vierasyliö Ilmastonmuutos haastaa alkutuotannon
Pohjoismaiden ministerineuvoston tuoreen raportin mukaan ilmaston lämpeneminen tuo monenlaisia haasteita Pohjoismaiden alkutuotannolle ja tuotantojärjestelmille. Osa muutoksista voi myös mahdollistaa kestävän kehityksen edistämisen ja tuotannon kasvun.
Raportin teossa on ollut mukana kuusi NordForskin koordinoimaa pohjoismaista tutkimusverkostoa, jotka ovat nyt antaneet suosituksensa alueen poliittisille päättäjille. Tulokset esiteltiin Kööpenhaminassa järjestetyssä konferensissa.
Hankkeen ohjausryhmän johtaja, Århusin yliopiston agroekologian professorin Jørgen E. Olesenin mukaan Pohjoismaiden keskilämpötilan odotetaan nousevan maapallon keskilämpötilaa enemmän.
”Jos kasvihuonekaasupäästöt jatkuvat nykyisellään, edessä on huomattava lämpötilan nousu. Alkutuotannon haasteena on, että sen päästöjä on vähennettävä, mutta samalla on kyettävä vastaamaan elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden kysynnän nopeaan kasvuun.”
Ilmastonmuutos asettaa alkutuotannolle aivan erityisiä haasteita, kun ajatellaan Pohjolan pitkiä kesäpäiviä ja pimeitä talvia.
Olesen muistuttaa, että missään muualla maailmassa ei harjoiteta maa-, metsä- ja kalataloutta näin pohjoisilla leveysasteilla. Tämä asettaa Pohjolan ainutlaatuiseen tilanteeseen, koska alkutuotannon ratkaisut on löydettävä itse.
Lämpötilojen nousu pidentää Pohjoismaiden kasvukautta ja luo siten alkutuotannolle uusia mahdollisuuksia. Suurin muutos on, että alueella alkaa viihtyä uusia kasvi- ja eläinlajeja. Esimerkiksi Pohjoismaiden merialueille siirtyy uusia kalakantoja. Luvassa on siis merkittäviä muutoksia ekosysteemeihin, joista alkutuotanto on riippuvainen.
Olesenin mukaan muutokset parantavat alkutuotannon edellytyksiä, ja niiden tulisi samalla edistää siirtymistä aiempaa kestävämpiin tuotantojärjestelmiin. Kasvukauden pidentyminen lisää varsinkin laidunmaiden tuottavuutta.
Tuotannonlisäys ja uudet biojalostustekniikat voivat yhdessä parantaa Pohjoismaiden rehuomavaraisuutta, mikä taas edistäisi maataloustuotannon ja kalankasvatuksen kestävyyttä.
Ilmaston lämpeneminen tuo kuitenkin mukanaan myös sään ääri-ilmiöitä, joihin maiden ja tuottajien on varauduttava. Metsätalous altistuu ennen kaikkea myrskyille ja tuhohyönteisille, kun taas maatalouden uhkana ovat rankkasateet.
Muutokset edellyttävät luonnonvarojen käytön hallintajärjestelmiltä nykyistä enemmän joustoa. Tämä koskee koko alkutuotantoa, mutta ennen kaikkea kalastuksen hallintaa.
Islannin sisävesikalastuksen instituutissa työskentelevä Sigurður Guðjónsson muistuttaa, että viimeisen kymmenen vuoden aikana lajit ovat siirtyneet yhä pohjoisemmaksi.
”Hyvänä esimerkkinä on Pohjanmeren ja Norjanmeren makrilli, joka on nyt päätynyt Islannin ja Grönlannin vesille. Lajien siirtyminen voi synnyttää niiden hallintaan liittyviä kiistoja.”
Sigurður oli mukana NORDCHAR-tutkimusverkostossa, joka tutki ilmastonmuutoksen vaikutusta pikkunieriäkantoihin. Tämäkin tutkimus antoi viitteitä lajin siirtymisestä kauemmaksi pohjoiseen.
”Osa eteläisistä pikkunieriäkannoista on taantunut, ja jotkin saattavat tyystin hävitä. Samalla kärsii geneettinen monimuotoisuus. Toisaalta pikkunieriä on osoittautunut uskomattoman sopeutumiskykyiseksi, joten sukupuuttoa ei tarvitse pelätä.”
Ilmastonmuutokseen sopeutumista vaikeuttaa entisestään, että kotieläinten ja rehun tuotantoa on lisättävä. Tuotantoeläimistä vastaavan NordGenin Peer Berg näkee osaratkaisuna sen, että geenivaroihin kohdistetaan lisää huomiota.
Bergin mielestä meidän on hyödynnettävä geneettistä monimuotoisuutta täysipainoisesti ja käytettävä oikeita lajeja oikeissa paikoissa. Esimerkiksi pienet märehtijät soveltunevat kosteikkoalueille paremmin kuin suuri lihakarja. Lisäksi on hyödynnettävä rodullista vaihtelua, joka liittyy esimerkiksi lämmönsäätelyyn ja vastustuskykyyn.
Bergin mukaan lämpötilojen nousu mahdollistaa proteiinipitoisen rehun tuotannon lisäämisen, mikä olisi hyvä kehitysalue pyrittäessä parantamaan alueen rehu- ja elintarviketurvallisuutta.
Toisaalta Pohjoismaiden olot asettavat erityisvaatimuksia viljelykasvien valinnalle ja kehittämiselle. Muilta alueilta tulevilla kasveilla on usein vaikeuksia soveltua pohjoismaisiin valoisuusoloihin, eivätkä ne käy läpi samanlaista talveentumisprosessia kuin paikalliset kasvit.
Norjan ympäristö- ja biotieteellisen yliopiston (NMBU) kasvipatologian professori Anne Marte Tronsmo pitää haasteena sellaisten uusien genotyyppien tunnistamisen ja kehittämisen, jotka selviävät talvesta ilman talveentumista ja ovat silti satoisia.
Metsien peitossa on 60 prosenttia Pohjoismaiden maa-alasta, joten ne vaikuttavat ratkaisevasti hiilidioksiditaseeseen. Metsämaa sisältää valtavasti kasvien sitomaa hiiltä.
Kööpenhaminan yliopiston professorin Per Gundersenin mukaan maassa on itse asiassa enemmän hiiltä kuin puissa. Hän korostaa kuitenkin, että metsien hiilikertymää ja metsätalouden muutosten vaikutusta siihen on tutkittava lisää.
Gundersenin mielestä oikeilla toimenpiteillä voidaan lisätä hiilidioksidin sitoutumista maaperään. Toisaalta lämpötilojen nousu ja vääränlainen metsänkäyttö voi vapauttaa maaperään sitoutuneen hiilidioksidin uudelleen ilmakehään.
Metsätaloudessa on pyrittävä suojelemaan kokonaisvaltaisesti sekä maaperään sitoutunutta hiiltä että metsäluonnon monimuotoisuutta.
Raportin mukaan Pohjoismailla on mahdollisuus kasvattaa kansainvälistä markkinaosuuttaan laadukkaiden tuotteiden valmistajana. Tämä vaatii kuitenkin muun muassa tutkimusta ja innovointia sekä poliittisten rakenteiden ja luonnonvarojen hallinnan kehittämistä.
Olesenin mielestä meidän pitää ratkaista monia haasteita kerralla.
Hiilijalanjälkeä on pienennettävä, tuettava alkutuotannon sopeutumista ilmastonmuutokseen sekä turvattava resurssipohja. Tämä taas vaatii uusia tekniikoita, uusia hallintajärjestelmiä ja alan julkisten ja yksityisten toimijoiden välisiä kumppanuuksia.
Páll Tómas Finnsson
Kirjoittaja on tanskalainen
viestinnän asiantuntija.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
