Nyt täytyyvain uskoa
SANA SUNNUNTAIKSI
Luonto näytti voimansa.
Pohjanmaan lakeuksilla eivät tulvat ole mitään uutta. Vuosikymmenien ja -satojen aikana niihin on totuttu. Niitä vastaan on pyritty myös varautumaan. Jokia on pengerretty ja tekoaltaita rakennettu.
Yleensä vedet ovat nousseet keväisin, lumien sulamisen aikaan. Mutta nyt on poikkeus, kun vesi tulvii syksyllä, sadonkorjuun ollessa vielä kesken.
Miten lohduttomalta näyttää maisema, jossa vehnäpelto, rypsipelto tai perunamaa on paksun vesikerroksen peittämä. Onkohan noille pelloille enää tänä syksynä mitään asiaa?
Ei ihme, jos mieliala on matalalla, ainakin sillä viljelijällä, joka joutuu toteamaan, että näiden peltojen sato on menetetty.
Tai hänellä, joka joutui lähtemään kodistaan evakkoon vesimassojen saartaessa ja joutuu murehtimaan, minkälaisia vahinkoja vesi on rakennuksille aiheuttanut.
Viljelijä on oman koulunsa käynyt ja oppinut sen läksyn, että oma elinkeino on luonnon varassa ja säiden armoilla. Toinen vuosi on parempi, toinen huonompi.
Hän on oppinut senkin, ettei kaikkeen voi varautua eikä kaikkea voi hallita.
Mutta silti se käy itsetunnon päälle kun on parhaansa tehnyt, vaivaa nähnyt ja tuotantopanoksensa uhrannut ja joutuu näkemään, miten sato tuhoutuu.
Näinä aikoina vuodesta monissa seurakunnissa vietetään syksyn sadonkorjuujuhlia. Sen olen tullut huomaamaan, että huonompinakin vuosina tullaan viettämään juhlaa. Tullaan kiittämään, vaikka kiitoksen aiheet eivät olekaan yhtä herkässä kuin hyvän kesän ja runsaan sadon jälkeen.
Näin uskon tänäkin vuonna tapahtuvan. Viljelijäväki luottaa siihen, että sen huonomman vuoden jälkeen saadaan odottaa sitä parempaa.
Siihen täytyy vain uskoa ja sen uskon varassa kääntää katsetta talven yli seuraavaan kevääseen.
Usko ja epäusko risteilevät ja riitelevät ihmisen mielessä silloin kun tämä hetki ja tulevaisuus näyttää epävarmalta. Luottamus Jumalaan, Luojaan ja elämän antajaan joutuu koetteille vastoinkäymisten keskellä.
Raskaat kokemukset voivat tehdä katkeraksi, mutta ne voivat myös vetää lähemmäs Jumalaa. Ensi pyhän sanoma kertoo siitä, miten usko ja epäusko riitelivät niiden ihmisten mielissä, jotka joutuivat ottamaan kantaa siihen, kuka Jeesus oli.
Toiset näkivät hänessä Messiaan, Jumalan Pojan, jolla oli valta tehdä Jumalan tekoja.
Toiset loukkaantuivat häneen, torjuivat hänet ja pitivät häntä vain kansanvillitsijänä.
Sama uskon ja epäuskon riitely jatkuu, eikä se jatku vain niiden välillä jotka tunnustautuvat Jeesukseen uskoviksi ja niiden, jotka kieltävät hänet, vaan se jatkuu jokaisen kristityn sisimmässä, meidän sydämessämme.
Olisiko oma paikkamme sen evankeliumissa mainitun isän rinnalla, joka joutui sanomaan Jeesukselle ”Minä uskon, auta minua epäuskossani.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
