Nakit ei naurata

Perheemme osallistui lähisukulaisen 70-vuotispäivällisille, joilla kolmisenkymmentä vierasta istui kauniisti katetun pöydän äärellä.

Kukka-asetelmat, valkoinen pöytäliina

ja käsin kirjoitetut nimikortit viimeistelivät hyvän ruuan ja hilpeän puheensorinan siivittämää tunnelmaa.

Ennen päivällisiä valmistauduin ajatuksissani ottamaan vastaan 6-vuotiaan kuopukseni aiheuttaman yllätyksen.

Hänet tuntien oli todennäköistä, että

hän ei istu plaseerattuna kaukana vanhemmistaan tuntemattomien sukulaisten keskellä. Eikä ainakaan suostu olemaan kertomatta ääneen mielipidettään tarjolla

olevista ruuista, vieressä istuvasta

serkusta tai ylipäätään mistä tahansa.

Yllätyinkin. Kuopus istui rauhallisesti läpi koko kolmen ruokalajin päivällisen, otti tarjoilijoiden tuomilta vadeilta itse

ruokaa protestoimatta sen tuoksua tai ulkonäköä ja vastaili sukulaistätien

kysymyksiin.

Jälkeenpäin hän kertoi, että he olivat serkun kanssa potkineet toisiaan pöytäliinan suojissa. Sanoin, että hyvin hoidettu, koska me muut emme huomanneet mitään.

Lapsia ei syntymäpäiväjuhlissa

huomioitu mitenkään erikseen.

Tarjolla ei ollut lastenruokia eikä leikkinurkkausta. Kuopukselle ja

hänen serkulleen ei edes tarjottu

mahdollisuutta nousta pöydästä, jos

alkaa kyllästyttää.

Tulin siihen tulokseen, että kuopuksen ja hänen hieman vanhemman

serkkunsa hyvä käytös oli seurausta

siitä kohtelusta, jota he koko juhlan ajan saivat osakseen. Siis kohtelusta,

ei erityiskohtelusta.

Heitä kohdeltiin, arvostettiin ja

huomioitiin aivan samoin kuin meitä muitakin vieraita.

Kunpa ravintolatkin lopettaisivat lapsiasiakkaidensa erityiskohtelun.

Olen henkisesti kyllästynyt käpristyneisiin ranskalaisiin, nauraviin

nakkeihin, kotkot-kananuggetteihin

ja viikarien lehtipihveihin. Samoin

kyllästyi esikoinen. Onneksi urheileva lapsi jaksaa syödä aikuisten listalta

tilattuja annoksia.

Mutta kuopukselle on turha tilata

aikuisten listalta, koska sen annokset ovat liian suuria. En halua maksaa

ruuasta, josta suurin osa jää syömättä ja päätyy roskiin. Sellaista ravintolaa ei vielä

ole osunut meidän perheen kohdalle, jossa aikuisten annoksen saisi tilattua pienempänä.

Lapsia sisältävälle seurueelle tarjoilija

tuo ruokalistojen lisäksi värityskirjan ja kynät tai ainakin neuvoo, missä leikkinurkkaus on. Aivan kuin olisi itsestään selvää, että lapset eivät malta istua

pöydässä ja odottaa.

Miksi ravintolat kuvittelevat, että lapsille pitää tarjota niitä samoja bulkkieineksiä, joilla parsitaan kotiruokailun kiirettä? Miksi lapsille ei haluta tarjota samanlaisia makuelämyksiä kuin aikuisasiakkaille?

Miksi tästä maasta ei löydy sellaista ravintolaa, joka jättäisi lasten omat

ruokalistat tekemättä?

Koska me vanhemmat emme vaadi toisenlaista palvelua. Tyydymme lihapulliin, nakkeihin ja värityskirjoihin.

Me annamme jälkikasvun sännätä leikkinurkkaukseen emmekä oleta heidän

istuvan kanssamme.

Hukkaamme itse arvokkaan mahdollisuuden nauttia ruuasta ja lastemme seurasta juuri silloin, kun saamme

kerrankin istua valmiiseen pöytään.

maija.ala-siurua@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF