Lapin metsät ovat kettuja täynnä
SODANKYLÄ
Lapin metsissä liikkuu kettuja enemmän kuin vuosikymmeniin. Kettuja on ruokkinut suurin myyräkanta miesmuistiin. Pomokairassa kettujen jälkiä etsii kokenut pienpetopyytäjä Timo Kivelä Sodankylästä.
”Tavallisesti ketut etsivät ravintonsa kylien liepeiltä, nyt kettuja on runsaasti myös erämaissa. Se on poikkeuksellista. Joka paikka on täynnä kettuja”, Kivelä kertoo.
Hän sanoo, että ketut lisääntyvät entisestään, jos niitä ei pyydetä vähemmäksi tänä talvena. ”Kanalinnut ovat kettujen ruokalistalla heti, kun myyräkanta romahtaa.”
Kivelä on huolestunut pienpetometsästäjien vähenemisestä Lapissa. ”Kanalintujen ja hirven pyytäjiä kyllä piisaa”, hän toteaa.
Monet metsästäjät kokevat ketun olevan liian vaikea saalis. Bensaakin palaa, jos pyytäjän virkatie on pitkä.
”Ja ihmiset ovat laiskistuneet, istuvat töllöttimen tai netin ääressä mieluummin.”
Kivelä sanoo, että jalkanarupyynti ei ole vaikeaa. ”Pyynti on yllättävän helppoa. Hajuja ei vain sovi jättää jalkanaruihin tai lumelle. Siinä on suurin vaikeus.”
Kivelä sai kauden ensimmäiset kettunsa paria viikkoa ennen joulua. Sula maa lykkäsi pyyntikauden alkua viikoilla.
”Nyt, kun lunta piisaa, pitää pyytäjienkin olla ahkerana.”
Kivelä laskee saaneensa 35 vuoden pyyntiuransa varrella noin 700 kettua. Alkuvuosina ketut saatiin myrkyillä.
”Kun myrkkypyynti kiellettiin, moni heitti pyynnin sikseen. Kulut kasvoivat, sillä jalkanarut pitää kokea päivittäin. Myrkkyjä kannattaisi harkita sallittavaksi erämaisille alueille.”
Kivelä pitää myrkkypyynnistä luopumista virheenä myös eläinsuojelun kannalta.
”Myrkky tappoi ketun hetkessä, jalkanarussa eläin kärsii jopa koko päivän. Naruun astunut kettu kiskoo monesti jalkansa sijoiltaan, luut voivat jopa katketa.”
Olisi suotavaa, että metsästysseurat tukisivat pienpetopyytäjien vapaaehtoistyötä osallistumalla yhteisvastuullisesti pyynnin kuluihin.
”Kaikkien, jotka metsästävät kanalintuja, tulisi osallistua myös niitä tappavien pienpetojen pyyntiin. Jos eivät itse viitsi pyytää, maksaisivat edes vähäsen niille, jotka vielä pyytävät. Riistanhoitoyhdistykset voisivat ohjata ja valvoa toimintaa.”
Ketunpyynti nirhaa eläkeläisen kukkaroon melkoisen loven. ”Minulta menee tähän hommaan yli 300 euroa kuussa, ajoa tulee tuhansia kilometrejä kaudessa. Halvimmalla pääsee, kun jalkanarut asetellaan aurattujen metsäteiden varteen.”
Kivelä sanoo, että valtion pitäisi näyttää pienpetopyynnissä esimerkkiä.
”Metsähallitus hyötyy metsäkanoista lupamyyntituloina. Turistipyynti tapahtuu valtion mailla.”
Kivelä patistaisi kettumetsälle myös Metsähallituksen erätarkastajat ja metsurit. ”Tarkastajat ajelevat talvikaudet kelkoilla saamatta paljonkaan aikaan. Heille pitäisi panna mukaan repullinen jalkanaruja”, Kivelä esittää.
”Metsuritkin voisivat asettaa ketuille naruja samalla, kun menevät työkohteelle. Kokisivat pyynnit sitten seuraavana päivänä. Homma hoituisi yksillä matkakuluilla.”
Metsähallitus on pohtinut henkilökuntansa valjastamista pienpetojen pyyntiin.
”Se ei todennäköisesti vaatisi paljonkaan työaikaa. Tätä on mietitty, mutta ei vielä toteutettu”, kertoo eräsuunnittelija Nilla Aikio Metsähallituksen luontopalveluista Rovaniemeltä.
Metsähallitus on avustanut pienpetopyytäjiä Lapissa kohta 10 vuotta. Tänä vuonna tukisumma on 30 000 euroa.
”Tuemme ketunpyyntiä Lapin tunturialueella. Tarkoituksena on suojella naalia ja metsäkanalintuja”, kertoo Metsähallituksen Luontopalveluiden aluepäällikkö Pirjo Ilvesviita Rovaniemeltä.
KARI LINDHOLM
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat