vierasyliö Uusyrittäjyydestäelinvoimaa maaseudulle

Kaikkialla on havahduttu

pohtimaan ruuan laatua ja

sen tuotantotapoja.

Ruuan hintaa on maailmanlaajuisesti ja varsinkin EU:n alueella pidetty tukijärjestelmin

alhaalla. Tukijärjestelmän maakohtaisen sovelluksen

antamissa rajoissa elintarviketalouden ruokajärjestelmässä

tuotettu lisäarvo on pellolta pöytään -ketjussa jakaantunut eri maissa toimijoiden neuvotteluvoiman säätelemänä.

Suomessa elintarvikkeiden keskittynyt tukku- ja vähittäiskauppa on merkinnyt ruokaketjussa ylävirrassa oleville (alkutuottajat, jatkojalostajat) kustannusten minimointia ja siitä huolimatta alhaista arvonlisäosuutta eli katetta keskittyneen kaupan pitäessä ketjun veturina oman osuutensa

mahdollisimman korkeana.

Kaupan K- ja S- ryhmät, jotka

vastaavat noin 80 prosenttia markkinoista, ovat trimmanneet tavaravirtojen läpimenot

kuluttajille virtaviivaisiksi ja kustannustehokkaiksi sekä

pyrkivät keskinäisen kilpailunsa

vuoksi parantamaan tehokkuutta koko ajan.

Lähi- ja erikoisruokatuottajien on vaikea päästä vähittäiskaupan hyllylle tehologistiikan

reunaehtojen vuoksi. Myös pientuottajien tarjonnan

ennustettavuuden epävarmuus vaikeuttaa erikoistuottajien pääsyä kaupan hyllyille.

Luomu- ja erikoistuotannon tarjonnan vähäisyys maassamme on tosiasia, ja juuri tähän

elintarviketalouden uusyrittäjyydellä olisi tarjota

parannuksia.

Ruokaan liittynyt keskustelu on herättänyt myös kaupunkilaiset pohtimaan ruuan laatua,

tuotantotapoja ja ruuan jäljitettävyyttä. Samanaikaisesti nuorten aikuisten keskuudessa

on voimistunut kohtuullistamisen (downshifting) ajattelutapa.

Nämä kaksi arvovirtaa yhteen

nivottuna antaa pohjan ehdotukselle, että kaupunkilaisnuoret saattaisivat hyvinkin nähdä houkuttelevana ryhtyä pienyrittäjäksi elintarvikealalle maaseudulle, mikäli heille voitaisiin tarjota siihen resurssit.

Uusyrittäjät tarvitsevat maata, jolla viljellä valitsemaansa

tuotetta, jatkojalostuskapasiteettia joko itse tehtynä tai

toisen uusyrittäjän tai yrittäjän

tekemänä. Myös rahoitukseen tarvitaan alkupääomia eli

mikrolainoja ja osittaista Finnveran takausta. Asuntoasiatkin tulisi olla järjestyksessä.

Miten uusyrittäjyyden edellytykset voitaisiin käytännössä

järjestää? Miten voisimme käyttää älykkäämmin luonnonvarojamme ja bulkin asemesta tehdä erikoistuotteita?

Maan omistavat pääosin nykyiset viljelijät, joskin vuokrapellon osuus on jo noin

kolmannes viljellystä peltomaasta. Keskeisenä haasteena

on vuokrapellon saanti uusyrittäjien erikoistuotantoon.

Toisaalta uusyrittäjät tarvitsevat suhteellisen vähän viljelymaata, useimmiten vain

muutaman hehtaarin, koska heidän tuotteensa ovat erikoistuotteita, jotka vaativat

suhteellisen paljon työtä ja

vähän pääomapanosta. Tavanomaisessa viljelyssä tilanne on usein päinvastoin.

Maanvuokraaja ja uusyrittäjä

voisivat toimia yhteistyössä, jossa esimerkiksi maanmuokkaus voitaisiin tehdä maanvuokraajan konekantaa

hyödyntämällä.

Vuokrasopimuksista voitaisiin asiantuntijoiden toimesta laatia erilaisia malleja, jotka

ottavat huomioon EU:n

säännökset, yhteistyöalueet ja mahdollisen tuotantoriskin

jakamisen osapuolten kesken.

Maanomistajien halukkuus vuokrata maata tulisikin selvittää maanlaajuisesti ja luoda

rekisteri halukkaista vuokranantajista. Myös uusyrittäjäkandidaateille tulisi järjestää rekrytointitilaisuuksia ja intensiivikoulutusta tuotantoon ja jatkojalostukseen liittyen.

Valmennuksen keston ei

tarvitse alkuvaiheessa olla pitkä. Alkuun päästyä voidaan antaa neuvontajärjestöjen toimesta täsmävalmennusta.

Elykeskukset voisivat omilla

alueillaan kartoittaa viljelijöiden

vuokraushalukkuutta, uusyrittäjien rekrytointi- ja koulutushalukkuutta. Vapaan asuntokannan kartoitus voitaisiin

tehdä elykeskusten ja kuntien yhteisillä projekteilla.

Valtakunnallisen projektin johtoryhmän olisi perusteltua laatia yhtenäiset raamit selvityksen tekoon, mutta annettava

myös tietty vapaus aluekohtaisten erityispiirteiden huomioonottamiseksi.

Jatkojalostuksen resurssikynnystä tulisi madaltaa alkuvaiheessa esimerkiksi Kiuruveden kaupungin mallilla.

Kiuruveden kaupunki on

rakentanut jatkojalostusta

varten käsittelytiloja ja kylmätiloja, joita se vuokraa sopuhintaan yrittäjille. Tätä mallia voisi soveltaa muillakin alueilla innovatiivisena yrityshautomokonseptina.

Kauppa kaupassa, kivijalkakaupat ja verkkokaupat voivat olla jakeluratkaisuja. Kauppa kaupassa olisi kaupan ryhmittymien vastaus tarjonnan lisäämiseen yksityisten yrittäjien ollessa toimijoina kivijalka- ja verkkokaupoissa.

Pietarin ja Moskovan valtaaminen korkealaatuisalla

erikoistuotteilla ei pitäisi olla kovin vaikeaa. S- ja K-ryhmillä sekä Stockmannilla on useita liikkeitä näissä kaupungeissa ja verkkokaupan lanseeraaminen näihin kaupunkeihin on oltava

suomalainen yhteisprojekti. Siinä Finprollakin ja Sitralla olisi konkreettinen haaste

toteuttaa missiotaan.

Maaseudun elinvoimaisuus ry ajatushautomona ja konseptin kehittäjänä odottaakin pikaisia toimenpiteitä ehdotetuilla linjoilla. Yhdistys on valmis antamaan asiantuntemustaan projektien eteenpäinviemiseksi.

Suuruuden ekonomia eli kustannustehokkuuden jatkuva

kasvu vähentää maaseudun

väestömäärää. Työvoimavaltainen erikoistuotanto toimii

pienuuden laatuekonomian

logiikalla, joka pyrkii omalta

osaltaan parantamaan maaseudun elinvoimaisuutta

tarjoamalla lisää työtä ja

toimeentuloa.

PEKKA LEHTONEN

Kirjoittaja on dosentti ja Maaseudun elinvoimaisuus ry:n toiminnanjohtaja.

Avaa artikkelin PDF