Ruotsi laajentaa asevelvollisuuttaan ja nostaa puolustusmenojaan
Vuonna 2020 Ruotsin puolustusmenojen osuus bkt:stä oli 1,2 prosentin luokkaa.
Pääministeri Andersson kertoi asevelvollisuuden laajentamisesta Ruotsissa torstaina. LEHTIKUVA / AFPRuotsissa aiempaa useampien nuorten on varauduttava asevelvollisuuden suorittamiseen jatkossa, kertoo maan pääministeri Magdalena Andersson.
Lisäksi hallituksen mukaan puolustusmenoja kasvatetaan 2 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Vielä ei kerrottu, millä aikataululla tälle tasolle noustaan. Vuonna 2020 Ruotsin puolustusmenojen osuus bkt:stä oli 1,2 prosentin luokkaa, kertoo Statista-tilastopalvelu.
Ruotsissa on ollut käytössä valikoiva asevelvollisuus sen jälkeen, kun maa palautti vuonna 2017 käytöstä aiemmin poistuneen asevelvollisuuden.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
