Rohkea hyppäys kannattaa
Kotirinteen hoivakodissa luotetaan siihen, että luonnolla on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille. ”Meillä kasvatetaan vihanneksia ja puuhataan muutenkin mahdollisimman paljon asukkaiden kanssa yhdessä”, Irja Hamunen kertoo. Lari Lievonen Kuva: Viestilehtien arkistoNurmes (MT)
Yhtenä päivänä maanviljelijä Esa Hamunen sanoi Irja-vaimolleen, ettei me kyllä sitä navettaa rakenneta.
Takana Hamusilla oli useita mietintäviikkoja, jopa kuukausia ja vuosia. Oli käyty muutosvalmennuskurssilla, puhuttu paljon ja pohdittu 25 lehmän navetan laajentamista nykymittoihin sopivaksi. Piirustuksetkin navetan laajennusta varten ennätettiin teettää, mutta investoinnin suuruus hirvitti.
”Olisimme ottaneet paljon velkaa vain saadaksemme itsellemme työpaikat eläkeikään asti. Lapsemme ovat allergisia, joten heistä ei navettatyön jatkajiksi ole.”
1600-luvulta saakka Juuan Hamulassa oli kuitenkin pidetty aina karjaa. Nytkö kymmenes isäntäsukupolvi romuttaisi ikiaikaiset perinteet?
”Paineita sukutilan kohtalo meille asetti. Miniänä olin aika hiljaa ja jätin lopullisen päätöksenteon puolisolleni”, Irja Hamunen sanoo.
”Mietimme terveyttämme. Kummallakin alkoi olla selässä vaivoja. Hyvää teki Pro Agrian muutosvalmennuskurssi, jonne maatalousalalle kouluttautunut poikamme lähti mukaan. Siellä meidät pantiin miettimään kaikki vaihtoehdot perinpohjaisesti.”
Nuorena Irja Hamunen oli opiskellut sairaanhoitajaksi ja työskennellyt terveyskeskuksessa ja kotisairaanhoitajana ennen ryhtymistään kokopäiväiseksi maatilan emännäksi.
Viitisen vuotta sitten muutosvalmennuskurssin jälkeen hän alkoi päivittää sairaanhoitajan taitojaan.
”Sain töitä yksityisestä Pielisen-Karjalan dementiakodista Nurmeksesta. Se käsittää Kotiniemen ja Kotirinteen hoivakodit. Pääsin päihdedementiaohjaajakoulutukseen. Hoidamme Kotirinteellä nimenomaan päihdemuistisairaita, mikä on Suomessa vielä harvinainen erikoisyksikkö.”
Iltaisin Irja kiiruhti vielä navettaan ajettuaan yli 70 kilometrin työmatkansa. Mielessä alkoi entistä useammin pyöriä nuoruuden haave opintojen jatkamisesta psykoterapeutiksi.
”Lehmät lähtivät meiltä marraskuussa 2013, kun olin alkanut opiskella muistihoitajaksi. Katsoimme, että lopullinen päätös on vain tehtävä. Ikävöin kyllä erityisesti muutamia lehmiä, mutta en sitä työtä sinällään.”
Lopulta Irjan suurin haave kävi toteen: Itä-Suomen yliopistossa alkoi viime keväänä psykoterapeuttikoulutus.
Siihen Irja haki ja pääsi. Pätevöityminen kestää neljä vuotta työn ohessa opiskellen.
”Onhan minulla edessä vielä pitkä taivallus opiskelijana, mutta luennot ovat tuntuneet hyviltä ja ala mielenkiintoiselta.”
Hoitoalalla ja erityisesti psykoterapeutin työssä monipuolisesta elämänkokemuksesta on hyötyä.
Maatilalla oppii tekemään paljon töitä, hoitamaan asioita monen eri tahon kanssa ja ratkaisemaan ongelmatilanteita.
”Olin maatalousyrittäjä. Sillä taustalla työmoraalista tulee kova ja asioita katsoo myös yrittäjän näkökulmasta.”
Esimerkillään Hamunen haluaa rohkaista muita kaltaisiaan.
”Paljon on maatiloja, jotka ovat lopettamassa karjanpitoa, ja niissä on ikäisiäni emäntiä ja isäntiä. Kannustan heitä kokeilemaan jotain uutta ja muistamaan, että viidenkymmenen vuoden iässäkin on vielä paljon työvuosia ja mahdollisuuksia edessä, mikäli terveyttä riittää.”
Tilan töihin
keittokirja kainalossa
Irja Hamunen oli maanviljelijänä aktiivinen MTK:ssa, toimi paikallisen Juuan yhdistyksen johtokunnassa, sosiaalivastaavana ja tukihenkilönä.
”Johtokuntapaikasta luopumiseen liittyi haikeutta, koska väki siellä on niin aktiivista ja mukavaa. Tunsin kuitenkin, ettei se ole enää minun paikkani. Viljelijäkollegoilta olen saanut pääosin positiivista kannustusta.”
Avioiduttuaan Esa Hamusen kanssa vuonna 1987 hän luopui terveyskeskuksen sairaanhoitajan työstä muutaman vuoden jälkeen ja alkoi sisukkaasti opetella maatilan töitä.
”Keittokirja kainalossa aloittelin talouden pitoa. Minulle muistutettiin usein, kuinka olin kuusivuotiaana vakuuttanut, että minusta ei koskaan tule maatalon emäntää. Toisin kävi. Kyllä se varmasti oli isompi muutos elämässäni silloin kuin nyt vaihtaa takaisin hoitoalalle.”
Parasta maatilalla oli Hamusesta se, että sai olla paljon kotona, kun lapset olivat pieniä.
”Hattua nostan niille, jotka vievät lapsensa ennen aamuseitsemää päivähoitoon. Vaikka maanviljelijän työ on sitovaa ja raskasta, siinä saa järjestellä aikataulujaan itse.”
Juukalaisella maatilalla isäntä jatkaa nyt luomurehuviljan viljelyä, metsätöitä ja koneurakointia. Hänellä on suunnitelmia leipäviljan viljelyn lisäämiseksi.
”Tila on nyt mieheni työmaa, ja maatalouskoulun käynyt poikamme saa miettiä, haluaako joskus palata tilalle viljelijäksi.”
Puolisoaan Irja kuvaa parhaaksi kannustajakseen.
”Esa valaa minuun uskoa heikkoina hetkinä. Alanvaihtoni ei olisi onnistunut ilman hänen kannustustaan. Esa totesi, että ”kyllähän sinä ehdottomasti olet enemmän ihmisten kuin lehmien hoitaja.”
Myös työnantajan tuki ansaitsee Irja Hamusen mukaan ison kiitoksen. ”Ilman sitä työn ohessa opiskelu olisi ollut mahdottomuus.”
Liisa Yli-Ketola
Juttusarja kertoo uuteen ammattiin loikanneista, heidän unelmistaan ja niiden toteutumisesta.
Irja Hamunen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
