Keskustelu Islannin ilmavalvonnasta kuohuu
Suomi ei lähde yksin valvomaan Islannin ilmatilaa, vaan ainoastaan Ruotsin rinnalla. Niinistö ja Kääriäinen syyttävät Kataista hätiköinnistä.Viime viikkoina on keskusteltu tiukasti siitä, tulisiko Suomen osallistua Islannin ilmatilan valvontaan.
”Minä en näe mitään erityistä syytä odottaa Ruotsia, koska tämä on kansallinen päätös”, pääministeri Jyrki Katainen (kok.) totesi.
Presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomi osallistuu Islannin ilmavalvontaan vain, jos Ruotsikin lähtee mukaan.
Niinistön mielestä pääministeri Kataisen lausunnoista on syntynyt väärinkäsitys, että Suomi voisi lähteä mukaan yksinkin.
Presidentti huomauttaa, että Suomi voi kyllä selvittää edellytyksiä ilmavalvontaan osallistumiseen. Mukaan operaatioon lähdettäisiin kuitenkin vain naapurimaan rinnalla.
Katainen vastaa tähän toteamalla, että Niinistön kanta Suomen osallistumisesta Islannin ilmatilan valvontaan ainoastaan yhdessä Ruotsin kanssa on sama kuin jo edellisessä ulko-ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan (utva) kokouksessa päätetty.
”Tämä oli nimenomaan edellisen utvan päätös”, sanoi Katainen.
Ex-puolustusministeri: ”Katainen hätiköi”
Entinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk.) kritisoi pääministeri Kataista hosumisesta Islanti-asiassa.
Kääriäisen mukaan operaatio olisi toteutuessaan kokonaan uusi elementti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaan.
”Tällöinhän liittoutumaton Suomi osallistuisi Islannin, Nato-maan, ilmavalvontaan ja sellaisiin tehtäviin, jotka lähtökohtaisesti kuuluvat puolustusliitolle.”
Kääriäisen mielestä asiaa pitää selvittää nyt harkiten eikä missään nimessä kiireellä.
”Pitää muistaa vielä sekin, että Yhdysvaltojen ja Islannin välillä on puolustussopimus. Suomi ottaisi siis hoitaakseen sekä Natolle että Yhdysvalloille kuuluvia tehtäviä. Tämä olisi selkeä muutos, eikä tällaiseen kannata syöksyä ilman todella perusteellisia selvityksiä.”
Kataisen toimintaa keskustavaikuttaja kuvailee hätäilyksi. ”On hosuttu ja annettu harkitsemattomia kommentteja.”
Islannin ilmavalvonnan osalta pitäisi selvittää juridiset sekä taloudelliset seikat juurta jaksaen, Kääriäinen vaatii.
”Pahimmillaanhan Suomi voi joutua osallistumaan omilla varoillaan vieraan maan ilmavalvontaan. Saatettaisiin myös ajautua tilanteisiin, joissa joudutaan turvautumaan voimankäyttöön. Nämä ovat todella isoja asioita.”
Päätöksiä Islanti-operaatiosta tehdään ensi syksynä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



