloa verotettaisiin,” Wallin kirjoittaa.
Wallin katsoo, että ihmiskaupan kaikki tunnusmerkit täyttyivät ulkomaalaisten marjanpoimijoiden kohdalla viime kesänä Suomessa.
Aluesyyttäjä sitä vastoin jätti kesken ihmiskauppaepäilyjen tutkimuksen viime kesän marjakiistasta.
Wallin kertoo toimittaneensa selvityksensä valtakunnansyyttäjälle.
Hänen mielestään syyttäjälaitoksen pitää perehtyä poimijoiden olosuhteisiin perusteellisesti.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
