Viiden vuorokauden sää Sää eilen Enimmäkseen poutaista pakkassäätä
Viiden vuorokauden ennuste
Suomen yllä oleva korkeapaine liikkuu hitaasti kohti kaakkoa ja enimmäkseen on poutaista. Viikonlopun aikana Suomeen virtaa lounaasta kosteampaa ilmaa ja pilvisyys lisääntyy suuressa osassa maata. Ajoittain voi sataa myös kevyttä pakkaslunta. Alkuviikolla lännestä alkaa lähestyä matalapaineen alue. Kaakkoistuuli viriää, mikä lisää pakkasen purevuutta.
Maan etelä- ja keskiosassa sää lauhtuu viikonloppuna hieman. Tuuli lisää kuitenkin pakkasen purevuutta alkuviikolla. Lämpötila on -4:n ja -15:n, Lapissa -12:n ja -30:n asteen välillä.
Sademäärä on vedeksi muutettuna 0–2 milliä.
Ennuste ajalle 29.1.–2.2.2014
Korkeapaine väistyy vähitellen itään ja lumisateen todennäköisyys kasvaa. Pakkanen on kuitenkin aluksi yhä monin paikoin kireää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
