
Orpo puolustaa turvepakettia: ”Ensi talvena voidaan olla tilanteessa, jossa on totaalinen energiapula”
Maataloudelle ei herunut kehysriihessä erillistä kriisipakettia, sillä hallituksen mukaan taloudellista liikkumavaraa ei ollut.
Pääministeri Petteri Orpo pitää tärkeänä, että kotimaisen energiaturpeen saatavuus varmistetaan. Kuva: Johannes TervoHallitus päätti helpottaa maatilojen taloudellista tilannetta korottamalla energiaveron lisäpalautusta määräaikaisesti energiaverodirektiivin sallimaan enimmäismäärään.
Erillistä kriisipakettia maataloudelle ei kuitenkaan herunut, vaikka ruuantuotannon kustannukset ovat nousseet huomattavasti. Miksi, kysyi MT:n päätoimittaja Jussi Orell Ylen Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina.
”Liikkumavaraa ei juuri ole”, pääministeri Petteri Orpo (kok.) vastasi.
Orpon mukaan työ maatalouden toimintaedellytyksien hyväksi kuitenkin jatkuu.
Hallitus päätti kehysriihessään jatkaa turpeen varmuusvarastointia vuoteen 2030. Päätöksellä on tarkoitus varmistaa kotimaisen ja huoltovarman energian saatavuus eri tilanteissa.
”Ensi talvena voidaan olla tilanteessa, jossa on totaalinen energiapula”, Orpo totesi Lähi-idän levottomuuksiin viitaten.
Pääministeriltä kysyttiin tieverkon kunnossapidon leikkauksista ja bensan hinnasta. Kuva: Taina RenkolaSäästöpaineiden vuoksi hallitus leikkaa tieverkon kunnossapidosta 30 miljoonaa euroa, millä voi olla vaikutusta muun muassa metsäteollisuuden puukuljetuksiin. Kestääkö Suomen logistiikka nämä leikkaukset, pääministeriltä kysyttiin.
Orpo vastasi ymmärtävänsä huolen alemman tieverkon kunnosta, mutta muistutti, että hallitus on päättänyt kuitenkin laajoista investoinneista tieliikenteeseen. Infrapaketti painottuu Itä-Suomeen.
Pääministeriltä kysyttiin myös, milloin bensan litrahintaan puututaan. Orpo ei luvannut mitään euromääräistä rajaa.
”Parasta nyt olisi se, että sotiminen saataisiin loppumaan”, hän sanoi viitaten Iranin tilanteeseen.
Haastattelutunnilla käytiin pitkä keskustelu Suomen kyvystä puolustautua drooneja vastaan.
”Yllätettiinkö Suomi, kun ukrainalaisia drooneja harhautui Suomen maaperälle kenties venäläisen häirinnän takia”, Orell kysyi.
”Kyllä siinä mielessä, että sota tuli yhtäkkiä lähelle”, Orpo vastasi.
Pääministerin mukaan on ”aivan välttämätöntä”, että droonipuolustusta parannetaan.
Orpon mukaan Suomeen tarvitaan nykyistä parempi havainnointijärjestelmä ja riittävän aikaisin hälyttävä varoitusjärjestelmä. Myös torjuntakykyä on syytä vahvistaa.
”Minkäänlainen väkivalta ei voi kuulua politiikkaan.”
Orpo kommentoi lyhyesti myös viime öistä ampumavälikohtausta Washingtonissa, jossa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump joutui pakenemaan hyökkäystä kesken Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illallisen.
”Minkäänlainen väkivalta ei voi kuulua politiikkaan. Poliittinen väkivalta pitää tuomita”, Orpo sanoi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






