Suomen autokannan keski-ikä nousi liki 13 vuoteen – autokannasta uusiutui viime vuonna kolme prosenttia
Autokannan keski-ikä on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 2007 lähtien.Suomen henkilöautokannan keski-ikä jatkoi nousuaan viime vuonna ja kohosi 12,9 vuoteen, kertoo Autoalan tiedotuskeskus. Keski-ikä nousi 0,3 vuodella toissa vuoden tasosta.
Autoalan mukaan autokannan vanhenemisen taustalla olivat matalat ensirekisteröintiluvut sekä pienentynyt kierrätykseen palautuneiden autojen määrä.
Autokannan keski-ikä on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 2007 lähtien.
Autokannasta uusiutui viime vuonna kolme prosenttia. Autoalan mukaan liikenteen päästövähennystavoitteita ei saavuteta nykyisellä uusiutumisvauhdilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

