Jaksaa, jaksaa– ei jaksakaan
Omaiset jäävät perheenjäsenten uupumistapauksissa ja mielenterveysongelmien hoidossa usein hyvin yksin.
Saattaa tosin olla, että omainen oireilee itse ensin, kun ei jaksa oudosti käyttäytyvää puolisoaan. Hänet todetaan kuitenkin terveeksi ja perhe väsyy lisää, koska oikeasti sairas kiistää ongelmansa.
Kun oikeasti sairas sitten lopulta päätyy hoitoon – joko omalla autolla tai ambulanssilla – omainen jää usein ilman tukea.
Sairaalassa keskitytään luonnollisesti potilaan hoitoon, mutta yhtä usein omainen kaipaisi edes perustietoa omaisensa tilasta ja tulevaisuudesta. Puhumattakaan jostakusta, joka kuuntelisi ehkä traumaattistenkin tapahtumien vyöryessä kerääntyneet pelot ja ajatukset.
Sairastunut saattaa jopa kieltää tietojensa luovutuksen tai hoitoneuvotteluihin osallistumisen perheenjäseneltä.
Jos perheessä on pieniä lapsia, kotiapu tai mikä tahansa tuki olisi tarpeen, mutta sitä ei ole kunnissa tarjolla.
Voikin olla onni päätyä toisen vanhemman vakavan mielenterveysongelman lastensuojelun asiakasperheeksi, jotta on perusteet vaatia apua. Asiakkuus ei tarkoita usein käytännössä muuta kuin merkintää paperilla.
Kaikissa tapauksissa omaisen kannattaa pyrkiä puheisiin hoitavan tahon kanssa, jotta voi edes auttavasti seurata hoidon toteutumista ja voinnin muutoksia kotioloissa. Koko perheen sitoutuminen hoitoon parantaa myös potilaan toipumista.
Omaishoitajaksi ryhtymisessä piilee riski, että hoitaja uupuu itse. Tavallista onkin, että kun uupunut alkaa toipua, jaksamisensa äärirajoilla sinnitellyt omainen romahtaa.
EIJA POUTANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
