vierasyliö Elykeskusten infraurakatvain suurille urakoitsijoille

Elykeskukset edellyttävät usein myös pienehköissä ja teknisesti tavanomaisissa maanrakennusurakoissa ulkoisesti arvioitua laatujärjestelmää sekä urakkasummaan nähden varsin suurta liikevaihtoa.

On myös ilmennyt, että

pienempiä ja toisiinsa liittymättömiä urakoita kilpailutetaan yhtenä kokonaisuutena. Tuolloin sekä urakoitsijoihin kohdistuvat kapasiteettivaatimukset että liikevaihtovaatimukset kasvavat huomattavan suuriksi.

Kysymys on etenkin siitä,

toteuttaako edellä kuvattu

menettely hankintalain (348/2007) tavoiteta tehostaa julkisten varojen käyttöä sekä

turvata yritysten mahdollisuuksia tarjota palveluita ja urakoita julkisissa tarjouskilpailuissa.

Hankintalain mukaan hankintayksikkö voi asettaa tarjoajien suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevia kriteereitä tarjouskilpailuun hyväksymisen edellytykseksi.

Markkinaoikeuden vakiintuneen tulkinnan mukaan

hankintayksiköllä on laaja

harkintavalta kun se asettaa näitä edellytyksiä. Markkinaoikeus arvioi vain sen, onko tarjoajaan kohdistuva vaatimus selvästi suhteeton ja perusteeton hankinnan sisältöön nähden. Hankintapäätöksen kumottavuuden edellytyksenä on ilmeinen lainvastaisuus.

Se, että markkinaoikeus ei kumoa hankintapäätöstä, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarjouspyynnön sisältö täyttäisi

hankintalain tavoitteet yritysten

tasapuolisesta kohtelusta, markkinaolosuhteiden

hyödyntämisestä ja julkisen varainkäytön tehokkuudesta. Sen arvioiminen on keskeiseltä osin tarkoituksenmukaisuusharkintaa, jota markkinaoikeus ei tutki.

Tarjoajalle esitettävät vaatimukset voivat siis olla ylimitoitettuja, vaikka kyseistä hankintapäätöstä ei kumottaisikaan markkinaoikeudessa.

Hankinnan lähtökohtana on, että urakoitsijalla on edellytykset urakan toteuttamiseen asianmukaisesti. Kyse ei

usein olekaan siitä, että nämä

edellytykset puuttuisivat

vähimmäisvaatimuksia täyttämättömillä urakoitsijoilla, vaan hylkääminen perustuu muotovaatimusten täyttymättä jäämisen.

Liikevaihtovaatimus pyrkii

varmentamaan urakoitsijan suoritusvarmuutta. Vähimmäisedellytyksenä minimiliikevaihto on kuitenkin hyvin

ongelmallinen.

Se syrjii kasvuhakuisia ja alalle tulevia urakoitsijoita.

Lisäksi liikevaihtoa on pidetty ylipäätänsä huonosti suoritusvarmuutta kuvaavana tunnuslukuna. Liikevaihto voi nimittäin vaihdella voimakkaastikin

ja käytännössä liikevaihtoa olennaisempia kriteereitä ovat työmaajohdon kokemus ja

pätevyys, kaluston laatu sekä tosiasiallinen kokemus vastaavista urakoista.

Laatujärjestelmän osalta urakoitsijoilla on yleensä laatukäsikirja tai muu laadunvarmennuksen osoittava aineisto. Ongelma on nimenomaan siinä, että tätä järjestelmää ei ole

auditoitu.

Muodolliset standardit

täyttävä laatujärjestelmä sekä ulkoinen auditointi ovat

pienten maarakennusyritysten kannalta lähinnä kustannuskysymys. Järjestelmän perustaminen ja vuotuinen ylläpitäminen aiheuttaa tuhansien, jopa kymmenien tuhansien

eurojen kustannukset, jotka ovat nykyisillä urakkakatteilla kohtuuttoman suuret.

Lisäksi on huomattava, että

urakkakilpailun voittavat ja

liikevaihtoa sekä laatujärjestelmää koskevat kriteerit täyttävät yritykset eivät useinkaan itse toteuta koko urakkaa, vaan käytännön työn voivat suurimmalta osalta toteuttaa pienet, tarjouksen jättämisen näkökulmasta ei-kelpoiset aliurakoitsijat.

Menettely, jossa toisiinsa

liittymättömiä urakoita yhdistetään kilpailutusta varten

suuremmaksi kokonaisuudeksi, on pääsääntöisesti hankintalain tavoitteiden vastainen.

Hankkeiden yhdistämisen merkitys on myös hyötyjen

näkökulmasta marginaalinen. Suurin osa tilaajan toimenpiteistä on tehtävä yhtäläisesti siitä huolimatta, onko toteuttajana yksi vai useampi

urakoitsija. Työmenekin säästö

hankintayksikössä liittyy

lähinnä aineiston viemisessä hankintailmoitukset -järjestelmään, sekä hankintapäätösten ja urakkasopimusten kirjoittamiseen.

Hankkeiden yhdistämisen haitat ovat sitä vastoin usein mittavat. Tarjoajien määrä voi alentua huomattavasti ja kustannustaso tätä kautta nousta olennaisesti. Maanrakennusalan yritykset nimittäin tuntevat

hyvin toisensa. Mahdolliset tarjoajat ovat, etenkin syrjäisemmillä alueilla, kaikkien

tiedossa sen jälkeen kun

vähimmäisvaatimukset on

julkistettu ja tarjousten optimointi on mahdollista.

Elykeskusten maanrakennusurakoiden tarjouspyynnöissä asetetut tarjoajaa koskevat

kriteerit ovat nykymuodossaan etenkin pienehköissä (1–2 miljoonan euron) ja tekniseltä vaatimustasoltaan tavanomaisissa hankinnoissa usein hankintalain tavoitteiden vastaisia.

Kriteerit todennäköisesti

aiheuttavat myös urakoiden kustannustason nousua ja

julkisten varojen epätaloudellista käyttöä. Etenkin käytäntö yhdistää urakoita on ristiriidassa muun muassa talonrakennusalan käytäntöjen kanssa, joissa urakoita pikemmin jaetaan

pienempiin osiin kilpailun maksimoimiseksi kuin kasvatetaan urakkakokoa.

Johtopäätös on, että muotoa korostavista sekä harkintaa

jättämättömistä kriteereistä

tulisi luopua etenkin pienehköissä ja vaativuudeltaan

tavanomaisissa hankkeissa.

Urakoitsijan kelpoisuuden arvioinnin tulisi perustua kokonaisharkintaan ja urakoitsijan

tosiasiallisiin edellytyksiin täyttää urakkavelvoitteensa.

MIKKO KNUUTINEN

Kirjoittaja on oikeustieteen lisensiaatti, rakennusinsinööri ja yrittäjä.

Avaa artikkelin PDF