vierasyliö Suomalaisten maaseutukuntienon tunnettava omat vahvuutensa

Suomalainen yhteiskunta on rakentunut julkisen sektorin, elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin toimijoista.

Yhteiskunta pyörii juuri niin hyvin kuin nämä osatoimijat pystyvät tekemään yhteistyötä

keskenään ja huomioimaan toistensa sekä yhteiskunnan tarpeet.

Elinkeinoelämän kannalta

on ensiarvoisen tärkeää, että

julkisen sektorin tarjoamat puitteet elinkeinoelämälle ovat riittävät.

Demokratian kannalta on olennaista, että yhteiskunta

yhteisöjen kautta tuottaa luottamushenkilöitä yhteiskunnan päätöksen tekoon.

Yhteiskunnan kannalta on elintärkeää, että elinkeinoelämä tuottaa hyvinvointia omaan ympäristöönsä ja siihen yhteiskuntaan, jossa se toimii.

Maaseudulla on ollut perinteisesti vahva rooli suomalaisen elinkeinoelämän, julkisen sektorin ja suomalaisen kansalaisyhteiskunnan rakentamisessa. Tämä rooli on ollut viime vuosikymmeninä voimakkaasti vähenevä.

Tämä johtuu maaseudun

rakenteellisesta muutoksesta.

Kun maaseudun painoarvo

vähenee päätöksentekorakenteessa, esille nousee huoli maaseudun edun, arvojen ja painoarvon ajamisesta.

Yhä suurempi osa maaseudun väestöstä on loma-asukkaita,

ihmiset käyvät töissä kauempana, lapsilukumäärä ja paikkaan sitova yrittäjyys maaseudulla on vähentynyt.

Yhä suurempi osa ihmisistä asuu erikokoisissa asutuskeskuksissa, kuntataajamissa ja kaupungeissa. Kaupungistumisen myötä kosketus maaseutuun ja sen painoarvoon suomalaisessa yhteiskunnassa tämän päivän ihmisillä on

hyvin pieni.

Maaseutu kuitenkin on se

taho, joka tarjoaa puitteet

suurimmalle osalle niiden tuotteiden tuottamisesta, joita me kaikki (myös päättäjät) nautimme. Maaseutualueilla tuotettavia tuotteita tai näiden raaka-aineita ovat esimerkiksi lämpö, sähkö, ruoka ja liikuntaharrastukset luonnossa.

Voisi olettaa, että päättäjillämme olisi tällöin huoli siitä, miten asutuskeskuksia ympäröivä maaseutu voi.

Leimallista nykyiselle kehittämiselle on voimakas sektoroituminen ja keskittäminen. Luonnonvaroilla tarkoitetaan useimmiten vain kaivannaisteollisuutta tai metsäteollisuutta. Kuvaavaa on, että Lapin yliopiston luonnonvaratutkimuksen vahvistamisen yhteydessä mainitaan Metla, GTK ja Tapio (Lapin yliopiston tiedote 23.5.2013).

Kuitenkin elintarvikkeiden raaka-aineiden tuottaminen perustuu mitä suurimmassa määrin luonnonvaroihin.

Matkailusta puhuttaessa useimmiten tarkoitetaan

matkailukeskuksia ja niiden yhteydessä harjoitettavaa

toimintaa.

On kuitenkin muistettava, että matkailukeskusten

tärkeimmät vetovoimatekijät tulevat keskuksia ympäröivästä maaseudusta ja sen luomasta kontekstista. Maaseutu itsessään on keskeinen osa matkailun elementtiä.

Tämän päivän keskustelussa maatalouden yhteydessä väikkyy kuva robottikokoluokan navetasta. On tärkeää muistaa, että suurin osa maatalouden tulosta tulee yksiköistä, jotka ovat robottikokoluokkaa

pienempiä.

Huomattava osa näiden suurten keskusten rahavirroista on

läpivirtausrahaa ja vain pieni osa jää hyödyttämään paikkakuntaa. Tämän asian esille

tuominen ei tarkoita näiden asioiden vastustamista, vaan sitä, että ei saa unohtaa paikallisen maaseudun tärkeyttä yhteiskunnalle ja maaseudun tuomia mahdollisuuksia näiden suurten toimijoiden ohessa.

Kuntien strategioissa elinkeinoelämän kehittäminen

on hyvin perinteistä. Kuntaa ympäröivä maaseutu jää hyvin vähäiselle huomiolle.

On tavanomaista, että kunnat ulkoistavat elinkeinoelämän kehittämisen usein erilliselle yhtiölle. Yhtä tavanomaista on, että näiden yhtiöiden keskeinen tavoite on toimialueensa taajama-alueiden yritystoiminnan kehittäminen.

Kun tutustuu näiden yhtiöiden kehittämisohjelmiin, ei voi olla huomaamatta maaseudun painoarvon vähäisyyttä.

On ohjelmia, jotka on rakennettu ikään kuin asutuskeskuksia, taajamia ja kaupunkeja ympäröivää maaseutua ei

olisikaan. On surullista, että pienet maaseutukunnat omissa strategioissaan sortuvat tähän keskittävään kasvukeskusajatteluun.

Suomalaisen maaseudun kuntien todellinen vahvuus ja resurssi eivät ole kuntataajamissa. Maaseudun kuntien vahvuus ja vetovoima sijaitsee taajamia ympäröivissä maaseutualueissa. Riittää, että

tutustuu viimeisimpiin tutkimuksiin maaseudun vetovoimaisuudesta (Sitra).

Kuntien tulee irtautua vallitsevasta asenneilmapiiristä, jossa vain keskittäminen, sektorit ja taajamat ovat menestymisen

tae.

Kuntien tulee rohkeasti

lähteä omassa strategiassaan rakentamaan kunnan elinkeinoelämää itsekkäästi,

kunnan omista intresseistä, omista vahvuuksista ja omilla elinkeinojen osaajilla.

Tässä strategiassa täytyy toimialakohtaisesti pohtia sitä,

miten kuntataajamien maaseutualueilla olevaa käyttökelpoista resurssia voisi

hyödyntää kunnan elinkeinotoiminnassa.

Mitkä ovat ne todelliset markkina-arvot, joilla kuntaa

voisi markkinoida ruuhka-

alueille?

Miten kuntiin saadaan uusia yrittäjiä, uusia asukkaita muualta Suomesta tai ulkomailta?

Missä ovat suomalaisen maaseudun edunvalvojat, jos eivät maaseudun kuntien

valtuustoissa?

RAUNO KUHA

Kirjoittaja on projektipäällikkö

Maa- ja elintarviketalouden

tutkimuskeskuksessa Rovaniemellä.

Avaa artikkelin PDF