
Auringonpaiste valtaa Suomen viikonloppuna – yöpakkasia koko maassa
Viikonlopun sää on keväisen poutainen ja aurinkoinen. Lämpötila nousee laajalti reilusti yli 10 asteen eikä sateita ole näköpiirissä.Korkeapaine on pysäköinyt itsensä Suomen ylle. Sen vaikutuksesta sää on poutainen ja hyvin aurinkoinen.
Lauantaina voi paikoin esiintyä ohutta yläpilveä, mutta se ei juurikaan varjosta. Sunnuntainakin yläpilveä voi muodostua paikoin, mutta enimmäkseen aurinko paistaa.
Auringon lämmityksen myötä lämpötila nousee päivisin päivä päivältä korkeammaksi.
Lauantaina lämpötila nousee lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta 10 asteen tuntumaan. Sunnuntaina lämpötila nousee lämpimimmillä alueilla 13 asteeseen tai yli.
Toisaalta selkeinä öinä maanpinta sekä lähellä pintaa oleva ilma pääsevät jäähtymään tehokkaasti, jolloin lämpötila laskee huomattavasti. Viikonloppuöinä koko maassa mitataan yöpakkasia.
Viikonlopusta on tulossa koko maassa poutainen. Vesi-, räntä- tai lumisateita ei ole odotettavissa viikonloppuna missään päin maata.
Säämallit ennustavat myös alkuviikosta sateetonta ja kuivaa, koska korkeapaine pysyttelee Suomen yllä.
Vasta viikon puolivälin jälkeen sateen todennäköisyys kasvaa hieman. Tällä hetkellä kuitenkin vaikuttaa siltä, ettei odotettavissa olisi runsaita sateita.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

