Kun kaikki arkinen on arktista

Virallinen Suomi on täynnä puhetta arktisesta

osaamisesta. Sitä tulvii lehden toimitukseen ovista ja ikkunoista poliittisten kannanottojen, tiedotustilaisuuksien ja seminaarien muodossa.

Tähän asti on ollut puhetta tulevaisuudesta enemmän kuin jo menossa olevaa toimintaa. Ilmastonmuutoksen ansiosta liikenne Koillisväylällä lisääntyy. Se myös mahdollistaa Jäämeren öljy- ja kaasuvarantojen sekä kaivannaisten hyödyntämisen.

Napa-alueet ovat viimeisiä suhteellisen

pilaamattomia luonnonjärjestelmiä. Niihin kohdistuu siksi paitsi taloudellisia intohimoja myös perusteltua huolta herkän ympäristön kantokyvystä.

Meriteollisen suunnitteluyhtiön Acer Arctic Technologyn toimitusjohtaja Mikko Niini kutsuu ryntäystä Jäämerelle arktiseksi hysteriaksi viitaten Marko Tapion samannimiseen romaanisarjaan, jossa liikutaan talvi- ja jatkosodan kylmyydessä.

Vertaamatta Tapion romaanien tapahtumia nyt menossa olevaan voidaan silti todeta, että ilmaus on osuva. Pohjoiselle Jäämerelle on käynnissä oikea kultaryntäys. Rantavaltioiden lisäksi investointeja on tehnyt jo moni muukin.

Lähes eksoottiselta kuulostavat esimerkiksi

italialaisten panostukset. Italialaisyrityksiä on mukana 14 hankealueella Norjan ja Venäjän vesillä.

Myös itävaltalaiset ja ruotsalaiset ovat aktiivisesti liikkeellä Norjan alueilla Huippuvuorten itäpuolella.

Suunnattomassa toiveikkuudessa voi jopa nähdä yhtäläisyyksiä Amerikan legendaariseen Kultakuumeeseen. Nyt puhutaan hankealueista

eikä valtauksista, koska rantavaltiot ohjaavat energian- ja mineraalien etsintää tarkasti.

Molemmissa tarinoissa rajaehdot sanelee

äiti-Maan hyytävä syleily. Kylmää on paitsi sää myös meren peittävä jää ja maan syvä routa.

On helppo ajatella, että mitäs me tästä villiinnytään. Antaa norjalaisten ja venäläisten öljymiljardöörien investoida, niillähän ne

varat on.

Suomiko arktinen maa? Pois se meistä. Meillä ei jääkarhut kävele, sehän on pelkkä tietämättömien puskajuoru.

Virallisesti Suomesta luetaan pohjoisen arktiseen vyöhykkeeseen Lappi sekä osa Kainuuta ja Pohjois-Pohjanmaata.

Kiitos Golf-virran Lapissa viljellään maata paikoissa, joissa se olisi samoilla leveysasteilla mahdotonta. Suomessa on toistaiseksi ainoana

maana koko arktisella vyöhykkeellä pysyvää haja-asutusta.

Ivalon lentokenttä on pohjoisimpia säännöllisesti liikennöityjä kenttiä maailmassa. Wikipedian mukaan Kemin ja Tornion välinen moottoritie on maailman pohjoisin laatuaan.

Missä muualla yhtä pohjoisessa on tähän asti pidetty satamia säännöllisesti avoimina liikenteelle talvella?

Arktinen elämä on tuttua meille kaikille. Sanoisin jopa, että se on osa suomalaisuutta ihan niin kuin me liitämme sen Grönlannin, Alaskan ja Siperian asukkaisiin.

Te arvoisat lukijani olette eläviä esimerkkejä

siitä, kuinka yhteiskunnassamme toimitaan moitteetta, vaikka lämpötila on pysytellyt viime

viikot 10–30 pakkasasteen välillä.

Vasta jos meillä liikutaan kolmessakympissä

tai sen kylmemmällä puolella useamman viikon, poiketaan normaalista. Silloinkin mennään kouluun ja töihin, mutta joitain asioita joudutaan sopeuttamaan ja tekemään toisin.

Oma arktisuutemme ei ole vähäteltävä saati

hävettävä juttu. Se on sisua ja käytännöllistä arjen toimintaa, joka on periytynyt ja jalostunut kansamme keskuudessa vuosisatoja.

Siinä yhdistyvät kaikki ne asiat, joita niin kovasti vahvuuksinamme hehkutetaan: uusiutuva energia, energiatehokkaat ohjelmistot ja laitteet, kestävä talous (muun muassa metsätalous), laadukas elintarviketuotanto lyhyessä viljelykaudessa, kylmän- ja roudankestävä rakentaminen, lento-, tie- ja raideliikenne, jäänmurtajat, potkurit ja muut meriteollisuuteen liittyvä, roudan olosuhteissa toimivat vesihuolto, viemäröinti ja tietoliikenne. Ja niin edelleen.

Suunnilleen koko arkinen elämämme on arktista osaamista. Se on vain liian itsestään selvää.

Kun tuo Nokia on hiipumassa, olen samaa mieltä Tekesin, Suomen Akatemian ja hallinnon

kanssa siitä, että arktisuus on se, josta voisi syntyä uutta liiketoimintaa (sivu 6).

Miten se menikään? Homma on aloittamista vaille valmis.

kaijaleena.runsten@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF