Ministeriö hyväksyy 503 ilveksen kaatamisen
Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) esittää alkavalle metsästysvuodelle 503 ilveksen kaatokiintiötä. Viime vuonna kaatomäärä oli 518.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (Rktl) arvioi, että Suomessa on nyt 2 700–2 900 yli vuoden ikäistä ilvestä. Viime vuoden vastaava arvio oli 2 500–2 800.
Keväällä 2013 syntyi Rktl:n mukaan 500–550 ilvespentuetta. Se on 30 pentuetta enemmän kuin vuonna 2012.
Tämän vuoden pentutuotosta ei ole vielä tietoa.
Rktl:n mukaan ilveskanta on kasvanut etenkin läntisessä Suomessa. Muualla se on pysynyt vakaana. Ministeriö on pienentänyt kaatokiintiötä. Viime vuonna koko Suomen kiintiö oli 589.
Suomi on tähän asti jaettu kahteen kannanhoitoalueeseen, poronhoitoalueeseen ja muuhun Suomeen.
Nyt ministeriö aikoo jakaa muun Suomen itäiseen ja läntiseen hoitoalueeseen. Itään kuuluisivat Pohjois- ja Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Kaakkois-Suomi, Keski-Suomi ja poronhoitoalueen eteläpuolinen Kainuu.
Itäiselle hoitoalueelle ministeriö esittää 228 ja läntiselle 275 ilveksen kaatokiintiötä. Läntinen kiintiö on suurempi, koska siellä ilveksillä on itää paremmat elinolot, MMM perustelee.
Poronhoitoalueen kaatokiintiöstä ministeriö haluaa eroon. Rktl:n mukaan poronhoitoalueen ilveskantaa on vaikea arvioida, koska alue on suuri ja petoyhdyshenkilöverkosto harva.
Poronhoitoalueella elää vain noin viisi prosenttia Suomen ilveksistä. Niiden aiheuttamat vahingot ovat kuitenkin mittavat.
Viime vuonna valtio korvasi ilvesten tappamista poroista 1,25 miljoonaa euroa. Ilvesten aiheuttamat porovahingot ovat nousseet yli 57 prosenttia kahdessa vuodessa.
Maa- ja metsätalousministeriö haluaa luopua poronhoitoalueen ilvesten pyyntikiintiöstä myös siksi, etteivät kaatomäärät ole moneen vuoteen olleet lähelläkään kiintiötä.
Kuluvana metsästysvuonna poronhoitoalueen 40 kiintiöilveksestä ammuttiin vain 12. Vahinkoperusteisilla luvilla tapettiin 13.
Jatkossa poronhoitoalueella voitaisiin myöntää nykyistä joustavammin poikkeuslupia vahinkoa aiheuttavien ilvesten tappamiseen, ministeriö linjaa.
Poronhoitoalueella metsästys alkaa lokakuun alussa, muualla Suomessa joulukuun alussa. Pyyntiaika kestää helmikuun loppuun.
Vuonna 2006 vahvistetun ilveskannan hoitosuunnitelman mukaan kanta pitäisi säilyttää elinvoimaisena ja samalla minimoida haitat. Ilvesten viime vuonna aiheuttamat kotieläinvahingot olivat yhteensä 245 000 euroa. Ministeriön esityksestä lausuntoja voi antaa 5. syyskuuta asti.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
