Kiusoittelijat ja kiusaajat

Koiralaumaamme tuli uusi pentu. Oman sisarlauman katoamisen jättämä

aukko piti täyttää löytämällä uusi leikkikumppani vieraista aikuisista.

Nuorehkon, asemastaan epävarman nartun lähestyminen loppui alkuunsa matalaan murinaan ja paljastettuihin hampaisiin. Seuraavaksi se lähestyi johtajaa, joka yllättäen hyväksyikin pennun leikkiinkutsun. Kun telmiminen ja näykkiminen äityi pennulle liian hurjaksi, pieni kiljaisu ja painautuminen maahan rauhoitti tilanteen.

Kasvaessaan pentu hitsautui lauman

jäseneksi. Se oppi, että hammasta näyttävä nuori narttu on sen verran huumorintajuton, ettei sen kanssa juuri kannata pelleillä. Pomoa sen

sijaan voi vähän yrittää leikkimielisesti kurmottaakin.

Vieraan koiran kohtaaminen on

aina jännittävää. Jokin päässä sanoo, että ole varovainen, mutta toisaalta vieraat ovat aivan vastustamattoman puoleensavetäviä. On uskallettava

ottaa riski, että vastassa on alistamaan pyrkivä tyranni, sillä yhtä hyvin eteen voi astella välitön uusi ystävä.

Murrelauma ei oleellisesti poikkea

ihmislaumasta. Meitä tossuilla tallaajiakin on siunattu varsin erilaisilla huumorintajuilla. Jo pienistä lapsista

näkee, kuka on toisten kimpussa hyörivä herhiläinen, kuka syrjään vetäytyvä.

Jonkinlainen kiusoittelu kuuluu luonnostaan ihmisen käyttäytymiseen. Osittain sillä testataan kumppaneita, osittain selvitetään valtasuhteita ja

osittain se on vain leikkisää yhdessäoloa.

Elämä ilman pieniä jäyniä ja kiemuroita olisi tylsää. Suoraan puhuminen tyrehdyttää keskustelun. Tarina jatkuu,

jos ei onkin joskus kyllä tai vähintään ehkä. Loukkaantumistakin on kiva teeskennellä, jos toinen on valmis

teeskentelemään sen hyvittämistä.

Useimmat onneksi ymmärtävät

viimeistään ruumiinkielestä, kun ei

on ehdoton ei. Muita pitää kuunnella

herkällä korvalla: se mikä toiselle on vielä leikkiä, voi olla toiselle nöyryyttävää, etenkin jos sattuu olemaan

valmiiksi huono päivä.

Kiusoittelu muuttuu helposti kiusaamiseksi, jos toinen osapuoli on kovin päällekäyvä ja toinen alistuva. Olisi

toivottavaa, että ainakin kotona, päiväkodissa ja koulussa löytyisi auktoriteetti,

joka viheltää pelin poikki heti, kun se heikompi vingahtaa tai painautuu

suojaan, ellei vahvempi itse ymmärrä lopettaa.

Aikuisten maailmassa erotuomarin löytyminen on joskus epäselvää.

Työyhteisössä se on ilman muuta esimies, mutta kaikilla on velvollisuus mahdollisuuksien mukaan puuttua

tilanteeseen. Jos ensimmäinen puuttuja on viranomainen, työyhteisö ei ole terve.

Epäoikeudenmukaisuuden edessä vaikeneva yhteisö muuttuu pikku hiljaa ahdistuneeksi ja toimintakyvyttömäksi.

Pahinta on, jos kiusaaja tai sen hiljainen

hyväksyjä löytyy vallan huipulta.

Jos alistaja ja väheksyjä löytyy kotiseinien sisältä, keinot ovat vähissä. Harva levittelee perheen asioita kylillä

– sitä vähemmän, mitä kipeämmästä ongelmasta on kyse.

Sosiaalialan ammattilaisillakin

perheen sisäisiin asioihin puuttumisen

kynnys on korkealla. Pahimmillaan kiusaamiskierteen katkaisu vaatii

perheyhteisön rikkomisen. Ja vaikka tuolloin ratkaistaisiin pikaisesti yksi ongelma, saatetaan saada tilalle

kymmenen uutta.

Koti on avainasemassa myös, kun siellä on kasvamassa kiusaajanalku. Muut ovat voimattomia, jos omat

vanhemmat kieltäytyvät näkemästä

oman kullannupun kielteiset puolet.

Itse ratkaisimme aikoinaan asian muutamalla pois. Oman lapsen fyysinen turvallisuus ja henkinen hyvinvointi painoivat vaa’assa enemmän kuin oikeudenmukaisuuden turha

perääminen.

Kiusaajan iästä riippumatta näyttää, että asiaan ei puututa riittävästi.

Tätä selittää pari luonnollista seikkaa: haluamme turvata oman selustamme olemalla voittajan puolella ja vältämme luonnostaan vaaraa sekä voimiemme kulutusta. Pahimmillaan tämä johtaa kiusatun eristämiseen, kun taas

kiusaajaa ”ymmärretään”.

Kiusaajaksi leimautumisen pelossa ei kuitenkaan pitäisi luopua hauskoiksi

tarkoitetuista kepposista. Niissä ei ole mitään pahaa, jos niiden tarkoitus on saada aikaan iloa. Jos ne loukkaavat muita, täytyy olla valmis heti pyytämään julkisesti anteeksi.

On kokonaan eri asia, jos pilojen

ainoa tarkoitus on satuttaa jotakuta.

jukka.pasonen@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF