Cap-uudistus ylitti maaliviivan
BRYSSEL (MT)
EU:n maatalouspolitiikan uudistus sai viimeisen sinetin maanantaina, kun jäsenmaiden maatalousministerit nuijivat viisi asetusta EU:n lakikirjoihin. Euroopan parlamentti hyväksyi cap-paketin omalta osaltaan jo marraskuussa.
Kolme vuotta valmisteltu uudistus hyväksyttiin lopulta lähes yksimielisesti. Saksa äänesti markkinajärjestelyasetusta vastaan. Britannia äänesti sen kohdalla tyhjää. Tsekki taas pidättäytyi äänestämästä maaseudun kehittämisasetuksesta.
”Lopputulos on Suomen vinkkelistä hyvä. Moni asia meni matkan varrella parempaan suuntaan”, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) tiivisti kokouksen päätteeksi.
Koskisen mukaan uudistuksen suurin pettymys liittyy byrokratian lisääntymiseen.
”Yksinkertaistamista ei saatu eteenpäin. Sitä yritettiin jäsenmaiden puolelta, mutta laiva kääntyy hitaasti.”
Parhaillaan EU-komission virkamiehet laativat uudistuksen yksityiskohtaisia toimeenpano-ohjeita. Suomella seurattavaa on esimerkiksi ekologisten alojen määrittelyssä ja mittaustoleransseissa.
Myös Suomen ja Ruotsin saama metsäpoikkeus vaatii vielä tarkennuksia. Tekstin mukaan ekologisen alan vaatimuksesta vapautettaisiin kunnat, joissa metsäalan osuus on kolme kertaa suurempi kuin peltoalan.
Suomi haluaisi, että määrittely voitaisiin tehdä suuremman alueen kuin kunnan puitteissa. Koskisen mukaan asiasta ei kuitenkaan ole vielä keskustelu komission kanssa.
Ministerit käsittelivät myös EU-komission ehdotusta ruuan menekinedistämistoimien uudistuksesta. Markkinointibudjettia ollaan kasvattamassa 60 miljoonasta 200 miljoonaan euroon vuoteen 2020 mennessä. Pääpaino on viennin edistämisellä EU:n ulkopuolisiin maihin.
”Tuotekattavuuden laajentaminen ja alkuperämerkintöjen salliminen ovat hyviä asioita. Suhtaudumme kuitenkin varauksella rahoituksen kasvattamiseen. Ainakin täytyy pitää huolta, että kaikkien maiden tuotteilla on yhtäläiset mahdollisuudet saada rahoitusta”, Koskinen sanoi puheenvuorossaan.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
