METSÄLLÄ Kokemus
Aamuinen usva leijui suon yllä. Se kietoutui ympärilleni, otti minut syliinsä ja toi poskipäille syksynkostean kuiskauksen. Makasin retkipatjan päällä ja odotin aamun kirkastumista.
Kaikkialla oli hiljaista. Tuntui, että hiljaisuus toi sydämeeni rauhan, jonka olin kaupungissa menettänyt. Hiljaisuus ikään kuin täytti minut ja jätti sieluuni jäljen suon tuoksusta, kurkien aamukonsertista ja jalan alla ratisevasta jäisestä mättäiköstä.
Pimeys väistyi hiljalleen. Hämärä viipyi vielä, vaikka olikin jo valoisaa.
Teeret tulivat samalla tavalla kuin aina ennenkin. Ensin se vanha, jota en koskaan ampuisi, sitten kaksi nuorempaa ukkoa. Ne lensivät koivun latvustoon puolen kilometrin päähän.
Hiivin lähemmäksi ja tunsin, kuinka pulssini kohosi. Paidan selkämys tuntui kastuvan pelkästä sydämen jumputuksen aiheuttamasta rasituksesta. Vaihdoin menoni konttaukseen, polveni kastuivat.
Syksyinen maa olisi ollut viluinen paikka ryömiä joskus muulloin, nyt tuskin huomasin sitä. Aamun ensimmäinen tuulenvire heilutteli puunlatvoja.
Löysin keholleni sopivan montun, johon kävin makuulle. Latasin kiväärin ja mallasin kiikaritähtäimen läpi luodikon piipun koivunlatvaan, jossa teeret istuivat.
Pulssi takoi kiihtyneenä, yritin rentouttaa itseäni, olihan nyt ainutlaatuinen mahdollisuus saada syksyn ensimmäinen saalis. Otin mahdollisimman tukevan asennon ja tarkensin silmäni tähtäämään kiikarin läpi. Teeri näkyi liikkumattomana mustana möykkynä kiikarissa.
Painoin liipaisinta. Terävä pamahdus rikkoi syysaamun rauhan. Teeri tippui kuin kivi. Toiset linnut lehahtivat lentoon ja katosivat metsän reunan taakse. Sormen päistä levisi lämmin aalto käsiin, jalkoihin, selkään, kaikkialle. Samalla hetkellä sydämessä viivähti surun ailahdus. Se oli saalistajan nöyrää kiitollisuutta siitä, että sain kulkea ase olalla metsässä ja ottaa vastaan sen, mitä metsä antoi, tällä kertaa urosteeren.
Nousin ylös makuultani ja kävelin puulle, josta olin linnun ampunut. Nostin teeren maasta, se oli täydellinen. Silitin linnun lämmintä höyhenpeitettä mielessäni haikeaa ylpeyttä metsästystaidostani.
Katselin taivaalle ja kuiskasin kiitoksen toivoen samalla, että ehkäpä ensi syksynä taas saisin tähtäimeeni samanlaisen, uljaan teeren.
Henri Aitto-oja
Nivala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
