Terveenä työssä Nauru ei ole naurun asia
”Tämä ei ole naurun asia. Nyt meidän täytyy päättää, mihin toimenpiteisiin ryhdytään”, sanoi pomo, kun avasi kokousta, jossa oli tarkoitus ratkoa pahasti pissineen projektin ongelmia. Projektissa raatanut, hyvin yhteen hioutunut porukka naureskeli keskenään saamalleen vihaiselle palautteelle.
Tutkimusten mukaan pomo oli väärässä. Juuri silloin, kun tilanne on tukala ja pitkäaikainen stressi uhkaa ongelmanratkaisukykyä, nauru rentouttaa ja auttaa selviytymään hankalasta tilanteesta. Se myös lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Nauru on terveellistä niin sielulle kuin ruumiille. Se ehkäisee ja laukaisee stressiä, lievittää kipua ja jumppaa vatsalihaksia. Se parantaa keskittymiskykyä ja auttaa jopa oppimaan uusia asioita. Nauru on siis todellista superterapiaa.
Ystäväpiirissä olemme ihmetelleet ihmisten erilaista huumorintajua. Joidenkin huumori ei tunne rajoja, jotkut taas ovat tarkempia sen suhteen, mille saa nauraa, mille ei.
Ehkä kukaan ei voi sanoa, missä menee niin sanotun hyvän huumorin raja. Mutta sitten ei naurata, jos huumori ja pilkkaaminen sekoitetaan. Pilkallinen vitsailu on henkistä pahoinpitelyä. Toki se voi pönkittää pilkkaajan valta-asemaa esimerkiksi kiusaajaryhmässä, mutta pilkan kohteena olevalle se tekee poikkeuksetta pahaa. Läheiset sisarukset tai ystävät saattavat kiusoitella toisiaan hyvässä hengessä. Hauskaa on juuri niin kauan kuin molemmat osapuolet kokevat sen hauskaksi. Yleensä hauskuus loppuu viimeistään sitten, kun toinen jää pahasti alakynteen.
Raja kiusoittelevan huumorin ja kiusaamisen välillä on hiuksen hieno. Jos ei ole herkkä toisen osapuolen tuntemuksille, ei välttämättä edes tajua kiusaavansa. Kiusattu saattaa myös salata sen, että pahoitti mielensä, koska kokee senkin noloksi. Usein käykin niin, että pilkattu tai pilkkahuumorin tuomitsija leimataan huumorintajuttomaksi, jos hän ei naura mukana.
Pahinta on selän takana naureskelu. Tuntui tosi kurjalta, kun kuulin kerran, kuinka eräs ystäväni puhui minusta muille pilkallisesti naureskellen. Hän ei huomannut, että olin kuulolla. Kerroin tätä kirjoittaessani tapauksesta työkaverilleni, joka nauraa lähes kaikelle.
”Minulle saa kyllä nauraa ihan niin paljon kuin haluaa. Minua se ei haittaa”, sanoi siihen kaveri. Hetken mietittyään hän kuitenkin lisäsi: ”Se tyyppi ei sitten vaan enää olisi minun ystäväni”, ja nauroi räkänaurut päälle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
