Suomeen tarvitaan uudenlaista suurpetopolitiikkaa
Suomen suurpetopolitiikkaan tarvitaan suunnanmuutos. Nykyinen tapa toimia ja asettaa suurpedoille kantatavoitteita, jotka ylittävät meidän maaseudulla asuvien ja yrittävien ihmisten sietokyvyn. Tähän on saatava muutos.
Pelkät kannanhoitosuunnitelmat eivät toimi riittävän laaja-alaisesti, eivät ota huomioon paikallista mielipidettä, eivätkä herätä tarvittavaa luottamusta.
Tarvitsemme Suomeen suurpetostrategian, jolla voimme vastata noihin edellä mainitsemiini välttämättömiin tarpeisiin ja joka on laaja-alaisempi kuin kannanhoitosuunnitelma.
Tuossa strategiassa on otettava nykyistä enemmän paikallinen väestö mukaan. Siinä pitää huomioida sosiaaliset näkökulmat, joita ovat muun muassa huoli turvallisuudesta ja epävarmuuden tunne. Siinä on myös luotava luotettavammat kannanlaskenta menetelmät ja pidettävä suurpetojen kanta tasolla joka ei aiheuta vuosittain nykyisen suuruisia miljoonaluokan vahinkoja. Siinä on myös saatava aikaan nopeammat päätöksentekomekanismit häirikköpetojen poistamiseksi.
On siis lopetettava ylhäältä päin tarkasteleva ja liiaksi suojeluun painottuva toimintatapa. On perustettava uusi malli laaja-alaiselle luottamukselle joka pohjaa paikallisen väestön mielipiteen huomioonottamiseen.
Suurpetojen kantojen kasvattamista edustavat tahot ovat vastustaneet muun muassa karhujen ja ilvesten nykyisiä kaatomääriä. Nämä tahot ovat myös usean vuoden ajan sanoneet kaatomäärien olevan tasolla, joka vaarantaa näiden petokantojen kestävyyden.
Pelot kantojen romahtamisesta ovat kuitenkin osoittautuneet vääriksi. Tästä huolimatta nämä mielipiteet ovat vaikuttaneet harjoitettuun petopolitiikkaan ja ennen kaikkea, julkiseen keskusteluun.
Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti on tehnyt raportin, jossa analysoidaan nykyistä petopolitiikkaa. Tuossa raportissa tulee ilmi nykyisen suupetopolitiikan mallin heikkoudet, varsinkin susien ja ahmojen osalta. Siinä on myös erittäin hyviä petopolitiikan uudistamisehdotuksia.
Susille on opetettava arkuutta. Ihmisarkuus on myös yksi susikannan säilymisen perusedellytyksiä. Mitä vähemmän susissa esiintyy ihmisarkuutta, sitä enemmän ja lähemmäksi asutusta ja pihoja ne tulevat ja sitä varmemmin ne kaadetaan.
Luonnollisen arkuutensa menettäneet yksilöt, jotka useimmiten ovat myös häirikköyksilöitä, onkin poistettava. Siksi ehdotus suden tapporahasta on myös mielenkiintoinen. Jos tapporaha otettaisiin käyttöön ja sudesta näin tehtäisiin selkeästi saaliseläin, se lisäisi sen arvostusta.
Tällöin kaikki myös pitäisivät entistä vahvemmin kiinni siitä, että vain luvalliset eläimet ovat metsästyksen kohteena. Suomeen mahtuu kyllä elinvoimainen susikanta, mutta sen täytyy elää siellä missä se alun alkaen on elänyt, salomailla, ei asutuksen lähettyvillä.
Meillä jokaisella suomalaisella on oltava oikeus asua niin, ettei meidän tarvitse kantaa huolta lasten, kotieläinten ja elinkeinonharjoittamisen turvallisuudesta ja edellytyksistä suhteessa suurpetoihin. Ne kuuluvat Suomen luontoon, mutta eivät asutuksen läheisyyteen. Niillä on edelleenkin tilaa elää luonnollista elämäänsä salomailla ja siksikään niitä ei pidä pihoihin päästää.
Jari Leppä
kansanedustaja (kesk.)
Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
