iLOQin älylukko ottaa virtansa avaimesta ja voi avautua myös matkapuhelimella – kansainvälinen kärkivalmistaja valloittaa maailmaa Oulusta käsin
Älylukon sylinteri kätkee pienen sydämen, joka juttelee niin avaimen kuin pilvipalvelun kanssa. Viime vuoden yrityskauppa nosti iLOQin perustajan ja siihen sijoittaneiden pääomatulot korkeiksi.
Kansainvälisillä markkinoilla toimivan iLOQin tuotekehitys ja testaus toimivat Oulussa. Timo Ainali keskustelee piirikortteja testaavan Mika Mariinin kanssa. Kuva: Jaana KankaanpääLukkomarkkinat ovat murrosvaiheessa. Mekaanisesta lukituksesta siirrytään älylukkoihin, joissa avaimen rinnalle on tullut matkapuhelin. Näitä voi olla käytössä myös samassa kohteessa.
"Moni haluaa yhä fyysisen avaimen. Se on hyvä ja totuttu käyttöliittymä varsinkin taloyhtiöissä ja kouluissa", sanoo tuotekehitysjohtaja Timo Ainali oululaisesta iLOQista.
Yritys on maailman kärkeä kehitettyään vuonna 2007 elektronisen lukitusjärjestelmän, joka saa toimintaansa virran siitä, kun avain työnnetään lukkopesään.
Matkapuhelinoperaattorit sekä vesi- ja sähkölaitokset ovat esimerkkejä yrityksistä, joilla on kohteita hajallaan laajalla alueella. Silloin säästyy aikaa ja kustannuksia, kun avain lähetetään henkilöstölle älypuhelimen sovelluksena.
"Huoltomiehellä voi olla pääsy johonkin kohteeseen vain tiettyyn kellon aikaan tai tiettynä päivänä. Avaimia ei myöskään jää hukkaan, kun käytetään sähköistä kulkua."
Useiden perinteisten mekaanisten lukkojen patentit ovat vanhentuneet. Moni mekaaninen avain on nykyisin sellainen, josta kuka tahansa voi teettää lukkoliikkeessä kopion.
Oululaisyrityksellä on useita patentteja esimerkiksi digitaalisen lukon valmistukseen ja siihen, kuinka lukko saa avaimen liikkeestä käyttöenergiansa.
Älylukon ydin on sylinterin sydän, joka sisältää mikroprosessorin. Sellainen on myös avaimessa. Ne viestivät keskenään, onko kyseisellä avaimella pääsyoikeus tähän lukkoon. Siten lukko joko aukeaa tai pysyy kiinni.
”Paljon yksityiskohtia on patentoitu. Suurin osa ei ole sinänsä mullistavia, vaan suojaus tulee siitä, että niitä on runsaasti”, Timo Ainali toteaa.
Avain ja lukko on liitetty pilvipalveluun, ja esimerkiksi hukattu kotiavain voidaan laittaa nopeasti estolistalle.
”Tietoja voidaan jakaa molempiin suuntiin. Lukko siis myös kertoo avaimelle uutta tietoa, eikä huoltoyhtiön tai lukkoliikkeen henkilöstön tarvitse kiertää joka lukkoa uudelleen.”
Kun kulkuoikeuksia voidaan ohjelmoida tietojärjestelmän avulla, sama teknologia käy hyvin monenlaisiin käyttökohteisiin ja erilaisiin yhdistelmiin.
Mekaaninen lukko on toki yhä monessa yksittäiskäytössä toimiva ratkaisu. Älylukoston perustamiskustannus on sarjoitetuissakin kohteissa korkeampi mutta käyttökustannukset edullisemmat.
Kilpailu on kiristynyt. Maailman suurin lukkomyyjä Assa Abloy on tuonut patterien virralla toimivien sähköisten lukkojärjestelmien rinnalle omavoimaisen mallin toissa vuonna.
"Se on meille positiivista, kun perinteiset vahvat toimijat tuovat vastaavia tuotteita, sillä se laajentaa markkinoita. Uskomme kuitenkin omaan kilpailukykyyn, kun olemme jo vuodesta 2007 pystyneet viemään teknologiaa eteenpäin", sanoo Timo Ainali.
Tiedonsiirto on se osa, jota tuotekehityksessä viedään nyt erityisesti eteenpäin.
Lisäksi erilaisten lukkojen valikoimaa on laajennettu. Markkinoille on tuotu uusi lukkosylinteri, joka sopii Keski-Euroopassa yleisesti käytössä oleviin lukkostandardeihin.
Ovien lukkojen lisäksi iLOQin sylinterit voidaan asentaa myös riippu-, kaluste- ja putkilukkoihin.
"Eri maissa on erilaisia lukkostandardeja. Kaikkia heloja ja oheistarvikkeita on valtava määrä, kun on eripaksuisia ja eri aikakausienkin ovia. Yksittäisiä tuotteita meillä on varmaankin yli tuhat", Timo Ainali arvioi.
Uudisrakentamisen sijaan suurin osa myynnistä menee kohteisiin, joihin vaihdetaan sähköinen järjestelmä perinteisen mekaanisen tilalle.
Markkinoiden laajeneminen Eurooppaan ei ole ainakaan toistaiseksi siirtänyt tuotekehitystä ja muita yrityksen ydintekemisiä pois Suomesta.
"Koulutetusta työvoimasta on kova kilpailu täällä Oulun alueella. Toisaalta kun huipputeknologian osaamista on paljon, saamme huomattavaa osaamista avuksi tuotekehitykseen alihankkijoilta"; Ainali sanoo.
Tuotteiden ja niihin liittyvien ohjelmistojen kehittäminen ja testaus työllistävät yhteensä 45–50 henkeä, joista noin 30 on omaa henkilökuntaa. He kaikki työskentelevät Nokialta vapautuneissa rakennuksissa Oulun Peltolassa.
"Olemme selkeästi kiinnostava työnantajana ja katsomme ainakin tällä hetkellä eteenpäin täältä käsin. Jos kasvu jatkuu maailmalla, voi tuotekehitystä olla syytä jakaakin."
iLOQin kiinnostavuudesta kertoo myös se, että viime vuonna yritys myytiin ennen kuin se ehti listautua Helsingin pörssiin. Sen perustaja, oululainen Mika Pukari sekä hänen lisäkseen pääomistajina olleet Sievi Capital ja Jussi Capital tekivät ison kaupan, kun Nordic Capital siirtyi pääomistajaksi 190 miljoonalla eurolla.
Talouselämän mukaan kauppa toi sieviläiselle Takasen perheelle noin 90 miljoonaa euroa. He ovat Sievi Capitalin ja Jussi Capitalin omistajat.
Tiistaina julkaistuissa verotiedoissa Sievi Capitalin pääomistajan Jorma Takasen pääomatulot nousivat viime vuonna liki 17,1 miljoonaan ja Mika Pukarin 8,9 miljoonaan euroon. Takanen ylsi tuloillaan STT:n mukaan suurituloisimpien joukon neljänneksi viime vuonna.
Myös iLOQin hallituksessa toiminut Harri Takanen kokosi 1,7 miljoonan euron pääomatulot. Takaset vaikuttavat edelleen myös perustamassaan elektroniikan sopimusvalmistaja Scanfilissä.
Palataan vielä siihen perinteiseen avaimeen. Se on kätevä, kun se vie vähän tilaa.
Timo Ainali arvelee silti, että on vain ajan kysymys että älypuhelimeen kytketyt lukitussovellukset yleistyvät.
"Harvallahan on enää erikseen kameraa tai musiikkisoitinta. Maksaminenkin hoidetaan usein kännykällä."
Vaan entäs, jos myrsky vie sähköt tai kännykkäverkon?
"Kotiin pääsee, koska virta syntyy siitä avaimen liikkeestä lukossa. Toki jos internetyhteys on poikki, sitten muuttuneet tiedot eivät automaattisesti päivity lukkoon, vaan se vaatii lukkoasiantuntijan käynnin paikalla."
iLOQin lukkolaitteet testataan yhtä hyvin 40 pakkas- kuin plusasteeseen. Jos avain on kännykässä, riittää, kun huolehtii, että sen virta riittää.
Omavoimainen sähköinen lukitusjärjestelmä
iLOQ valmistaa digitaalisia lukitus- ja kulunvalvontajärjestelmiä.Yrityksen iLOQ S10 -sarja oli useita vuosia kansainvälisesti ainoa paristoton elektroninen lukitusjärjestelmä.Liikevaihto oli viime vuonna 61,1 miljoonaa ja liikevoittoprosentti 12,1.Henkilöstö on kasvanut tasaisesti viime vuosina markkinoiden laajentumisen mukaan ja on nyt yli 170. Myyntikonttoreita on kotimaan lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa, Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa.Yksittäisiä asiakkaita on Kiinassa ja Afrikassa.Kotimaassa toimivat tuotekehityksen ja yritysjohdon lisäksi koetuotanto, ostotoiminta ja logistiikka.Tuotekehitys, osavalmistus ja joiden erikoistuotteiden valmistus työllistävät alihankkijoilta kotimaassa.Lukkojen komponenttien tuotanto on pääosin Romaniassa ja Malesiassa.Yrityksen perusti vuonna 2003 Mika Pukari, joka toimii yhä sen neuvonantajana.Viime vuonna iLoOQ vaihtoi omistajaa, ja uudessa omistusyhtiössä enemmistö on Nordic Capital Fund IX -sijoitusyhtiöllä.Yrityksen toimitusjohtaja on Heikki Hiltunen.Hallituksen puheenjohtajaksi tuli viime vuonna Itzhak Wiesenfeld, entinen Assa Abloyn toimitusjohtaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

