Kun rauhanen vetää kanveesiin

Se alkoi jo lukiossa. Yhtäkkiä silmät eivät pysyneet oppitunnilla auki ja otsa kopsahteli pulpettiin. Yliopistossa jopa tiedekunnan

dekaani tuli tivaamaan: ”Oletkos sinä se tyttö, joka nukkuu aina?”

Ei auttanut kahvi eivätkä kymmenen tunnin yöunet. Tenttiin lukeminen oli yhtä tuskaa.

Samalla paino alkoi nousta. Vaatteet kävivät pieniksi yksi toisensa jälkeen, vaikka ruokavalio ei muuttunut. Ihmettelin, miten muut voivat syödä kotiruokaa lihomatta.

Alkoi hillitön käsien kutina. Kämmenet

halkeilivat vereslihalle ja niihin muodostui mätäpaiseita. Elämä oli yhtä kortisonivoidetta,

pumpulihanskaa ja kylmä–kuuma-kylpyjä, joilla sai kutinan rauhoittumaan.

Turvotus, väsymys, ihottumat ja allergiat ovat jatkuneet aikuisikään asti. Vasta paniikkikohtaukset pakottivat hakeutumaan lääkäriin. Tuloksena kehotus aloittaa mielialalääkitys.

Onneksi nykyään on netti apuna. Listasin oireita Googleen ja totuus alkoi hahmottua.

Kilpirauhasvaivat ovat niin yleisiä, että niistä kärsiville on oma foorumi, jossa keskustelu käy vilkkaasti. Vertaistukea tarvitaan, sillä kilpirauhasongelmia ymmärtävät lääkärit ovat harvassa. Siitä huolimatta, että moni suomalainen niistä kärsii.

Marssin topakkana takaisin lääkärin vastaanotolle ja vaadin verikokeet. Niiden mukaan

kilpirauhashormonit olivat nippanappa ”siinä viitearvojen rajalla”.

Täytyi odottaa pari vuotta, että arvot heittivät häränpyllyä oikein kunnolla. Sitten vasta irtosi resepti tyroksiinivalmisteeseen, jolla arvot

pitäisi saada kuntoon.

Nyt on syöty tyroksiinia marraskuusta saakka ja tasaisesti lisätty määrää. Olo on yhä vetämätön ja turvotus jatkuu. Ihan oikeasti en mutusta pullaa ja karkkia iltaisin.

Urheillakin yritän, mutta kun heti alkaa heikottaa ja vetää lihakset veteläksi.

Seuraava taistelu lääkäreiden kanssa alkaa, jos ja kun haluan vaihtaa tehottoman, synteettisen hormonivalmisteen sellaiseen, joka oikeasti toimii. Se on tehty sian kilpirauhasesta ja

sisältää kaikki ne hormonit ja aineet, joita oma, väsynyt kilpirauhaseni ei jaksa tuottaa.

Miksikö sitten läväytän potilaskertomukseni

kaiken kansan pällisteltäväksi? En ainakaan kerjätäkseni sääliä, sillä paljon vakavampiakin sairauksia on olemassa.

Haluan nostaa asian esiin, koska moni

kärsii kilpirauhasesta tietämättään. Lääkitys vajaatoimintaan on noin viidellä prosentilla suomalaisista. Ruotsin puolella on arvioitu, että jopa joka kymmenes kansalainen oireilee kilpirauhasen takia.

Vaiva on myös ilmeisen perinnöllinen. Sain itsekin tietää, että äitini puolen suvussa on

lihottu ja väsytty jo monessa polvessa.

Kilpirauhasen vajaatoiminta tuntuu olevan erityisesti naisten riesa. Lisäksi sairastaminen on yleistynyt kenties paremman diagnosoinnin ja elintapojen muutoksen vuoksi. Syytä ei

tarkasti tiedetä.

Oireiden moninaiseen ja salakavalaan kirjoon kuuluu lihomista, ihon kuivumista, hiustenlähtöä, masennusta, muisti- ja keskittymisvaikeuksia, alhaista ruumiinlämpöä, palelua, hikoilukohtauksia, väsymystä, saamattomuutta ja lihasjäykkyyttä.

Kilpirauhasen toimimattomuus myös hidastaa pulssia, heikentää näköä ja kuuloa, hidastaa suolen toimintaa, madaltaa ääntä ja horjuttaa tasapainoaistia. Ehkäpä ikävin vajaatoiminnan seuraus ovat lisääntyneet keskenmenot ja

lapsettomuus.

Ei sinänsä ihme, että sairautta on vaikea

todeta, kun oireiden kirjo on noin moninainen. Moni on joutunut nielemään tähystysletkua ja syömään ties mitä mömmöjä pieleen menneen diagnoosin takia.

Kuinkakohan moni turvautuu mielialalääkkeisiin, vaikka masennus ja paniikki olisivat hoidettavissa tyroksiinilla?

Sopii myös miettiä, kannattaako kanssaihmistä leimata läskiksi ja laiskaksi. Vika voi olla kilpirauhasessa.

Viimeinen asia, minkä vajaatoiminnan kanssa painiva tarvitsee, on näsäviisas

kehotus ryhdistäytyä, lenkkeillä ja syödä

vähemmän kuin kuluttaa. Sumun ja uupumuksen keskellä elävälle se saattaa olla

kertakaikkiaan liikaa vaadittu. Kuin kurottaisi kuuta taivaalta.

Hyvä, jos jaksaa lääkäriin raahautua

vaatimaan itselleen hoitoa. Toivotan jaksamista kaikille rauhasvammaisille ja heidän haukotteluunsa kyllästyneille.

katja.lamminen@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF