Peusanmäen Sirkka

hevoselämää

Niittokoneen säksätys herättää minut varhaiseen aamuun ja olen hetkessä aivan virkeä. Loikkaan sängystä ja ryntään ovelle. Pysähdyn vasta keskellä kasteista pihanurmea.

Petyn, kun huomaan koneen käyvän Kaivoharjun kupeella, missä Kiurun Eka on niittohommissa pienellä ja tummalla Pojullaan. Eka on äreä mies, eikä minulla ole sinne mitään asiaa.

Maleksin aitan taa, mistä näkee Peusanmäelle. Näen komean keltaisen hevosen seisovan laitumella tuuhean pihlajan alla. En ymmärrä, miksi se on vielä siellä. Missä viipyy Peusan Veini, joka aina ehtii ensimmäisenä heinän niittoon? Hevonenkin näyttää levottomalta ja tähyilee odottavan näköisenä Peusanmäen kartanoa.

Kesän parhaita huveja on juosta niittokoneen takana Peusan Veinin niittäessä. Veiniä naurattaa perässä juoksemiseni. Sirkkaa lepuuttaessaan hän juttelee minulle kuin aikuiselle.

Maleksin pihalle, missä isosisko Maaret sitoo aitan kynnyksellä tennarinnauhoja. Hän kertoo, että Peusanmäellä on käyty henkien taistoa ja Veini on kärsinyt tappion.

Hän selittää minulle, miten ikä alkaa jo painaa Veiniä. Amalian mielestä isännyys olisi jo aika siirtää nuoremmille harteille, mutta ainut poika Raimo asuu ja viihtyy kaupungissa.

Amalia on keksinyt, että pojan venkoilu johtuu siitä, että Peusanmäellä kaikki on niin aataminaikuista. Nyt hän on pannut Veinin valitsemaan oman pojan ja hevosen välillä. Uusi traktori on luvassa päivänä minä hyvänsä.

Jään katsomaan Maaretin jälkeen suu auki. Peusan Veini ja Sirkka olivat työpari, joka oli edustanut minulle elämän pysyviä arvoja. Sirkka, vaalea ja leiskuvaharjainen voikko tunnettiin jo kaukaa, ja sen kyvyistä kiersi tarinoita naapurikyliä myöten.

Kerrottiin esimerkiksi, että Veini oli kyntänyt Sirkalla kivisen pellon kokonaan ilman ohjaksia ja ainuttakaan kirosanaa.

Amalia oli parhaalle ystävälleen, Mäkelän Sannalle, väittänyt, että Veini viihtyi tallissa paremmin kuin omassa tuvassaan. Salaisuutena hän kertoi Veinin lepertelevän hevoselleen kuin pienelle lapselle, kehuskelevan sitä kultamurusekseen.

Pian asia oli koko kylän tiedossa, mutta ei Veinin tarvinnut sitä hävetä. Kyllähän miesväki tiesi, että hevoselle oli helppo kertoa asioita, joita ei tohtinut sanoa edes vaimolleen.

Eräänä päivänä Peusanmäelle ajoi kuormuri lavallaan sininen traktori. Veini paneutui sisukkaasti uuden opetteluun. Luokoa syntyi ja heinäseiväsrivit nousivat. Minä piileskelin haikeana lepikon nurkassa uskaltamatta mennä traktorin lähelle.

Veini selvisi töistään konevoimin, mutta Sirkan asiat olivat hullummin. Se ei ymmärtänyt, miksi se oli siirretty syrjään. Ei näyttänyt riittävän, vaikka Veini kävi sitä iltaisin taputtelemassa ja vei makupaloja. Mitä pitemmälle syksy kului, sitä alempana Sirkka riiputti päätään.

Kädenvääntö Peusanmäellä jatkui. Amaliaa kismitti hevonen, joka päivät pääksytysten näytti vahtivan taloa. Hän väitti tulevansa sairaaksi sen mulkoilusta ja selvitti, että Raimoa oli turha odottaa kotiin niin kauan kun koni oli talossa.

Syksyllä Veini taipui myymään Sirkan Pohjalaisen Eemelille. Vanha hevosmies lupasi Sirkalle hyvät eläkepäivät. Kyllä Veini sen uskoi, mutta vaikeaa oli, kun hevonen haettiin.

Kului pari viikkoa. Eräänä aamuna Veini ja Amalia istuivat aamukahvipöydässä, kun eteisestä kuului kopinaa. Eemeli astui tupaan ja kysyi, olisiko sattunut näkymään karkulaishevosta. Sirkka oli yöllä avannut tallinoven säpin ja lähtenyt omille teilleen.

Veini meni katsomaan ikkunasta, ja siellä syyspihlajan alla seisoi kookas vaalea hevonen tuvalle päin katsellen. Veini lupasi, ettei hevonen tekisi samaa toiste.

Syksy vaihtui talveen ja Eemeli teki parhaansa Sirkan hyväksi. Sillä ei ollut puutetta mistään, mutta se menetti ruokahaluaan ja laihtui. Sen silmien ympärille kasvoi pieniä nasturoita. Eemeli vitsaili niiden olevan näärännäppyjä ja tulevan ainaisesta tuijottelusta Peusanmäelle.

Tuli uusi kevät ja kesä. Raimo ei vieläkään halunnut Peusanmäen isännäksi. Veini puski töitä entistä umpimielisempänä. Eräänä aamuna aamukahvin aikaan Eemeli tupsahti jälleen Peusanmäen tupaan etsimään hevosta. Tällä kertaa se oli jollakin ilveellä avannut kolme veräjää.

Veini kiiruhti ikkunaan ja jähmettyi tuijottamaan ulos. Siellä pihlajan alla oli jokin suuri vaalea möykky. Veini kiiruhti ulos ja pihlajan luokse. Sirkka makasi pitkällään maassa. Näki, että se oli asettunut makuulle huolellisesti. Sen kaula oli pitkin maata ja elottomat silmät näyttivät katsovan edelleenkin Peusanmäelle.

AARRE JAVANAINEN

Lappeenranta

Avaa artikkelin PDF