Kalastajien loppuminen vie kalat pöydästä
Lohen ostajia on turha pelotella sen syömisen haitoista, kirjoittaa Risto Tolonen. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistolukijalta
Lohesta ja kalastuksesta kiistellään. Ollaan huolissaan lohista, kuluttajia pelotellaan haitoista, merellä suojellaan hylkeitä ja merimetsoja, suunnitellaan tuulimyllyjä. Harvoin esillä on kalastajat ja kalastuksen tulevaisuus, joka on monin eri tavoin uhattuna.
Väitetään virheellisesti, että jokilohi on monta kertaa arvokkaampi kuin merilohi. Jokilohen hintaan lasketaan matkat, bensat, viinat, viinit, oluet, ruokailut, luvat, kaikki mahdolliset ja tätä huippuhintaa verrataan kalastajan saamaan muutamaan euroon. Näin saadaan tarkoituksellinen tietoharha.
Yhtä väärin tai oikein on väittää, että jokilohen arvo on nolla euroa, kalastaja syö kalan. Vastaavasti merilohen arvo on satoja euroja: kalastusvälineet, veneet, pyynti, lohen hinta, kalakauppa ja -jalostus, markkinointi, merimatkailukalastus tuo tuloa.
Lohen terveellisyys nostetaan esille yksipuolisesti.
Kuitenkin lausunnoissa pakosta varovainen Elintarviketurvallisuusvirastokin tiedottaa ”lohta ja sisävesien petokalaa voi syödä esimerkiksi kesäaikaan runsaastikin, kunhan vastaavasti tasapainottaa ja rajoittaa niiden nauttimista vuoden mittaan”.
Perämeren lohissa voi olla dioksiinia, mutta muualla sitä voi olla jopa vedessä. Dioksiini voi muodostua ongelmaksi, jos sitä saa koko vuoden. Lohella pitoisuus on vähentynyt, lohta saa vain pari kuukautta.
Yksi totuus on, että yksi tupakka vastaa haitallisuudessa 40:tä kiloa lohta, mutta lohella on myös terveysvaikutuksia. Tornionjoen viehemies syö 15 kilon lohensa, lohen ostajaakaan ei kannata turhaan pelotella.
Esitetään vaatimuksia lohien merikalastuksen kieltämisestä kokonaan.
Siikaa on boikotoitu, vaikka se on tehokkaan, kestävän hoidon kohteena. Järjetöntä on, että syksyn siianpyynti joesta kielletään, kielletään siian hoidon edellytys ja siikasaaliin turvaamiseen.
Nämä järjettömyydet ovat tuhoisia kalastajalle ja kalan saannin tulevaisuudelle.
Kalastajalla on vaikeuksia, joita ei aiemmin ollut. Ennen kalastaja hävitti häirikköhylkeen, sai siitä rahaa. Nyt kalastaja elää tuho- tai suojeluhylkeiden armoilla. Osa kalastajista saa korvausta, ei vahingoista vaan hyljesiedosta, osin nurinkurisin ehdoin. Jos kärsii oikein isot hyljevahingot, ei saa korvausta lainkaan.
Merimetso on uhka kala-ammatille, vaikka sen väitetään syövän vain simppua.
WWF organisoi lohen hintaromahduksen, kalastaja menetti 35 prosenttia tuloistaan. Samaan aikaan luonnonlohen tilanne on paras vuosikymmeniin, Tornionjoki tuottaa neljä kertaa enemmän lohia kuin on uskallettu edes toivoa ja istutuskaloja tulee runsaasti.
Milloin aletaan ymmärtää, että hylkeiden, merimetsojen, luonnonlohien ja muiden eliöiden lisäksi kalastajien, kalastuksen ja kalan saannin tulevaisuus on turvattava?
Kalastaja alkaa olla häviävä luonnonvara. Suojelujen, boikottien, jasperpääkkösten vuoksi kalastaja on monta kertaa uhanalaisempi kuin hylkeet.
Jos lohi- tai siikakalastusta kielletään, niin kielletään muutakin kalastusta, kielletään ammattia. Kalastajien hävittäminen vie kalat ruokapöydistä.
On vihdoinkin ajateltava myös merialueen rannikko- ja jokisuukalastusta, järkevää, taloudellista, kestävää, vuosisatoja vanhaa kalastusta ja kalastusperinteitä.
On vihdoin alettava suojella kalastajia, jotka tuovat kalan kuluttajille. Tähän tarvitaan terveen järjen käyttöä päättäjiltä ja suojelijoilta.
Kalan syöjät osaavat arvostaa ja syövät luonnossa kasvanutta, läheltä pyydettyä lohta ja muutakin kalaa, jos sitä on tulevaisuudessakin tarjolla.
Risto Tolonen
kalatalousaktivaattori
Perämeren kalatalousryhmä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
