Kuka korvaa turvatarkastuksen takia myöhästymisen? Kuluttajaliitto ottaa kantaa
Turvatarkastuksen järjestäminen on julkinen hallintotehtävä, eikä lennon ostanut matkustaja ole kuluttajasuhteessa Finaviaan.Kuluttajaliiton mukaan kuluttajansuoja on heikko tilanteissa, joissa matkustajat myöhästyvät lentokentän turvatarkastuksissa. Kuluttaja ei voi esimerkiksi vaatia Finavialta vahingonkorvauksia Kuluttajariitalautakunnassa.
Finavia on vastuussa turvatarkastuksen järjestämisestä, ja kyseessä on julkinen hallintotehtävä. Lennon ostanut matkustaja ei ole kuluttajasuhteessa Finaviaan, kertoo Kuluttajaliitto tiedotteessa.
Matkustajat ovat kuluttajasuhteessa lentoyhtiöihin. Tällöin on ensiksi selvitettävä, voidaanko lentoyhtiöiden katsoa olevan vastuussa myöhästyneille matkustajille aiheutuneista kuluista.
Helsinki-Vantaan turvatarkastus ruuhkautui elo–syyskuun vaiheessa, kun Euroopan komission nesterajoituksia koskeva päätös ulotettiin koskemaan koko EU:n aluetta.
Sääntöjen muutos tuli monelle matkustajalle yllätyksenä. Ruuhkien takia myös osa ohjeita noudattaneista matkustajista myöhästyi lennoltaan.
Muuttuneiden EU-määräysten takia Euroopan lentoasemille sallitaan vain enintään 100 millilitran nestepakkaukset käsimatkatavaroissa, kerrotaan Finavian nettisivuilla.
Näyttötaakka on kuluttajalla.
Lentoyhtiöillä on Kuluttajaliiton mukaan velvollisuus esimerkiksi tiedottaa matkustajia siitä, miten lennoille pääsee ja miten lentoasemalla on toimittava. Jos lentoyhtiön tieto uusista nesterajoituksista on virheellinen, voisi vastuu myöhästymisestä Kuluttajaliiton mukaan tulla kyseeseen.
Korvausvastuu voisi syntyä myös, jos lentoyhtiö ei ole tiedottanut turvatarkastuksen nestemääriä koskevasta määräyksestä.
”On myös mahdollista, että lentoyhtiön katsottaisiin olevan velvollinen ilmoittamaan, jos aiempien ohjeistuksien sijaan matkustajien olisikin hyvä saapua kentälle jo huomattavasti aikaisemmin”, sanoo Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell tiedotteessa.
Toisaalta, jos lehtoyhtiö on henkilökohtaisesti tiedottanut matkustajalle joko kertomalla uudesta nesterajoituksesta, kehottamalla tarkistamaan päivitetyt nesterajoitukset esimerkiksi Finavian sivuilta tai antamalla yleisestä ohjeesta poikkeavan suosituksen kentälle saapumisen ajankohdasta, lentoyhtiön ei Kuluttajaliiton mukaan todennäköisesti katsota olevan vastuussa myöhästymisestä.
Näyttötaakka on siis kuluttajalla.
”Kuluttajan tulisi voida osoittaa, että lennolta myöhästyminen on seurausta nimenomaisesti lentoyhtiön puutteellisesta tiedottamisesta, ei esimerkiksi omasta huolimattomuudesta tai siitä, ettei uusia nesterajoituksia ole syystä tai toisesta noudatettu”, Beurling-Pomoell muistuttaa tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





